TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Mäntsälässä. (VeeKoo 2006-04-30 13:05)

Mäntsälä mielessäin (vieläkin).

Maria_
2006-05-01 23:34

Molemmat vappuviikonlopun tanssi-illat tuli kulutettua Mäntsälässä. Mukavaa oli ja yllättävän paljon pääsin tanssimaankin, vaikka ensimmäiset kertani olivat tämän lavan naistenrivissä. Tai siis miksi sitä muodostelmaa nyt kutsuisikaan... Varsinkin sunnuntaina oli sellainen sumppu hakualueella, että suosiolla jättäydyin takariviin tai vaihtoehtoisesti nirppailemaan lavan edustalle. ;)

Samettia oli tosiaan eksynyt molempina päivinä paikalle kilometrikaupalla ja sehän tietenkin näkyi ja kuului. Eivät kovin pahasti eloani häirinneet, kun sekä minä että tanssittajani suosiolla kiersivät heidät riittävän kaukaa. Olisi toki hienoa, että kaikki niin kirjoitetut kuin kirjoittamattomatkin käyttäytymissäännöt koskisivat kaikkia kansanosia samalla tavalla.

Naistenhaulla ehdin sunnuntaina yhden tarkoituksellisen sattumahaun ja yhden täsmähaun tehdä. Ensimmäisenä korjasin yhden herrasen lavan edestä parempaan talteen. Toista hakua suunnittelin lopun naistenhaun ajan, kunnes viimeiselle parille hyökkäsin. Terästin haukankatseeni ja kappaleen loputtua ryntäsin erittäin fiksusti ja takuulla huomaamattomasti perään. Kaiken kruunasi tietenkin käsivarteen nappaaminen selän takaa. Onneksi sentään onnistuin, muussa tapauksessa olisi jopa saattanut hävettää... Tästäpä sain palkakseni viikonlopun muikeimmat foksit, jotka pelastivat illan lisäksi koko tämän viikon. Uijui ja namskis!

Ehkäpä niillä jaksaa ainakin perjantaihin asti. Jos uskaltaisin silloin tuppautua Kapakan naistenriviin...

Kirjoittajan avainsanat: naistenhaku

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu