[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Lista: Paljonko on liikaa? (4 vastausta) [Esiintyjät] (Tapani 2008-05-28 10:28)


Paljonko on liikaa?

Stefanus
2008-05-28 11:39

No kenenkään keikoilla en ole oikeastaan kyllästymiseen saakka käynyt. Agentsien keikoilla kävin 90-luvulla vähän toistakymmentä kertaa. Se oli aikaa, jolloin kävin kuuntelemassa, en oikeastaan heidän esiintyessään edes tanssinut. Mutta tanssin tullessa mukaan enemmän, myös Agentsien keikoilla käyminen loppui. Liekö sitten kyllästymistä.

Muuten Anne Mattila johtaa minun tilastoa, kenen keikalla olen eniten käynyt - 13 kertaa. Että aika vähän. Edellisestä Annen keikasta on kohtpuoliin vuosi aikaa, mutta ei ole hollille osunut. Eli ei kyllästymistä.

Kun kerran pari kesässä mahdollisesti Finkkujen, Metsäkedon tai PNP:n keikoille osuu, niin ei ehdi kyllästymään. Yleensäkin, kun tansseissa käy verkkaiseen tahtiin, niin tuoreus säilyy. Tietenkin illat ja fiilikset ovat erilaisia riippuen niin monesta asiasta. Mutta joskus jostakin esiintyjästä näkyy läpi leipääntyminen hommiin, se sitten saattaa heijastua itseenikin.

Kyllähän tuo sille näyttää, että tietyt esiintyjät kiertävät samat lavat ja suurinpiirtein samantyyppisillä aikatauluilla. No tässä voi miesmuisti pettää.

Pienillä ja isoilla lavoilla toimii tunnelman luojana hieman erilaiset jutut. Se ei välttämättä ole siitä megatähdestä tai tietystä orkesterista kiinni.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]