TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Mäntsälässä. (VeeKoo 2006-04-30 13:05)

Hauskaa oli vappuna

Kristoffer
2006-05-02 16:21

Niin kuin upea ilta-aurinko silavoi Mäntsälän ruskeat peltomaisemat kauniilla loistollaan, vapputunnelma ainakin itseäni ilhakoitsi Suurlavan vappukarkeloissa. Tunnelmaani siivitti lisäksi harmaanhelmeilevä lonkero, jonka kirpeänmakea ja niin kovin miellyttävä viileys hyväili alas mennessään sekä suuni että kurkkuni kuivia onteloita ravintolan puolella. Miellyttävä humala tuntui jäsenissä mutta tanssin kuvioihin sillä ei ollut kuin myönteinen vaikutus, olkookin että kieleni tanssi suussani enemmän kuin jalkani lattialla. Yhtä humalan nousun ja haihtumisen kanssa aurinko heitti hyvästit tanssivalle yleisölle eikä yön tumma kosketus ollut kuin lupaus uudesta mahdollisuudesta joskus toiste sen painaessa pehmeän vaippansa tanssipaviljongin ympärille.

Pahimman ruuhkan ajan keskustelimme ”Pumppu-Penan” kanssa lonkeron helmeilevän ystävyyden seurassa autoista ja naisista kuin herrasmiehet ikään. Kävimmepä vapun kunniaksi parkkipaikalla siemaisemassa oluet auton takapaksista (kimppakyyti järjestetty). Keskustelun aiheet pysyivät samoina paitsi että autot olivat vaihtuneet astetta järeämpään tavaraan nimittäin dieselmoottoreihin. ”Pumppu-Pena” on hauska, lyhyenläntä mies, joka valittaa usein kuntonsa kestävyyttä, että ”johan käy pumpun päälle tämä tanssin rytke”. Tanssii kuitenkin – mten sen nyt sanoisi korrektisti - kuin Nurejev konsanaan.

Herra Mäkeläisen orkesterin rumpali on ilmeisesti joko varsin romanttinen tai muuten vain ilkikurinen luonteeltaan, sillä vaikka rumpusetillään hän heitti tanakkaan jytkettä saliin, oli rumpujen väri yllättävän erikoinen: vaaleanpunainen. Vapputunnelmaan väri sopi oivallisesti ja se sointui hyvin yhteen erään tanssittamani tummahiuksisen kaunokaisen naamiais-enkelisiipien hennon pinkin kanssa. Siivet oli kiinnitetty hänen yläselkäänsä, eivätkä ne vähentäneet tanssimme ilmavuutta, vaan henkisenä ulottuvuutena päinvastoin toivat muassaan keveyttä askeliin. Mielikuvathan ovat meidän todellisuutta ja niissä tanssin kauneus luo mieliimme samanlaisen hauraan tiaran, joka tällä illan prinsessalle oli kutriensa kruununa.

En jaksa olla ihailematta illan toisen solistimme, herra Aron kykyä syttyä esittämiinsä lauluihin. Ylivertaisuudessaan hän verrattuna moniin väsähtäneisiin pitkän linjan esiintyjiin on yksin omassa kategoriassaan. Ellei ole mahdollista niin ainakin hyvin todennäköistä, että herra Aro varmaan laulaisi samalla intensiteetillä yksistään privatisti minullekin jos löysäisin kukkaroni nyörejä. Paitsi että hän esitti hyviä tanssittavia biisejä, oli hän myös kehittänyt kuontalolleen uuden lookin, joka pörröydessään herätti mielikuvan kuin bändin pojat olisivat maestron juuri herättäneet pieniltä nokosillta, että ”olis sun huki hypätä lauteille, et millään viitsis”.

Toukokuun ensimmäisistä sekunneista ja siitä viimeiseen valssiin saakka pidot paranivat yhdessä väkimäärän vähenemisen, tanssitilan lisääntymisen sekä humalani haihtumisen myötä, mutta voi tätä pientä juhlijaa kun väsy alkoi painaa niin silmiä kuin jäseniä; noita jäseniä, jotka pari tuntia aiemmin pursuivat voimaa, noita silmiä, jotka pari tuntia aiemmin niin sirkeinä säihkyivät ilhakoitsevaa riemua. Siksi oli suloista kotiin päästyä painaa päänsä sinisen höyhentyynyn hellään puristukseen ja antaa unien kultaisen kosketuksen ottaa huomaansa.

Kirjoittajan avainsanat: mäntsälän suurlava

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu