TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Ikärasismi ja tanssimaan pääseminen (XL-daami 2006-07-03 0:15)

Ikärasismi ja tanssimaan pääseminen

XL-daami
2006-07-03 0:15

Aloitin nyt tästä uuden aiheen, jotta tuo pitkä keksustelu ei syyllistäisi sen keksustelun nuorta aloittajaa.

Aloitin oman lavatanssiurani joskus 60-luvun lopulla ja silloin oli systeemit aika erilaiset. Jos pääsi tanssimaan 6-8 kertaa illan aikana, oli ollut tosi hyvä ilta! Yli 10 kertaa oli tietysti superia ja taisi jo olla sitten jotain vispilän kauppakin ilmassa. Silloin vain harvat nuoret miehet osasivat edes vaihtoaskeleen, jolla mennä foxia ja tangoa. Valssia osasi todella harvat ja sitä mentiinkin sitten tyttöparilla, niinkuin humppaa ja sambaakin. Naisten tuntia ei ollut. Tanssien jälkeen oli tapana kysellä, että pääsitkö tanssimaan, se kertoi oli ilta ollut hauska. Minulla useimmiten oli.

Nyt olen uudestaan palaillut lavoille ja löysin pari vuotta siten tämän palstankin. On ajat muuttuneet! Erityisen positiivista on, että miehetkin osaavat oikeasti tanssia. Ja paljon käydään kursseja. Mutta yhtä asiaa en ymmärrä, miksi koko sekalainen seurakunta ei mahdu samoille lavoille? Olen huomannut, että lavoilla käy edelleen niitä tavallisia ihmisiä, joiden ensisijainen tarkoitus on tavata ihmisiä mukavissa merkeissä, jotkut osaavat paremmin jotkut huonommin tassia. Sitten on tämä uusi väki, joka oikeasti harrastaa tanssimista ykkösharrastuksena, harjoittelee monta kertaa viikossa ja käy lavoilla treenaamassa taitojaan tuttujen kavereiden kanssa. Heitä olen huomannut nimittävän nirpoiksi ja seeprakengiksi jne.

Kaikki olisi hyvin, mutta mitä tehdä sille naisporukalle, jotka illasta toiseen ei pääsekään tanssimaan? Useimmat lähempänä viittä kuin kahtakymmentä. Pääsylipun maksaneita, mutta ei rahoiile vastinetta, paitsi naisten tansseissa arki-iltana. Kun muotia tuntuu olevan, että keski-ikäiset miehet mieluiten tanssittavat niitä parikymppisiä neitosia, omien tyttäriensä ikäisiä. Mitä meidän aikuisten naisten siis pitäisi tehdä? Vanhuus ei vaivaa vielä pitkään aikaan ja uusia tanssilajejakin on tullut opeteltua. Jäädä kotiin kutomaan sukkia? Läheteä lenkille? Roikkua netissä häiritsemässä oikeiden tanssijoiden palstaa......

Tuli mieleen, että joskus oli kuulemma tanssilavoilla sellaien käytäntö, että huvialueelle pääsi ilmaiseksi, mutta itse tanssilavalle pääsystä piti maksaa jokaisesta tanssista erikseen. Silloin oli siis jo joku gentlemanni pyytänyt tanssimaan. Lavat olivat avoimia, vain lattia ja reunakaiteet. Mitenkä tätä ideaa saisi kehitettyä nykypäivään? Se olis aika reilua, että ne jotka tanssivat myös maksavat. Istuskelu olisi ilmaista. Tietysti nykyaina, kun orkesterit ovat kalliita, voisi kuunteluporukaltakin ottaa pienen maksun. Jotain tälle naisten ongelmalle pitäisi tehdä. Ystävättäreni kieltäytyi juhannuksena lähtemästä paikalliselle lavalle, hän ei halunnut maksaa 13 euroa istumisesta. On käynyt muutaman kerran vuodessa ja kukaan ei ole hakenut! Hän on aivan normaalin näköinen ja osaa varsin hyvin tanssia ns. perinteisiä lajeja. Haetaanko lavoilla siis liian vahvasti vain tuttuja? Tai tuntemattomista vain nuoria naisia?

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu