[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Saukonkallion lomakauden avajaiset ma 30.6.08 [Tanssipaikat] (Kaminiitto 2008-07-01 11:48)


Saukonkallion lomakauden avajaiset ma 30.6.08 ja vuorotuntihaku

4711
2008-07-02 11:31

Menojalka kertoo paljon samaa, minkä minäkin sanoisin. Paitsi että paikat ovat tutut, kun jo 1967 tuurasin Iitinseudun päätoimittajaa, ja sittemmin tein sitä työtä kuusi vuotta. Jokainen polku Iitissä ja Jaalassa tuli tutuksi. Olin Saukonkalliolla Dannyn show:ssakin..., voi, voi, niitä entisiä elämiä!

Lava on sama, kunnossa pidetty ja maisema vanhalle silmälle vieläkin ihanampi. Tunnelmaa täydensivät ne, jotka eivät tanssineet ainoastaan ulkoterassilla vaan peräti ylhäällä kallion päällä. Siitä, että lavalla on joka kesäkuun viimeisenä lauantaina ruuhkaiset Tiltun tanssit, kertoivat koivukoristeet, ja siitä, että muulloin lavalla ei paljon tapahdu, kertoivat pääskysenpaskat lattiassa. Pääskyt kirmasivat lavan aukkojen läpi nytkin. Itikoita oli vähemmän kuin viime vuonna.

Lattia on rakoinen ja muhkurainen, ja muistin sen viime kesästä niin liukkaaksi, että jo ennenaikaiselle hitaalle foksille vaihdoin tanssilenkkarit. Oikea valinta kaikn puolin.

MMO:n musiikki tuntui paremmalta kuin Tampsalla. Ehkä siihen liittyi se, että saimme onnitella uutta isää... Mutta jotakin hyvää on myös Saukonkallion kulmaan sijoitetun esiintymislavan akustiikassa. Se on myös tanssikierron kannalta hyvä.

Ja tanssittajat sitten! Ooooooh, mikä nautinnollinen ilta! Saukonkalliolla on tunnelma, jossa mummokin uskaltaa hakeakin ketä vain ja vaikka ei ole varsinainen naistenvuorokaan. Kiitos nuori iittiläinen järjestysmies, jonka tiesin hyväksi tanssijaksi, ja Mercury sekä Kullervo! Pääsi kokeilemaan cha-chaa, rumbaa, samboja, tangoja ja nopeita rokkeja ihan uusien ihmisten kanssa. Ei ole ennen käynyt niin, että olisin jättänyt kuuman teemukin pöytään ja juossut hakemaan rollille tiettyä miestä, uutta tuttavuutta! Tee olikin sitten sopivasti jäähtynyt siemaistavaksi. Jokainen harvinainen tanssittaja opettaa aina jotakin uutta selkärankaan. Näitä Harvinaisia tapaa vain Saukonkallion lomatansseissa. Kaikille kaunis kiitos!

VeeKoo ilmoitti etukäteen olevansa paikalla, mutta ilmeni, että kyseessä olikin kaksisolento... Toinen, jonka ohjasin tanssi.netiä tutkiskelemaan, on Iitti Golfin kentänhoitaja. Hauskaa kesää Kymessä!

Ja sitten vielä hakuvuoroista, joista olisi syytä keskustella laajemminkin.

Teepöydän tanssipariskunnan mies otti puheeksi hakuvuorot. Hänestä on käsittämätöntä, että edelleen lavoilla on miesten hakuaikaa enemmistö. Hänen mielestään se ei vastaa nykyaikaa eikä ihmisten tanssiosaamista ja harjaantumistarpeita. Oltiin kolmestaan sitä mieltä, että vuorotuntihaku tasatunnein pitäisi ajaa lavoilla uudeksi perusetiketiksi.

Yllättävän moni tuntemani vastustaja on alkanut kannattaa vuorotuntihakua, jollaisesta esimerkiksi Tampsalla kesäisin nautimme. Siis joukolla etikettiä muuttamaan hakuvuorojen osalta! Saahan niitä olla erikseen sitten vanhanaikaisia naistentansseja sekä miestentansseja, totesi mies.

Kauan ennen viimeistä valssia jouduin toteamaan pohkeet väsyneiksi ja viimeisen valssin alkaessa koko naisen uupuneeksi. Sellaista ei vaan ole aikoihin tapahtunut! Mutta ensimmäinen hakija tuli hakemaan vielä loppuvalssiliitoon, ja täytyihän se nauttia täysin siemauksin! Encorena jäi soimaan kappale, joka olisi ollut helppo jatkaa diskoswinginä, mutta ne jalat...


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]