Tanssin hyödyntämisestä [Tanssijat] (4711 2008-10-22 12:25)
Stefanus muistelee ja aprikoi näin: Tuskimpa silloin kukaan tanssi, eihän nyt rautalankabändin tahtiin.
Onkin varmaan makuasia, minkä tanssiksi laskee. Itse olin tuolloin jo aikamies, mutta rautalankabändien tahtiin paljonkin tanssittiin -enimmäkseen kuitenkin nojaillen tai twistaillen.
Ensimmäinen kerta taisi olla Pulkkilanharjun lavalla jossakin 50-60-lukujen vaihteessa, vaikkakaan silloin ei ollut kyseessä rautalankaviritteinen yhtye.
Samana kesänä siellä olisivat esiintyneet jotkut Raittisen veljekset, joita ei katsottu aiheelliseksi mennä katsomaan. Sysmäläisinä noita pidettiin, kun sieltä vanhempiensa mökiltä käsin olivat sinne kitaroineen tulossa.
Asikkalassa asuvat tai mökkeilevät eivät Sysmän keltamahoja tuohon aikaan arvostaneet.
Paljon ehti vettä virrata Pulkkilansalmen ja myös Kaar- ja Käksalmien läpi ennen kuin Raittisen Jussin edessä sitten Storyvillessä lopulta tämän vuosituhannen puolella vedettiin Route 66 boogiena tunteella Vinorosson kanssa ihan aamuyön tunteina ja jokseenkin ainoina asiakkaina jo silloin. Niin ne asenteen lopulta kuitenkin vaihtuvat.
Melkein alkuperäisen viestin kohteen kanssa samannimisen lavan kuluttajanakin olin jonkun kerran Asikkalan Vääksyn kanavaniemessä sillä kultaisella 60-luvulla. Mutterilava aivan upealla paikalla -yli 180 asteen näkymät kanavalle ja Vesijärvelle.
Erään silloin kotimaisen menestyksen aallonharjalla ratsastaneen, rautalankayhtyeen tahtiin jorattiin eräänä alkukevään iltana kuusikymmenluvun alkupuolella lähinnä twistaten jo vuosikymmeniä sitten palaneella Kalkkisten Säretynkiven lavalla.
Bändin nimeä en millään muista. Sic transit gloria mundi!
Oikeastaan tämä pitäisi laittaa Tanssipaikkoihin, mutta menköön nyt sosiaalipuolelle noiden edeltäjien imussa.