TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Jalat murskana (Amelia 2006-06-03 13:51)

Jalat murskana

Matti Jokinen
2006-06-14 0:03

Sain eilen päkiäkivuista sellaista tietoa, joka saattaa olla hyödyllistä jollekulle, vaikka kysymys näyttää olevan erilaisista oireista kuin säikeen aloittajalla.

Jouduin toissakesänä vaihtamaan tanssikenkämallia. Aikaisemmin olin aina vanhojen kenkien mennessä rikki hankkinut uudet samanmalliset, mutta Diamant oli jostain syystä lakannut valmistamasta jalkaani hyvin istuvaa mallia (kirjoitin viime vuonna spekulaatiota muutoksen syystä). Käytyäni läpi kaikki löytämäni mallit valitsin Freedin kengät, vaikka ne eivät sopineet jalkaan kovinkaan hyvin. Muut mallit sopivat vielä huonommin.

Vähitellen alkoi tanssi-iltojen jälkeen oikean jalan päkiässä tuntua kipua. Alusta asti oli ilmeistä, että huonosti istuvilla kengillä oli osuutta asiaan. Kipu meni kuitenkin aika nopeasti ohi --- tämän vuoden huhtikuuhun asti. Silloin kipu alkoi tuntua vielä seuraavina päivinäkin.

Varasin saman tien jonotuspaikan Kaarinan terveyskeskukseen. Vastaanotto oli neljän viikon päässä varauksesta, mutta se ei oikeastaan haitannut, sillä tiesin, että ensimmäisellä vastaanotolla määrätään joka tapauksessa hoidoksi tulehduskipulääkkeitä, ja niitä minulla oli varastossa migreenin vuoksi, joten aloitin kuurin saman tien. Kun sitten pääsin vastaanotolle, jalasta otettiin röntgenkuva ja lääkäri kehotti jatkamaan tulehduskipulääkkeiden syömistä.

Röntgenkuvassa näkyi jalassa pientä vikaa, kuten kaikissa aikaisemmissa röntgenkuvissakin. Ja kuten aina aikaisemminkin, vika oli eri kohdassa kuin kipu. Tällä kertaa kuvassa näkyvä vika oli sentään samassa jalassa. Joskus se on löytynyt eri jalastakin.

Diagnoosi oli joka tapauksessa rasitusvamma. Tulehduskipulääkekuurin jälkeen oli optiona kortisonipistos. Tietoisena jonotusajan pituudesta varasin saman tien uuden vastaanottoajan. Se oli eilen.

Kaarinassakin on joskus ollut omalääkäriprojekti, mutta se lienee jo sammunut lääkärien suuren vaihtuvuuden vuoksi. Ensimmäisenä vastaanottanut lääkäri, puhelimitse röntgenkuvia arvioinut lääkäri ja eilinen lääkäri olivat kaikki eri henkilöitä. Siinä on se hyvä puoli, että ongelma tulee analysoiduksi useammasta näkökulmasta. Eilinen nuori naislääkäri totesi heti jalan nähtyään, että kysymys ei ole rasitusvammasta vaan jalan pitkittäiskaaren laskeutumisesta. Sen syntyä edesauttaa hänen mukaansa kenkä, joka painaa varpaita sivusta, juuri niinkuin nuo tanssikengät tekevät.

Sain terveyskeskuksen fysioterapiaosasolta ohjeet jalkaterän voimisteluttamiseksi ja ajan tukipohjallisia valmistavalle teknikolle. Freedin kengät saavat nyt ainakin joksikin aikaa jäädä pois käytöstä. Onneksi on sentään varalla tanhukengät, jotka eivät ole ihan yhtä joustavat mutta joissa on jalalle enemmän tilaa. Sain terveyskeskuksen fysioterapiaosasolta ohjeet jalkaterän voimisteluttamiseksi ja ajan tukipohjallisia valmistavalle teknikolle. Freedin kengät saavat nyt ainakin joksikin aikaa jäädä pois käytöstä. Onneksi on sentään varalla tanhukengät, jotka eivät ole ihan yhtä joustavat mutta joissa on jalalle enemmän tilaa.

Kirjoittajan avainsanat: kengät, vammat

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu