TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Sunnuntai-ilta Pavilla (Annukka81 2006-06-20 8:33)

Sunnuntai-ilta Pavilla

Annukka81
2006-06-20 8:33

Olipa ilta.. niin lauantai kuin sunnuntai. Lauantaina vietin illan Porissa kaverini juhlissa ja sunnuntai aamupäivällä koitui matka kohti Pavia. Matka sujui hyvin, meinaan kerrasta perille ilman eksymistä. Paria korttelia ennen Paville saapumista olin varma, että olen eksynyt. Ympärillä näkyi vain "varastorakennuksia", mutta kuitenkin oikea rakennus löytyi, joka paljastui paljon puhutuksi tanssipaikaksi.

Itse olin hyvissä ajoin paikalla. Ilma oli mahtava. Oli lämmin, pilvetön taivas ja aurinko paistoi koko illan. Ihana kesäsää, mutta järvi vain puuttui enää lavan ympäriltä.

Paikalle oli tullut mukavasti tanssiväkeä ja kerrassaan osaavaa tanssiväkeä. Ilokseni pääsin tanssimaan kaikki lempitanssit eli polkat, masurkat, humpat ja jenkat. Eipä ilta voisi olla parempi, vaikka hikipisarat kastelivat puseron kokonaan.

Eipä ollut sen viileämpi illan orkesterin eli Markus Sextetin pojillakaan, mutta hyvin svengi kulki:) Loistavia kuvia saatiin otettua illan aikana, joita kannattaa mennä lähiaikoina kurkistamaan heidän kotisivuilta.

Kiitokset mukaville tanssittajille ja etenkin kukkien antajille:)

Seuraavaksi juhannustansseihin.. ihanaa.. :)

Kirjoittajan avainsanat: Pavi

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu