Perhokalassa Kyröskoskella [Tanssipaikat] (Vinkelis 2008-06-15 16:31)
Olen koko elämäni ajan harrastanut kalastusta. Kalastusmuotona on pääsääntöisesti ollut heittokalastus ja siitä kategoriasta virvelöinti. Saalista on aikoinaan tullut ihan kiitettävästi, eli ruoassa on pysynyt riittävän hyvin. Viime vuosina on joutunut ottamaan kalavehkeet taas esille ja koska virveli ja lippa, eikä edes vaappu ole tuottanut pysyvää saalista hankin viikko sitten perhokalastusvälineet. Myyjän mukaan laadukkaat ja ainakin vähävetisissä joissa ja koskissa pitäisi olla varsin toimivat välineet. Kuten nyt tiedämmekin, oli toukokuu lähes sateeton, joten perinteinen ja minulle niin tuttu välineistö ja tekniikka taitaa joutaa romukoppaan... :)
Kyröskoskelle ei kotoani ole matkaa kuin puolentoista sataa kilometriä. Koski on jyrkkä ja vaikka yleensä kalojen nousu onkin aikaisemmin keväällä, oli täällä sitä vastoin nousu vasta alkanut. Jyrkkä olikin, vettä tuskin nimeksikään, mutta toinen toistaan komeampia taimenia, harjuksia ja lohia pyrki määrätietoisesti ylöspäin. Kohti kosken niskaa ja syvää suvantoa. Paikallinen seura olikin rakentanut sopevan kahvion ihan suvannon töyräälle ja kosken ympärillä oli hyviä ottipaikkoja näkyvillä.
Kerron tuosta perhokalastuksesta hieman. Siinä on useita eri menetelmiä kalastaa. Joko suoraan virtaa vastaan tai myötävirtaan hieman viistottain. Virta kuljettaa ruokaa kaloille, joten perho on saatava aika täsmällisesti oikealle linjalle kalojen ottipaikkaan nähden.
Kun koskelle saapuessaan hieman tarkkailee tilannetta, saattaa nähdä ns. tuikkeja. Siellä taimen tai vastaava saalis on juuri noussut pintaan ja napannut ruokapalan. On myös ns. peilipaikkoja. Kosken pyörteisiin muodostuu tyyniä alueita, jossa taimen katselee ylös sopivaa saalista itselleen. Ja kalamies kun tuon osaa virrasta lukea, on saalis hänellekin aika varma.
Perhokalastusmuotoja on useita. On pintaperhokalastusta ja uppoperhokalastusta. Perhoja on lukematon määrä erilaisia. Pintaperhoja, putkiperhoja, streamereitä, uppoperhoja jne.
Itselläni oli rasiassa eniten pintaperhoja, Nalle Puh, Quill, March Brown, sekä pari muhkeaa hopealle kimaltelevaa streämeriä, joita vedetään lujaa veden pintaa pitkin. Nymfejä (uppoperho)oli harjukselle, mutta olen huomannut harjuksen ottavan erittäin hyvin myös pintaperhoihin. Näiden lisäksi tietysti 9 jalan vapa, kelluva siima, komposiittikela ja hyvin opetellut solmut perukkeisiin. Olihan minulla povitaskussa myös pulveria, jolla kuivataan kostunut perho pysymään paremmin pinnalla.
Nyt kun perusasiat on päällisin puolin kerrottu, voidaankin siirtyä itse kalastustapahtumaan. Varsin mielenkiintoinen ilta oli kyseessä. Aluksi koetin minulle edelleenkin vierasta vastavirtaan kalastusta. Siinä olen suoraan kosken alla, nousen virtaa ylöspäin ja nakkailen perhoani sopivaksi katsomaani paikkaan. Ongelmaksi on monissa koskissa muodostunut kova virtaus, joka tuo perhon nopeasti alas. Lisäksi erittäin usein vaikuttaa auringon suunta siihen mistä suunnasta koskea kannattaa lähestyä. Tämä siksi, että näkisi kivet yms. paremmin.
Toisaalta vastavirtaan ylös jokea kalastamisen etu on se, että en omalla lähestymiselläni sotke joen vettä ja vesi pysyy kirkkaana. Toinen etu on, että kalat katsovat jokea ylöspäin, eivätkä näe alhaalta päin lähestyvää kalastajaa.
Myötävirtaan tehtävä kalastus tehdään vinottain virtaan nähden, muun muassa sen takia että vesi ei sotkeentuisi. Mutta onhan niitä muitakin syitä.
Ensin tarttui upea harjus pyydykseen. Väsyttelin sitä aikani, mutta jo kahden kappaleen jälkeen ryökäle irtosi häipyen jonnekin kiven koloon odottamaan uutta kalastajaa.
Kokosin siiman, vaihdoin perhoksi streamerin, siirryin hieman oikealla ja heitin suoraan kosken kuohuihin. Kiskoin perhoa veden pintaa pitkin, kun sekuntien murto-osassa vesi pärskyi ja vapani taipui kaarelle. Kunnon saalis ajattelin ja tein refleksinomaisen vastaiskun. Vain hetken ajan tunsin vavassani painetta, kunnes siima löystyi ja streameristäni oli vain iso koukku jäljellä.
Ajattelin että pidän pientä taukoa ja astelin suvannon takareunalle hieman lepäämään ja pyyhkimään hikeä ohimoiltani. Tätä tapahtumaa kutsutaan myös pooliksi. Silloin kun joella on ottipaikkoja vähemmän kuin kalastajia täytyy toisille antaa tilaa ja mahdollisuus. Myös uusille tulokkaille voidaan antaa oma vuoro kalastaa. Mukavana ihmisenä tarkkailen tilanteita aivan mielelläni ja annan tilaa toisille. Luen koskea jo jonkin verran, joten löydän kyllä pyydettävää, ilman ryntäilyä. Kalamiehen perusasioita nuokin ovat.
Toisaalta nyt oli kyllä ottipaikkoja ylemäärin, eli muuten vaan siirryin hieman sivummalle.
Takaosaan kuitenkin eksyi eräs huippudaa… siis taimen, joten ponkaisin pystyyn tarkoitukseni pyydystää tuo vonkale, mutta hän uikin suoraan syliini. Mitä lie perinnehumppaa mentiin, vaikka huomasinkin olevani taas melkoisessa vauhdissa ja pelleilylleni ei näkynyt loppua koko iltana. Erittäin joustavat päkiät, korkeat pomput kosken kiviä väistellen. Kuohut olivat aivan sekaisin koko illan ja sopivia kulkuväyliä perholle piti etsiä tuon tuostakin. Saalista tuli kuitenkin tasaisesti ja toinen toistaan upeampaa ladyä siivitteli käsivarsillani.
Paikalla oli myös kirjava rautu, eli nieriä. Upea näky, siis todellakin kaunis ja liikkeensä niin sorjat että ei paremmasta väliä. Vartalo on kiinteä, joten huomaan hänen viihtyneen koskissa pohjoisen kylmissä ja puhtaissa vesissä. Niin vain on harvinainen saalis, että en raskinut nostaa ylös, vaikka mieleni kovasti tekikin. Hän on oikea kalamiehen unelma. Mutta kun tämä catch and release kalastusmenetelmäni estää liian hätiköidyt saalisnostot.
Kerroin tuosta kalastusmenetelmästä tunteiden joen kalastustarinassani joskus vuosi sitten. Siinä siis saalista pidetään hellästi ja jopa koukutkin ovat väkäsettömät. Saalis punnitaan, ja mitataan. Katsellaan sitä hetken ja päästetään kasvamaan. Nyt kuitenkin saalis oli täysimittainen, joten sen olisi voinut ottaa. Toisaalta se oli niin harvinainen, että villinä ja vapaana on varmasti onnellisempi kuin kanssani. Niin tuumasin.
Kuitenkin aivan villiinnyin. Koski kuohui nyt valtoimenaan. Sade oli alkanut ja potrat taimet hyppivät iloisesti kuohuissa. Jotenkin minulle on kuitenkin luonteista aina väistyä syrjemmälle. Sijoitun joko kauas alajuoksulle tarkkailemaan rauhassa tilannetta, mutta etenkin suosin myötävirtaan kalastamista. Siispä nousin yläjuoksulle, aivan sulosävelien oikeaan reunaan kiville istumaan. Viritin vapani alaheittoon, sillä joki oli tuosta kohden kapea. Rannan ja eturintaman väliin jäi metrin levyinen uoma, kun suurin osa suurista ja voimakkaista taimenista oli virrassa odottamassa pyytäjäänsä. Oikeita ukkolohiakin paikalle oli saapunut, mutta mitäs niistä. Tiesin miten alaheitto tehdään ja nakkasin virtaa apuna käyttäen nyt hyttysjäljitelmäperhoni kauas kahvion päätä kohden.
Meni vain hetki kun siima kiristyi ja vapa tärisi. Vastaisku välittömästi ja saalista väsyttämään. Kovasti veti vastaan, joten jouduin antamaan siimaa kunnolla ja hyppäämään lopuksi itsekin koskeen. Kaunista soutamista ja huopaamista siinäkin tapahtui ja neito oli sulaa vahaa sylissäni.
Astuin kuohujen seassa syvään kivenkoloon, joten neidosta katsoen ikään kuin katosin hänen sylistään. Hän kuitenkin oli tilanteen tasalla ja tuli kanssani aivan alas. Vaahto peitti hiukseni ja kasvoni, kun haukoin henkeä tuossa hengityksen salpaavassa sylissä. Mitä herkkua osakseni sainkaan. Ihana tuoksu, sileä iho, kauniit kuviot ja vapani taipui luokille niin että siima soi ja valitti kuin viimeistä päivää. Mikä väsytys tuumasin ja aloin jo nostaa saalista rannalle kun koukku yht`äkkiä irtosi ja hän häipyi kosken kuohuihin.
Hieman pettyneenä vaihdoin uuden perhon. Tällä kertaa se oli Nalle Puh. Silitin Puhin siipijäljitelmät, kuivasin sitä pulveripurkissani ja heitin viistosti alavirtaan. Silloin räjähti. Välitön isku, joten syönti oli kyllä hyvällä mallilla. Jo toistamiseen jouduin kosken pyörteisiin ja kelasin sen minkä ennätin. Perukkeeni oli tälle perholle ohkainen, joten en uskaltanut kovin kireälle siimaa päästää, vaan löysäsin jarrua toivoen, että jossain vaiheessa daami väsyy ja rauhoittuisi syliini nauttimaan olemisesta.
Pitkällisen työn tuloksena sain hänet aivan lähelleni ja kauniisiin silmiinsä katsoen huomasinkin, että osa aikaisin illalla syöttinä käyttämästäni streameristä oli tarttunut neidon silmäripsiin. Hopea vaan kimalteli kilvan hänen kauneutensa kanssa, joten lumouduin niin siihen että en edes huomannut tämän saaliin kadonneen, vaikka väsytys olikin ennätyksellinen. Aivan neljän kappaleen ajan.
Aloin kyllä itsekin olla aivan rättiväsynyt kaikesta temmellyksestä kosken kivissä, joten otin repun selästäni, asetin perhovehkeet kiville rannan tuntumaan, vaihdoin tanssikengät jalkaani ja ajattelin viettää loppuillan läheisellä tanssilavalla, jonne Finkut olivat saapuneet soittamaan.
Hieman minua palelsi yhä ihollani helmeilevä kylmä ja kostea kosken vesi, mutta lämpö palautui nopeasti. Niin swingpolkkaa tanssiessa, kuin useita lähitaistelukappaleita tanssiessa ihanien daamien sylissä.
Ihania ovat nuo tanssiystävät ja kuten tapoihin kuuluu, pyrin aina löytämään uusia tanssitettavia, niin tänäänkin. Kyllä näillä kalastustaidoilla pitäisi rannalle nostettavaa saalistakin tuleman. Antaa vaan odottaa itseänsä.
Tanssi-ilta meni siis varsin nopeasti ja porukkaa oli runsaasti paikalla. Todella ihana ilta, joten se pitänee minutkin virkeänä pitkin tanssikesää. Hei
Vinkelis