Kerhola 3.2.2008 [Tanssipaikat] (Vanha mies 2008-02-05 4:23)
Puolimatkassa Pohjanmaalta Varsinais-Suomen saariston perukoille on vesistään tunnettu Nokian kaupunki. Nokian kaupungissa on uimahalli, joka sulkee ovensa sunnuntaisin kaksi tuntia varemmin kuin 10 kilometrin päässä oleva Tesoman uimahalli.
Lauantaina, kuten Mäenpään Leila jo palstalla kirjoitti, Lapuan Latosaaressa esiintyi Pekkaniskan Pojat sekä laulun taitaja Tarja Lunnas. Harkittavaksi tuli valinta Latosaaren ja Kerholan väliltä; PNP Latosaaressa Tarjan kanssa vai Kerholassa ilman Tarjaa. Valitsin Kerholan eikä syy lainkaan ollut Lunnaassa vaan omissa kokemuksissani Latosaaresta. Siellä kyllä riittää aina porukkaa mutta meno on harvemmin ollut minun makuuni. Siispä tanssien aikaan lauantaina nukuin rauhaisaa unta ja aamulla keräsin itseni autooni ja lähdin luikastelemaan kohti Kerholaa Tesoman saunan ja altaan kautta.
Oletin että PNP saattaisi kerätä Kerholaan liikuntakykyisiä ikäihmisiäkin paikan vakituisen runsaan nuorison jatkeeksi. Näin kävikin. Niinpä illan mittaan tuli tanssituksi sen tavanomaisen kahden tanssin sijasta kokonaista 150 prosenttia enemmän tansseja, joten olin iltaani kokolailla tyytyväinen.
Kuten monet ovat huomanneet PNP soittelee myös runsaasti selkeärytmistä tanssimusiikkia, jota voi tanssia perinteisesti kehällä kiertäen. Mitään oikein varsinaista valittamisen aihetta ei esiintynyt, mutta jos oikein tarkkoja ollaan niin tunteilu menee joskus suorastaan imelän puolelle. Tanssi-iltani viimeistä tanssia, slow foksia tulkitessani musiikillinen siirappi lisääntyi loppua kohti siinä määrin että tiukka tulkinta olisi kohta vaatinut minua puremaan daamini korvaa. Onneksi soitanto kuitenkin päättyi juuri ajoissa. Hänen korvansa säästyi.
Älköön PNP kirjoittamastani säikähtäkö. Pojat soittavat hyvin ja toivon voivani vielä tulevina vuosina heidän tahdeissaan toisinaan keinahdella.