[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Vuodenvaihteen tanssiputki [Tanssipaikat] (Mustikka 2008-01-02 13:02)


Vuodenvaihteen tanssit -ilman putkea sen kummemmin

Leila Mäenpää
2008-01-02 17:41

Niin ne tanssieväs-tytöt lähtivät reissuun meidän yhteisen lauantaisen Käenkosken illan jälkeen. Käellä oli muuten tosi mukavat tanssit, mutta parkkialue oli aivan surkeassa kunnossa. Tanssikengät olivat mukavassa liejussa sisään päästessä ja lähtiessä olimme melkein kiinni auton pohjasta moisessa kyntöpellossa.

Minulla oli maanantai vielä työpäivä, joten jäin ns.rannalle ruikuttamaan ja piti tyytyä paikallisen, eli Latosaaren, tarjontaan aaton tansseista. Paikalla oli erittäin paljon pariskuntia ja harvoin tansseissa käyviä, joten tanssianti ei meikätytölle ollut paras mahdollinen. Kuitenkin sai pyörähdellä jonkin verran, ettei aivan istumiseksi mennyt. Siis vuosi vaihtui tanssien, voisi sanoa.

Maanantaina sitten junalla Nokialle, jonka rautatieasemalla tanssieväitä kolme (Mustikka, Lakka ja Saru) jo odottelivatkin. Kerholan tanssit ovat kohdallani aina olleet ihan huippuja ja niin tälläkin kertaa. Hauskin tapaus varmaan oli illan aikana se, kun tanssiessani fuskua yhden kavaljeerin kanssa, hän pyörittäessään minua tungoksessa tarttuikin vahingossa viereisen parin daamin käteen ja voi heidän kummankin hölmistyneitä katseitaan... Minulla naurua riitti niin, ettei meinannut loppukappaleen tanssimisesta tulla yhtään mitään. Vientiä oli tanssieväidenkin kanssa, kun piti lennossa vaihtaa vietävää masurkalla. Ensin Mustikka hyppyytettiin lämpimäksi ja sitten Lakka perään, joten marjassa tuli oltua heti vuoden ensimmäisenä päivänä.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]