Hietasaaressa 15.11 [Tanssipaikat] (Hikviiva 2008-11-16 11:12)
Niinpä, ulkona -5 pakkasta ja maa aavistuksen verran valkoisena lumesta. Siinä ulkoiset puitteet Hietsun lauantai-illalle. Vielä kolmet tanssit ja huilataan maaliskuun alkuun, jolloin uusi kausi alkaa. Henkilökuntakin vaihtuu ja ihmetystä pikkuisen herättää, että miksi, koska nykyinen on osaava, asiallinen ja aina ystävällinen.
Lavalla oli taas lämmitetty tilat vähän liiankin lämpimäksi ja sehän näkyy sitten hikoilemisena. Illan mittaan pikkuisen tasaantui, kun ilmastointia lisättiin.
Illan orkesterina oli mainio Rosso, jota kuuntelisi enemmänkin. Pennitön uneksija-jenkka oli saanut upean chacha-sovituksen, jonka mielellään kuulisi myös levytettynä. Masurkat puuttuivat ohjelmistosta ja rumbat, muuten tuli kaikki lavoilla soitettava, humppaa taas ehkä liikaa...tangojakin olisi voinut tulla enemmän.
Tarja Lunnaksen ohjelmisto oli jotenkin tasapaksua, muutama highlight tuli, mutta varsinkin toinen setti oli liian iskelmävetoista. Iso miinus tulee volyymeista, joita nostettiin illan aikana aivan liian voimakkaiksi, alkuillasta ei ollut mitään moittimista niistä.
Polkkaakin pisteltiin taas ja menikin oikein mallikkaasti ilman hauskoja jalkajuttuja. Taisi melkein tulla rataennätys... Jenkat mentiin fuskuina ja toinen jenkoista olikin veikeä sovitukseltaan ja sekoitti parissa kohtaa lähes kaikkien askelluksen ja hymyjä riitti...
Tanssikansaa oli kyllä paikalla lähes normaali kesälauantain määrä, mutta kohtuullisen varhain lähti osa jo pois, yökerhoon kenties...
Dj:n taukomusiikeista ei enää jaksa nillittää, mutta niukka on valikoima, mistä valita:((
Omia tanssihaluja hillitsi punttihommissa kipeytynyt polvi, mutta aika paljon kuitenkin tuli tanssittua ja daamit oli iloisia ja taitavia... Mukava ilta taas.