TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Neuvojat lavoilla (Stefanus 2006-07-13 20:47)

Tanssiasento

Päivi
2006-07-20 14:03

Palaanpa tässä säikeessä hieman takaisin päin, selvittämään, millaista tanssiasentoa tarkoitan. Tässä tuntuu nyt olevan jonkinlainen väärinymmärrys.

Nimitetäänpä nyt tätä minun tarkoittamaani asentoa vaikka "lavatanssimaiseksi asennoksi" ja otetaan siihen vertailukohdaksi tanssiasento, jonka nimeän tässä "kilpatanssimaiseksi asennoksi".

Selkeinpänä erottavana tekijänä näiden kahden asennon välillä näkisin naisen pressin suunnan suhteessa miehen oikeaan käteen (eli siihen, joka on naisen selässä). "Kilpatanssimaisessa asennossa" naisen yläselän suunta on miehen oikeaa kättä kohti (tätä vastetta löytyy myös puhtaasti lavatanssimaisissa tyyleissäkin nopeammissa tansseissa). "Lavatanssimaisessa asennossa" naisen ylävartalon vasteen suunta on kauttaaltaan miestä kohti.

"Lavatanssimaisessa asennossa" vartaloa ei ole tarpeen kiertää eikä vääntää mihinkään suuntaan, ei kumarruta eteenpäin, eikä väännetä myöskään taakse päin. Omasta luonnollisesta seisoma-asennosta vain kallistetaan vartaloa haluttu määrä eteenpäin, joko ihan vähän, sen verran vain, että pressi siirtyy paria kohti, mutta asento säilyy kuitenkin (parin vastapainon ansiosta) samana kuin seistessäkin, tai äärimmillään jopa niin voimakkaasti, että kontakti tulee pelkästään rintakehän yläosaan ja päähän tai jopa pelkästään päähän. Miehen ja naisen asennon tulisi olla suht symmetriset, silloin kummallakin on mukava olla.

Mitkä kohdat vartalosta sitten koskettavat toisiaan, riippuu kummankin asennosta. Kontakti saattaa olla reidestä, lantiosta tai navan korkeudelta rintakehään tai päähän. Pressin painopiste on kuitenkin kontaktipinnan yläosissa. (Samaa toisiaan kohti olevaa pressiä voi toteuttaa myös täysin ilman vartalokontaktia, pelkkien käsien välityksellä.)

Lantiota ei ole tarve tässä asennossa tiltata mihinkään suutaan, vaan sen saa pitää siinä asennossa missä se itsestä parhaalta tuntuu. Toiminnallisesti paras asento on kuitenkin lantio hieman eteen päin käännettynä, eli notko pois alaselästä.

Miehen ei ole tarve vetää naista itseään kohti oikealla kädellä, koska naisen vaste on jo miestä kohti. Vetäminen hankaloittaa vartalon käyttöä.

Kirjoittajan avainsanat: tanssiasento, tanssiote, tango, slowari

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu