Helmikallio Kallioniemessä [Tanssipaikat] (Mercury 2008-05-24 13:35)
Hyvät oli tanssit taas Kallioniemessä. Se pieni miinus edelleen liian liukkaasta lattiasta, mutta säkenöivät daamit saivat moiset pikku murheet unohtumaan täysin. Avec soitteli mukavasti ja Salmikallion Heska vuorollaan sitä omaa ränttätänttäänsä, jolloin vauhtia piisasi parketilla. Väliin taas vallan loistavia slowareita. No, joo, ei tullut polkkaa eikä masurkkaa, ei myöskään sambaa. Ainoastaan yhdet cha chaat ja kahdet rumbat. Myöskin yhdet ainoat hitaat valssit tuli koko illan aikana ja nekin melkein missasin, kun olin hörppimässä juuri silloin kahvia (bändin ensimmäisellä tauolla). Ko. parin jälkimmäisen kappaleen alkaessa soimaan sain viimein kahvit niellyksi, mutta tutut daamithan oli silloin jo kaikki viety. :( Mutta kuinka ollakaan, juuri silloin astuikin ovesta sisään pelastavana enkelinä Vadelma, jonka kanssa päästiin parketille nauttimaan siitäkin vähästä mitä hidasta valssia oli vielä jäljellä. :)
Romaaneja oli tullut myös paikalle kuuntelemaan Saskaa ja ilokseni he käyttäytyivät erittäin asiallisesti. Eivät häirinneet millään lailla muita tanssijoita. Heidän joukossaan näin myös yhden vanhan ja hyvän koulukaverini, Harrin. Meinasinkin käydä paiskaamassa hänelle kättä ja mainita juuri tästä heidän muita tanssijoita huomioivasta hyvästä käytöksestään, mutta sen verran piti itselläni kuitenkin kiirettä parketilla, etten sitten ehtinytkään.
Hieman harmistuin, kun viimeiselle setilleen tullessaan bändi ilmoitti soittavansa enää ainoastaan illan viimeiset valssit. Tanssipaikalta poistuttiin jälleen tutun satakielen laulun saattelemana. Näihin kuviin ja tunnelmiin oli mukava päättää jälleen yksi tanssi-ilta Kallioniemessä. :)
Ai, niin. Bändiltä oli pikku episodin vuoksi jääneet taukomusiikit kokonaan pois matkasta, mutta paikallisilta tanssin harrastajilta löytyi onneksi apuja autonsa hansikaslokerosta ilmeisesti kotipolttoisen CD:n muodossa, joka jäi kerran hauskasti pyörimään paikoilleen erään tangon lopussa. Rauhallinen tango muuttuikin hurjaksi teknotangoksi. :o