Hietasaaressa 18.10 [Tanssipaikat] (Hikviiva 2008-10-19 14:41)
Anne Mattila ja Mistral oli merkitty illan esiintyjäksi Hietasaareen. Koska ei ollut tarjolla illaksi esim. pitsinnypläystä tai postimerkkien lajittelua, niin piti sitten valita tanssiminen ajanvietteeksi...
Annen olen nähnyt kerran ennenkin, kesällä Pyhäsalmessa. En oikein saanut silloin otetta tästä neitosesta, enkä varsinkaan hänen laulamasta musiikistaan. Jotenkin mitäänsanomatonta ja sekavaa. Äänihän hänellä on hyvä, kuten myös taustaorkesteri Mistral on kohtuullisen mukava ilman Annea lavalla ollessaan. Samat fiilikset jäi nytkin kuin kesällä esiintyjän suhteen, ei sytyttänyt.
Väkeä oli kohtuullisen vähän, tanssimaan mahtui hyvin. Muutamat mukavat tangot, rumbat ja fuskut jäi mieleen päällimmäiseksi. Jotenkin ilta oli tanssilajien suhteen yksipuolinen, humppaa tuli monet parit, hidasta valssia vain yhdet, samoin kuin jenkkaa, masurkka jäi puuttumaan. Sitten sitä Annen 'lattarirytmistä iskelmää' tietenkin. Olisi kiva kuulla Annen laulavan enemmän tangoja, hänen äänensä on niin kaunis.
Naistentunnilla en ehtinyt taaskaan hakea läheskään kaikkia niitä joita olisin halunnut, harmitti vietävästi, mutta olivat kaikki niin nopeasti napattu, enkä halua käyttää kyynärpäitä, niin jää aina vastahaut tekemättä :( Myös periaatepäätös siitä, että en hae kuin hakurivistä, enkä sieltä "baarin puolelta" teettää sen, että jää monet mieluisetkin kaverit hakematta.
Nyt sitten nillitystä väliaikamusiikista. (joko olen monesti tästä avautunut?) Ilmeisesti Hietasaaressa luonnollisesti soitetaan väliajallakin Auraviihteen artistien levyjä. Se on ihan ok ainakin minulle, mutta voisi silti soittaa muitakin kuin aina ja joka kerta ne samat mikkomäkeläiset, jennat ja matitjatepot. Edes eri kappaleita!! Pöytä täyteen, jalat tukevasti ilmassa, joka päivä töitä teen, jne. soi joka ainoa ilta tuolla! Rasittavaa ja kyllästyttävää. Iskelmän 20 radiohittiä vol 11 taitaa kohta jo kulua puhki koko levy.
Sellaista kätinää tällä kertaa. Illalle pisteitä 6+. Ensi viikonloppuna tanssitaankin sitten aivan muualla kuin Hietsussa, nimittäin Järvenpää, Ruusulinna ja Kisaranta kutsuu!