TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Buggaten Perävaarasta Tähtirantaan (Avanaq 2006-06-19 9:46)

Buggaten Perävaarasta Tähtirantaan

Avanaq
2006-06-19 9:46

Myöhässä ovat nämä raportit, mutta kun bitit liikkuvat niin hitaasti pohjoisesta etelään.

Kemijärven Perävaaran huvikeskus avasi kautensa Dannyn voimin. Alkuillasta lavalla soitti myös Yöjuoksu, mutta vasta yhdentoista aikoihin paikalle päässeenä se jäi näkemättä, ja esiintymisestä huolehti jo Islanders. Ensimmäinen setti oli kohtuullisen tavallista tanssimusiikkia; tuli jopa humppaa ja olisikohan repertuaarissa ollut tangoa ja valssiakin. Dannyn esiintyessä valikoima vain supistui entisestään. Buggia sai tanssia ihan riittävästi, kun ei oikein muitakaan vaihtoehtoja tahtonut keksiä.

Sekä soundit että biisien sovitukset panivat ihmettelemään. Hitaat kappaleet soitettiin turhan nopeasti ja nopeat vähän hitaahkosti, joten tanssiminen meni turruttavaksi jumputukseksi. Sovitukset olivat kauttaaltaan tasapksuja eivätkä soundit kovin ilahduttaneet, vaikka takaseinällä hanikoita väänteli miksaaja valomiehen hoidellessa visuaalista puolta (sen mitä nyt pohjoisen yössä pystyy tekemään). Musiikillisesti vaisuhko ilta. Asiakkaita arvioita parisataa, joten tilaa riitti hyvin, ja eväs piti hyvin liikkeessä.

Lauantaina Tähtirannassa meno oli luokkaa parempaa. Ennen Einiä Boogie soitteli monipuolista musiikkia, hyvät hitaat valssit, cha-chata ja erinomaiset hitaat jivet. Einin aikana bugg alkoikin sitten valua korvista ulos ja penkki kutsui yhä useammin. Ruuhkaa ei ollut Tähtirannassakaan; lähes kotikentällään esiintynyt Eini oli vetänyt paikalle tuskin puoliakaan edellisviikonlopun paikalliskilpailija Taikakuun yleisömäärästä.

Ai niin, se Naistenhaku-kyltti! Avajaisissa kaksi viikkoa sitten taulua ei ollut ollenkaan ja hakuvuorot menivät arvailuksi. Nyt naisten haun valo paloi heti yhdkesästä eteenpäin. Vähän sitä ihmeteltiin, mutta kiltisti pysyttiin haettavana. Valitettavasti vain suurin osa naisista (ja osa miehistä) ei ollut haku-valoa nähnyt ja yhdessä oltiin epätietoisia ja seisoskeltiin ihmetellen. Myöhemmin tulikin sitten korjaus, että valo paloi vahingossa. Oliskohan paikan syytä palkata joku insinööriopiskelija hoitamaan valotaulua?

Ja toinen sielua raastava asia oli väliaikalevyt. Ensin soitettiin putkeen levyllinen Yölintua ja sitten F.B.I. Beatia. Eli aluksi hankalasti tanssittavaa (näytti olevan paikan osaajillakin vaikeuksia päättää miten mennään: kolme konkariparia meni samaa biisiä eri tyyleillä eikä suoraan sanoen yksikään näyttänyt hyvältä.) eriparista musiikkia ja Beatin aikana hyvää, mutta eriparista musiikkia. Tekisi mieli sanoa, että amatöörit asialla.

Kirjoittajan avainsanat: Perävaara, Tähtiranta, Danny, Eini, boogie, Islanders

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu