Auran nuortentalo, nimensä veroinen paikka [Tanssipaikat] (Pete P. 2004-01-19 13:06)
Nythän useimmat nuoret tanssibändit, FBI ja Taivalkunta Beat ja mitä niitä onkaan, matkivat Agentsien rautalankasaundia. Olenkin ajatellut että nuoren ihmisen korvissa niiden täytyy kuullostaa todella homeisilta.
Rautalankasoundihan on hyvän kuuloista ja mukavaa, hyvin tanssittavaa musiikkia yleensä. Ehkä minulla on sitten korvat homeessa, mutta juuri autossakin soi täysillä FBI-Beat.. Agentsissa on vain se "vika", että se on hirvittävän suosittu, joten se kerää paljon porukkaa lavalle. Joten bändi ei voi soittaa niitä nopeimpia kipaleita, ruumiitahan siinä tulisi. Ja kun ne melko nopeat Agents-biisit ovat juuri parhaimpia...
Kerrotko vähän tarkemmin minkälaiset esiintyjät kolahtaa nuoreen tanssijaan?
Itselläni vaikuttaa jo esiintyjän oma ikä. Jotenkin sellainen olo, että nuoret lähtevät mielummin kuuntelemaan nuorempia esiintyjiä, kuten juuri Anne Mattilaan. Samaan sarjaan lisäisin Mikko Mäkeläisen, Taivaanrannanmaalarit, Yölinnnut (taitaa tosin vetää puoleensa kaiken ikäsiä). Mutta on sitä pidetty Koivuniemestäkin! Ei se ikä, vaan se meininki, esiintymislavallakin pitää olla hauskaa. =)
Ja toivottavaa tietenkin on myös se, että bändi soittaa muutakin kuin pelkkää humppaa. Älkää ampuko, mutta tiedän muitakin kuin vain itseni, jotka ovat tätä mieltä. Ehkä humpasta mieleen tuleva negatiivinen mielikuva johtuu ulkopuolisista ihmisistä, jotka kuvittelevat tanssimisen olevan pelkkää "humppaamista". Joten minähän en humppaa, minä vain tanssin.. paitsi kun joku tulee hakemaan humppaan =)