TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Kisarannassa Finkut ja Markus Sekstet (Jivetär 2006-05-21 2:28)

Kisarannassa Finkut ja Markus Sekstet

Tanja
2006-05-21 13:01

Taas kerran tuli lähilavojen sijasta valittua suunnaksi Kisaranta ja tämäkään ilta ei tuottanut pettymystä. Vaihtoehtoina olisi ollut Kisiksen lisäksi Kukonhiekka (Yölinnun keikoilla kun harvoin pääsee tanssimaan, eilen oli tuokin ihme tapahtunut) tai Hangan lavan avajaiset (Kari Tapio lähes kotikulmilla, liikaa ei tanssijoita paikalla...)

Ilta alkoi varsinaisessa tungoksessa, naisia oli taas useammassa rivissä ja multa kun puuttuu se kyynärpäät edellä eturiviin vaikka väkisin ominaisuus niin tuli sitten illan ensimmäiset kappaleet mun osaltani kuunneltua. Onneksi Kisiksessä naisten tunti on jaettu kahteen osaan, pääsi heti tositoimiin. Naisia oli paikalla varmaankin kolme kertaa miesten määrä eli nopea piti olla jos meinasi naistenhaulla ehtiä :) Muutamaa itselle täysin vierastakin tuli haettua ja tällä kertaa tuo hakubingo osui kohdalleen.

Molemmat bändit soitti loistavaa musiikkia ja ilo oli tanssia. Tungostakaan ei mielestäni lavalla ollut, Kuikan lavan tungokseen tottuneena Kisiksessä oli jopa ruhtinaallisesti tilaa. Markus Sekstettiä olin kuullut edellisen kerran vuosia sitten Krouvilla ja ennakko-odotukset ei kovin korkealla olleet, mutta yllätys oli suuri kun näin sen söpön, kitaraa soittavan nuoren miehen, jonka ääni meinasi viedä jalat alta (nam!!) Basistin kanssa sitten jännitettiin myöhemmin kahviossa euroviisujen tulosta, kiitokset "sedälle" hauskasta juttuhetkestä!

Nyt on sitten ensimmäistä kertaa tänä kesänä esiinnytty kukkahameessa ja korkokengissä :)eipä tuo pukeutuminen kyllä juurikaan vaikuttanut siihen tanssimaan pääsyyn. Alkuillasta mun tanssi taisi olla vaan aika horjuvan näköistä, kun on tottunut lenkkareilla tanssimaan, niin pystyssä pysyminen korkkareilla teki tiukkaa.. harjoitus tekee mestarin :) Ja kun viimeksi pyydettiin vilauttelemaan, niin nyt on sitten sekin lupaus täytetty!

Puolenyön aikaan alkoi kahvilan puolelle television ääreen kerääntyä väkeä.. Lordin vetovoima oli huomattavan suurta ottaen huomioon tuon väen mitä normaalisti tanssimassa käy.. Jossain vaiheessa tunnelma oli varsin tiivis kisakatsomossa ja desibelit kohosivat aika korkealle.. Lihapullatarjous meni suurimmalta osalta Lordin faneista ohi, mutta kyllä tuo suomen voitto päihitää ilmaiset lihapullat mennen tullen :) Eipä olisi moni uskonut tuohon voittoon, ensi vuonna maksetaan sitten tuplasti telkkarilupia... Tulosten julkistamisen aikaan oli sitten parketilla tilaa tanssahdella.. eipä pääse kukaan valittamaan, ettei olisi ollut tilaa tanssia juuri niinkuin itse halusi.

Illan arvosanaksi tulee 9,5. Hakuja tai tanssittuja pareja en pystynyt laskemaan, mutta tarpeeksi sain tanssia. Erityiskiitokset Salsapojulle aivan mahtavista lattariväristyksistä, Humutytölle kyydistä ja Jerryjeelle tangoista.. Ja sille jenkkiautolla ajaneelle miehelle fuskuista :) ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Finkuille kärsivällisyydestä (mie lupaan käyttäytyä seuraavalla kerralla vähän paremmin!)

Euroviisuhuumassa -tanja

Ps. Missä oli se mies, jonka kanssa tanssiminen on aivan taivaallista ja keskustellakkin pystyy muustakin kuin säästä, esim karaokesta ja omista virheistä..ilta ei ollut täydellinen ku et ollut paikalla :(

Kirjoittajan avainsanat: Kisaranta, Markus sekstetti, Finlanders

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu