Risulahti ja Tykkimäki [Tanssipaikat] (Valssibeibi 2008-09-13 13:06)
Aivan noin kaukaisilta ajoilta minulla ei ole muistoja Risulahdesta, mutta melko kaukaisilta kuitenkin.
Risulahti oli sopivasti lähellä kuutostietä, joten liftaaminen onnistui aina. Onneksi siihen aikaan oli itsestään selvää, että pojat lähtivät tyttöjä saattamaan, joten yöllä ei koskaan tarvinnut liftata. Olikohan niin, että silloin kaikki olivat myös-tanssimassa, mutta monet vain-saattamassa. Risulahden saattoreissuilta ei mitään pitempiaikaista suhdetta syntynyt. Vai olinkohan silloinkin jo vähän valikoiva.
Muutama kesä sitten - lieneekö 5 vuotta mennyt - tansseja oli muutamat. Silloin uskallauduin myös tanssien jälkeen uimaan Kivijärven kirkkaaseen veteen lavan aidan viereltä. Sen kesän jälkeen pyyhe on aina kulkenut autossa mukana odottaen lämpimiä kesäöitä. Tänä kesänä käyttöä oli vain kerran - Tango & Tanssilavaillan jälkeen Kallioniemessä pulahdimme Kymijoen viileään syleilyyn.
Toivottavasti Risulahden lava löytää tanssienjärjestäjän, sillä kaikki on siellä kunnossa - tanssilattia aivan ihana.