TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Ravintola Rönni (Humppis 2006-07-27 9:19)

Asennetta

Humppis
2006-07-29 13:36

Elisa:Hyvä, että edes Mona toi täällä esiin toistakin puolta. Muutenhan Humppis-asenne olisi jäänyt viimeiseksi sanaksi.

Ennakkoluulottomuudella ja itsenäisellä ajattelulla tarkoitin sitä, että uskaltaa katsoa ja kuvata asioita toisesta näkökulmasta kuin palstaguru. Heikompi ihminen olisi pysytellyt hiljaa.

No, tuosta taas sai sellaisen kuvan, että esimerkiksi minä olisin ajamassa palstalta pois toisinajattelijoita ja lavoilta toisintanssijoita.

Guru on ainakin minun kohdallani silkkaa pilkkaa!

Ketähän muuta on yhtä tarmokkaasti yritetty vuosien ajan vaientaa ja ajaa pois sekä palstoilta että parketeilta.

Sinäkin edellytät, että vain tavallasi ajattelevat ja kokevat saisivat olla äänessä, vaikka muuta esitätkin.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu