TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Fraasien lopun ym. laskeminen (Sokkisha 2006-07-26 11:46)

Fraasien lopun ym. laskeminen

Joykop
2006-07-27 12:23

Moi!

Pitkästä aikaa täälläkin käymässä ja heti mielenkiintoinen keskusteluaihe. :)

Noista vaihtoehdoista tuo kohta 2. osuu kyllä minuun aina silloin, kun satun tanssimassa käymään. Silloin, kun tuota perstuntumaa ei vielä ollut piti tietenkin laskea.

Jora tuossa jo mainitsikin sen, että normaalifraasissa on 5 x 6 iskun kuvio + 2 iskua. Mutta itse sisäistin tuon aikoinaan paljon paremmin siten, että normaalifraasissa on 4 x 6 iskun kuvion + 8 iskua aikaa tehdä jotakin. Siis sama asia, mutta vähän eri tavalla muotoiltuna. Tanssiessa tämä on toteutuu luonnollisesti siten, että laskee fraasin alusta 4 perusaskelta, jonka jälkeinen kuvio/tulkinta saa kestää 8 iskua.

Samaa ideaa voi kehitellä vielä pidemmälle miettimällä, kun miettii mitä haluaa tuolla 8 iskun aikana tehdä. Ensimmäisenä itselleni tulee mieleen taivutus, kierto tms. Tällöin pitää suunnitelmallisuutta lisätä sen verran, että mies hankkiutuu selkä menosuuntaan sillä neljännellä perusaskeleella. Eli tällöin vapaavalintaisiin kuvioihin jää enää 3 perusaskelta. Luonnollisestikaan tätä ei kannata tehdä koko ajan, vaan aina silloin tällöin, niin saa sellaisia varmoja onnistumisia. Ja tuo taivutus on tietysti harvinaista herkkua eikä sovi jokaiseen fraasinloppuun, vaan kannattaa soveltaa jotakin muuta (Katsoa vaikka paria silmiin ja pysäyttää liike.)

Olennaista tässä 8 iskun tulkinnassa on mielestäni kuitenkin se, että tällä tavalla jää aikaa tehdä se tulkinta ja tekee tulkintaa samaan aikaan musiikin kanssa, sillä musiikissa fraasin lopun elementit alkavat yleensä juuri 8 iskua ennen fraasinloppua. Tämäkin luonnollisesti vain minun mielipiteeni, jota kylläkin varmistelin juuri kuuntelemalla muutaman biisin.

Tällä tavalla itse aikoinani sisäistin fraasinloppujen löytämisen, joten ehkä siitä on apua jollekin muullekin. Olennaista mielestäni on kuitenkin kuulemisen lisäksi myös itse tekeminen. Ainahan sitä voi kokeilla vaikka yksin kotona, että löytääkö musiikista ne oikeat kohdat. Silloin ei ole sitä paria häiritsemässä.

Janne

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu