Onko bändi parempi kuin solistinsa? [Musiikki] (Patakuningas 2008-11-02 14:28)
Tuo tietysti on kokeilematon paikka pärjääkö lavat ilman kalliita
tähtiesiintyjä solisteja.
Kummasti vaan tanssikansa näyttää tulevan sankoin joukoin laadukkaiden
orkesterienkin tanssitettaviksi ilman tähtisolistia.
Yleensä tanssipaikoissa on sitten toinen tanssiorkesteri, joka soittaa
tavallista tanssimusiikkia tähtisolistin laulaessa uudelta levyltään usein
iskelmiä toisen orkesterin kanssa.
Olen huomannut, että usein hyvänä pitämistäni tanssijoista osa menee
istumaan iskelmän ajaksi ja varsinkin silloin, jos iskelmää tulee toinen
pari heti peräkkäin. Vaikka en itse ole niin kovin häävi tanssija niin en
useinkaan viitsi tanssia iskelmiä kuin poikkeustapauksissa. Joillakin
orkestereilla ja tai laulajilla on jalkani alle käyviä iskelmiäkin (etenkin,
jos laulaja harrastaa itse tanssimista).
Sitten on tämä järkyttävä uusi muoti:
Tangosta on tehty iskelmäntapainen yritelmä.
Yleensä en koskaan ennen istunut Tangon aikana vaan halusin tanssia sitä
hienoa tanssilajia nimenomaan perinteisellä tempolla sydämeen ja sieluun
menevästi.
Nykyisin on alkanut esiintymään näitä uusia ns. tangoja, joiden kesken on
tullut mentyä aivan istumaan kesken ennen niin tärkeän tanssilajin.
Järkyttävää (ainakin itseäni).
Täytyy entistä tarkemmin ruveta seuraamaan esiintyjien osallistumisesta
näiden "skei da"tangojen esittämiseen ja karttaa heitä näin
havaittuaan mikäli siitä on omalle fiilikselle liikaa haittaa.
Näitä uusia ns. tangoja olen kuullut mm. Ruusulinnassa tänä syksynä Yksi uusi ns. tango Teuvo Oinakselta (sinäkin Brutukseni), nykyiseltä tangokuninkaalta ja hän kovasti lauloi sen ns. tangon aikana, että ..tango.. tango.., mutta tango ei ole sitten kuitenkaan minun mielestäni tango jos se ei siltä kuulosta vaikka kuinka tangon nimeä huudeltaisiin, pari viikkoa sitten Eija Kantola lauloi myös siellä ns. tangon ja istumaanhan sitäkin oli mentävä kesken niin huonon kappaleen ajaksi.
Taitaa olla menossa suomalaisen Tangon alasajokokeilut nyt päällä. Saa
nähdä millaisen vastaanoton tanssikansa antaa niille.
Eli saammeko pian tulevaisuudessa tanssia iskelmämössönä ns.tangoa lavoilla
pelkästään.
Pystymmekö vaan katsomaan hiljaa sivusta kun meidän lempilapsemme
Suomalainen Tango viedään silmiemme edessä lopetettavaksi. Meillä pitäisi
tähän asiaan ennenkuin on myöhäistä olla vahvasti sanomista NYT.
t. Andreas pks