[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Ruusulinna [Musiikki] (Kukka 2008-01-27 17:09)


Ruusulinna

Ami
2008-01-28 14:36

Lurjuksen tapaan minäkin olen karttanut Finkkujen esityksiä, sillä tietäähän se, että silloin on ruuhkaa tanssilattialla.
Nyt kuitenkin pitkästä aikaa täytyi taas käydä henkilökohtaiseesti toteamassa tämä.
Onnekseni tulin paikalle tarpeeksi ajoissa ja näin pääsin nauttimaan tanssimisesta jo ennen orkesterin aloitusta, nauhoitetun musiikin soidessa.

Finlanders-orkesterin tahtiin sai pyörähdellä lähes tunnin ajan, ennen kuin täytyi siirtyä sinne "riikinkukko-salin" puolelle. Monet muutkin oli kekanneet kyllä saman, joten ei aikaakaan kun myös tämä oli täysi.
Kellon lähennellessä puolta yötä oli jälleen tilaa myös siellä varsinaisella tanssilattialla.

Harvinaista kylläkin oli, ettei Findlanders eikä Teuvo Oinas & Kiintotähti soittaneet kumpikaan polkkaa eikä masurkkaa. Olivat varmaan katsoneet parhaimmaksi jättää ne soittamatta tässä tungoksessa. Sillä jo jiveä tanssiessa tunsi kuinka lattia notkui lähellä esiintymislavaa.

Musiikin valinnassa eivät kuitenkaan Kukan ja allekirjoittaneen tuntemukset yhdy. Minä pidin kummankin orkesterin soitosta ja kappalevalinnoista; niin erilaisia me ihmiset olemme.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]