TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Varjokuvia Iitiällä (Kesäheinä 2005-08-14 10:39)

Varjokuvia Iitiällä

Kesäheinä
2005-08-14 10:39

Varjokuvasta on sen verran kehuja kuulunut, että oli lähdettävä tarkistamaan tilanne Iitiän lavalle.

Eipä nuo kehut turhia olleet. Illasta kehkeytyi yksi kesän parhaista tanssitapahtumista, eikä pelkästään minun mielestäni. Musiikki oli monipuolista, ja eri lajit kuulostivat itseltään. Masurkat keinahtelivat, hitaat valssit olivat sopivan hitaat, eri tyyppisiä tangoja oli ohjelmistossa, ja valssitkin olivat harvinaisen hyvin jalan alle sopivia. Tsatsatusta taisi tulla peräti kolmet parit, kun lasketaan myös väliaikamusiikki. Rumbien osalta voi vain todeta, että harmi, kun ei osaa... Bugg-addiktien päiväannos saattoi tosin jäädä vajaaksi, ja E.Tuomas kommentoisi varmaan volyymeistä, varsinkin loppuillan osalta, kun väki oli jo vähentynyt ja vähemmälläkin äänenpaineella olisi pärjätty. Muuten ei musiikista moitteen sanaa, päinvastoin, sillä on ilo kuunnella ammattitaitoisesti soitettua tanssimusiikkia, johon lisäväriä tuovat erilaiset puhaltimet sun muut vähän erikoisemmat instrumentit.

Evilän mitalitaisto oli kai houkutellut monet harrastelijatanssijat jäämään kotisohvalle penkkiurheilemaan. Niinpä paikallaolijoiden keskimääräinen tanssitaito oli korkea, ja vain yksi selkeä humalikko toikkaroi pitkin lattiaa, hänkin varsin harmittomasti. Toki kahvion telkkarin eteen kertyi ratkaisuhyppyjen aikana melkoinen rinki, mutta mitalin ratkettua väki liukeni sieltäkin lattialle. Naisnäkökulmasta oli erikoisen hienoa, että naisenemmistö ei ollut tällä kertaa ihan tolkuton.

Henkilökohtaisista kokemuksista tilitän tähän sen verran, että kohdalle osuivat naistentunnin täsmähaun tuloksena Tangot, joiden jälkeen voi vain istua penkillä typerä hymy naamalla ja tuijotella kaukaisuuteen. Ja myöhemmin illalla taivastella, miten huonosti sitä osaakaan fuskua - kiitokset viejälle kärsivällisyydestä, kun jaksoi n:nnen kerran yrittää pyöritystä. Audio-ohjaus sentään joskus tehoaa ;-)

Yhteenvetona: saisipa aina pääsylippurahoilleen (tällä kertaa vain kymppi) näin paljon vastinetta.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu