[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Kurssilla [Pulina] (Karhunpennun hupiretki 2008-11-07 22:12)


Kurssilla

Karhunpennun hupiretki
2008-11-07 22:12

Taannoiselta Jamaikan pakituskurssiltani on riittänyt iloa pitkään: olen jakanut pakkeja jo pitkälti toista vuotta ja kuusi ruutuvihkoa on täyttynyt asiaan kuuluvista muistikirjamerkinnöistä.

Koska muistiinpanolyijykynäni, sininen Faber-Castell HB, kului havaintoretkilläni niin tyngäksi että sillä oli vaikea enää kirjoittaa päätin vaihtelun vuoksi keksiä jotakin uutta ja vetävää.

Ideanpoikasia etsiskelin totuttuun tapaan tanssinetin kaikkitietävistä syövereistä. Selailin helmiä, rusinoita jyviä ja akanoita. Roskikseenkin yritin väen vängällä päätäni tunkea siinä kuitenkaan onnistumatta.

Viimein alkoi valjeta. Asia selvä, tarkoitusperä vilpitön. Pakittelu saa toistaiseksi jäädä.

Siispä Googleen hakusana "Törmäyskurssi"

Jaahas. Ja sen tuhat ja yksi vastausta.

Matti ja Susa törmäyskurssilla. Jälkimmäiseltä löytyy asiaan liittyvä kirjanenkin. Ilmeisen suosittu koska sali on ollut täynnä ja lehdistöäkin ollut paikalla. Valitettavasti ei enää järjestetä.

Pertun ja Terhin törmäyskurssi jossakin BB-talolla. Tuollahan ei ole tullutkaan humpatuksi. Kiinnostavaa mutta valitettavasti osoitetiedot ja kurssihinta puuttuvat joten poistetaan laskuista.

Itseopiskelumateriaaliakin oli tarjolla mutta eipä tuosta juuri viisastunut.

Koska Reikifoorumin isämaan ja äititaivaan kierteiset energiatkaan eivät minua kohdanneet suljin pitkään huokaisten koneen, tarkistin saldotilanteen ja pirautin tutulle tanssiopelle.

"Terve Guru. Täällä KpHr. Nyt on hätä. Yksäri ja äkkiä."

Seuraavana iltana humppagurun luolassa.

No, mistäs kenkä puristaa, mitäs aletaan hiomaan? Tai sinun kohdallasihan voi tyypillisesti puhua lohkomisesta. Kolme tuntia ostit kallista aikaani ja siitä on kohta jo vartti kulunut, niin että hopi hopi asiaan.

"Kuten varsin tiedätte arvoisa TanssiOpe, vetelen parketilla yleensä täyttä häkää ja melko usein vielä silmät kiinni. Tutuissa paikoissa minua osataan jo kiitettävästi väistellä mutta aina kun menen uuteen paikkaan tulee ikävästi mustelmia ja vahtimestaritkin perässä juoksentelevat. Eli haluan opetella kunnolla törmäilemään."

Siis kuulinko nyt oikein? Haluatko todellakin ennemmin törmätä kuin väistää?

"Kyllä joo noin yleisesti mutta kun nyt oikein tarkkaan ajattelen niin vähän tilanteenkin mukaan voisi mennä. Jos kohde nimittäin on isompi kuin minä niin mieluummin väistän mutta jos pienempi niin mikäettei. Tärkeää törmäilyissä olisi se että se tuntuisi kaikista mukavalta."

No eipä ole ennen moista yksäriä tilattukaan. Pitääpä ihan hetki miettiä, odotas tovi...

Kolmen hikisen tunnin jälkeen paidan vaihto ja nokka kohti pohjanmaan lakeuksia. Siellä pääsee hetimiten testaamaan kun kuulemma väistellään vähiten.

Aron Areena. Auto parkkiin ja baanalle.

Ensivalssille ennätin. Kukkamekkodaamiin kiinni kuin sika limppuun ja menoksi.

Ekan setin jälkeen miestenhuoneessa kuivattelemassa oloa. Kunnioittava miesääni takavasemmalta:

"Säähän tinttat ko Partisen Lalli ässälaituria Porin jäähallis vuonna -75. Kyl sen maar miähen tyylist näkke jotta näilt kulmilt ollan. Paluumuuttaja varman kun ei ol enne nähty. Iha käspäivää tarttee sanua. Harvemmin sit enää tapaa oikein tanssiMIESTÄ kun nykyjän tuppaa oleman kaikenlaist kyykkääjää ja käen yl tai al vemputtajaa parketil iha poispotkittavaks saak."

Sulkeudun vessaan hyvillä mielin. Kirjoitan muistikirjaani:

"Ensimmäinen setti takana. Johdan vahtimestarin pitämää törmäystilastoa. Alkuperäisväestö hullaannuksissa. Naistentunnilla odotettavissa varsinainen hakuryntäys."


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]