Sällillä 26.09.08 [Tanssipaikat] (MJH 2008-09-27 18:03)
Väljästi, mutta ah niin ihanasti PNPn soitannan tahtiin. Kesä todella on ohi, lämpötila ei salissa alkuun ollut kovin korkea, joten jäsenet veryteltiin tanssikuntoon mm."jöröjukkarockin" askelin. Tanssinet-osallistujista kahvitteluun ehtineet olivat jo istumisen kangistamat, joten joku ehdotti moista ja eikun toimeksi vaan. Väki selän taakse ja siinä sitten mentiin lämmitellen niin rockit, merenquet, että vähän muutakin yksintanssien ennen kuin saatiin taustalevyt soimaan orkesterin toimesta. Sitten siirryttiin parin kanssa lämmittelyyn sylikkäin. Hups, siis paritanssiin siirryttiin siitä yksintanssista, piti sanomani.
Kiitos kaikille tanssittajille, ilta oli rattoisa. Sain tanssievääni Sarun kanssa tanssia ne tangotkin yhdessä, mutta vielä lisäksi dubbelinakin vanhan tutun kanssa, joka ei ennen kuulemma kahta naista ole kerralla vienytkään tangoa. Kauhukaksikko siis aiheutti kohua jälleen....
Hannelelle ja Omialle suuret kiitokset järjestelyistä. Ilta muistetaan vielä pitkään osallistujien mielissä. Vuorotuntihaku oli poikaa, minäkin kaappasin kahvion pöydistä sellaisia miehiä lattialle, jonka kanssa en ikunaan ennen ole tanssinut, mutta hauskaa oli ja pystyssä pysyttiin. Tanssitaan siis toistekin, eiks jeh? Nyt Etelä-Pohjanmaa vaikenee hetkeksi ja valmistautuu Pirkanmaan illan tansseihin.