TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Lista: Kirjoittamisen hankaluus..viiveen vuoksi>>mielipiteitä!! (21 vastausta) (Marlen 2006-06-16 13:17)

Hikeä ja hurmaa Hiirimäen yössä

Kukka-Maaria
2006-06-23 22:29

Lämmintä oli Riutallakin. Finlanderers pisteli parastaan ja ihmettelen vain, että oliko Unelmavävyt oikeasti reilu viikko sitten Pavilla (vai meniköhäbn nyt orkestereita jotenkin sekaisin?). Joko korvilleni on tapahtunut jotain pahaa tai sitten eilinen musiikki tuli levyltä. Sen verran paremmalta kuulosti kuitenkin.

Illan parhaat kipaleet tanssin erään nuoren kehittyvän tulevan parkettien partaveitsen kanssa. Rupesi huutamaan heti kun pysähdyin ja ehdotin istumaan menoa. Joten oletan, että tykkäsi. Muitakin hyviä tanssittajia oli liikenteessä, joten hyvät menot kaikenkaikkiaan.

Edellinen Pavin tanssi-ilta vaati veronsa ja tämän aamuinen varhainen herätys pisti tekemään ennenaikaiset tuhkimot. Paikalta poistuin hyvissä ajoin ennen naistenhaun puoliväliä. Kroppa raatona raahustaen, mutta sielu tanssien hyvän musiikin siivittämänä kotia kohti suunnistin höyhensaaria tavoitellen.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu