Mitä kaikkea tämä toikaan mieleen! [Tanssijat] (4711 2008-06-02 21:10)
Tällaisissa muisteloissa sitä tajuaa, miten pitkän, aistielämyksiltään rikkaan elämän ja valtaisan muutoksen aikakauden olemme saaneet elää. Pelkästään me sodan jälkeen syntyneet, saati ne, jotka ovat syntyneet ennen sotaa.
Mutta ihminen ei muutu. Kun lehmät lantakuoriaishaasta haettuani ja lypsettyäni suuntasin Purhon lavalle, sain kokea sen, mistä nykyisinkin kirjoitetaan: siellä oli omat piirinsä, joita haettiin. Aika lailla sivulliseksi siinä sattumoisinkävijä jäi. - Kun ei siellä sitä varten kuitenkaan käynyt, että olisi kuvitellut sieltä jonkun elämänsulostuttajan löytävänsä, niin kauheasti tyrkylle ei tehnyt mieli. Tiesin, että olin erilainen, ja elämäni olisi jossakin muualla.
Nyt, kun olen antanut tukkani vapaasti harmaantua, monet eivät tunne minua siksi naiseksi, jota joskus ovat useinkin tanssittaneet. Tanssilavalla eivät ehkä kehtaa tuntea, mutta vaikkapa yrittäjien tilaisuudessa ei kerta kaikkiaan tunnisteta tanssiyhteisyyttä, mikä sinänsä olisi hauskaa, loisi hymyä hetkeen. Ajattelen, että tanssittajat eivät ole katsoneet kasvoihin silloin, eivätkä katso nyt. Kuitenkin tiedostan myös sen, että usein olen ollut kesälavalla "se uusi", jota kaverinetsijä on tanssittanut, kunnes on löytynyt oma pari. Lukuisista tanssikavereistani on tullut näinä vuosina parillisia. Ja sehän on tosi hienoa!
Tanssiminen jatkuu vain sellaisten kanssa, jotka eivät etsi minussa mahdollista paria, ja joilla on vahva itsetunto. Sellaisten ihmisten piiri on harmaahiuksella aika pieni, totesin Iitiän lavalla lauantaina. - Mutta, kuten nytkin: tanssi-illan ovat aina laadullisesti pelastaneet jotkut ilopillerit, punaiset ja siniset paidat ja hymysuut. Tanssimisen määrä lavalla ei olekaan ratkaiseva, kun liikakilojen poistoon on muitakin keinoja, ja kokemieni tanssikilometrien jälkeen tanssissa on maittavinta fiilistely.