Rytmiset epäsäännöllisyydet

Ylimääräiset ja puuttuvat tahdit tai tahdinosat

Koukku on eräänlainen rytminen kepponen, joka hyväntahtoisesti koettelee tanssijoiden tarkkaavaisutta. Asiaan kuuluu, että koukku on merkitty, niin että sen kuulee musiikissa ennen poikeavaa kohtaa. Nykytanssikusiikissa koukut ovat harvinaisia, toisin kuin vielä 1990-luvulla. Lavatansseissa koukkuja esiintyy lähinnä jenkassa (ylimääräinen tahti) ja masurkassa (neljä ylimääräistä tai puuttuvaa tahtia).

Välisoitot ovat harvinaisia eikä niillä ole mainittavaa tanssillista merkitystä lukuunottamatta pitkäfraasisia tansseja eli lähinnä masurkkaa. Masurkassa niitä sanotaan koukuiksi, koska niillä on taipumus pudottaa tanssijat rytmistä. Esimerkki välisoitosta löytyy tanssilavoilla melko usein soitetusta Kouvolan masurkasta. Linkin viittaamassa esityksessä välisoitto on kohdassa 0:51-0:55, neljän tahdin pätkä, joka katkaisee fraasirakenteen. Tässä kappaleessa välisoitto erottuu hyvin selvästi, aina se ei ole näin helposti tunnistettavissa. Tanssissa se vaikuttaa niin, että fraasissa pysymiseksi on tanssittava ylimääräisen neljän tahdin jakson verran sitä askelikkoa, joka välisoiton havaitsemishetkellä on menossa.

Tauot

Tauko ei välttämättä katkaise kappaleen metriä. Jos tauko esimerkiksi alkaa tahdin rajalta ja kestää saman tahdin loppuun asti, kuulijan on helppo mielessään jatkaa kappaleen rytmiä tauon yli. Tahtia lyhyemmät tauot nivoutuvat lähes aina musiikin metriseen kudokseen niin kiinteästi, että on helpompaa tulkita metri jatkuvaksi kuin katkeavaksi.

Pysähdykset

Pysähdys on tauko, jossa kappaleen metri katkeaa. Pysähdystä edeltävä musiikki ei anna vinkkiä siitä, kuinka kauan pysähdys kestää. Hyvä tanssiorkesteri kuitenkin soittaa merkin musiikin jatkumisesta, jotta tanssijat voivat lähteä liikkeelle taukoa seuraavan tahdin ykkösellä. Merkki voi olla esimerkiksi kohosävel tai kohotahti.

Valelopetus

Breikit

Kiihdytykset ja hidastukset

Tempon kiihdyttäminen tai hidastaminen ei vaikuta musiikin metriin.

killiset temponmuutokset

Tahtilajin vaihtuminen