TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Ikärasismi ja tanssimaan pääseminen (XL-daami 2006-07-03 0:15)

Miehiä on enemmän kuin naisia

Averell
2006-07-04 16:16

Vanha kauan tiedetty totuus on, että poikalapsia on syntynyt/syntyy Suomessa n. 104 kpl 100:aa tyttölasta kohden. Ennen lapsikuolleisuus oli poikalasten keskuudessa suurempaa kuin tyttölasten keskuudessa. Lisäksi sodissamme kaatuneitten määrä vääristi pitkään tilastoja sekä vahvisti myöhemminkin tunnetta että miehiä olisi vähemmän.

Nyttemmin on lapsikuolleisuus saatu pudotettua kansivälisestikin erinomaiselle tasolle. Sodissammme kaatuneitten aiheuttama lovi on vanhimpien ikäluokkien poistuessa sulanut. Vielä kun miehet saataisiin elämään terveellisemmin ja turvallisemmin, niin miesenemmistö jatkuisi pidemmälle vanhemmissa ikäluokissa.

Suurempi työ taitaa olla saadaan miehet ja naiset suht tasalukuisina harrastamaan samoja asioita niin kuin esimerkiksi nyt näitä lavatansseja. Utopialta se kuulostaa kun nuoremmissa miespolvissa huomattavan paljon on sellaisia joiden mielestä "tosimiehet" ei tanssi. Niinpä lavoilla näkeekin silloin kun sinne niitä harvoja nuoria naisia eksyy, näiden tanssimassa usein "tyttöparina" keskenään.

Jos suuntaus yleistyy enemmänkin, näemmekö kaukaisessa tulevaisuudessa tansseja jossa eri sukupuolet tanssivat vain keskenään samaa sukupuolta olevan kanssa. Jossain diskossa laivalla olen tällaista nähnytkin. Ehkäpä se naisilta luonnistuukin. Kuinka moni tanssinettiä seuraavista miehistä olisi valmis tanssimaan toisen miehen kanssa, ainakaan sylitansseja?

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu