TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Olipa taas tanssit Kuikalla! (Tanja 2006-07-08 10:55)

Olipa taas tanssit Kuikalla!

Tanja
2006-07-08 10:55

Ennakko-odotukset eivät olleet korkealla tansseihin lähtiessä mutta lähimailla ei muitakaan tansseja ollut, joten oli tyytyminen Kuikan lavaan ja Janne Tulkkiin Tulisen sydämensä kera.

Väkeä oli alkuillasta todella vähän verrattuna "normaaliin" Kuikan iltaan, väki valui paikalle pikkuhiljaa ja missään vaiheessa ei ollut ahdasta eikä tungosta edes fanijoukosta huolimatta.

Kuikan lava paikkana on loistava, henkilökunta on upeaa, grillistä saa makoisia kyljyksiä (nam!), mutta illan pilasi totaalisesti bändin asenne ja Janne Tulkin kappaleiden yksipuolisuus. Eräällä tauolla kävin kysymässä orkesterin jäseneltä musiikin yksipuolisuudesta ja hänen vastaus oli: "Onko aina pakko valittaa, mä en jaksa kuunnella, oon väsynyt. Mene valittaa Pomolle!" Taisi kyseinen henkilö unohtaa olevansa asiakaspalvelutehtävissä ja tuskin hän edes tajusi, millaisia reaktioita tuollainen lause saa aikaan. Jos väsyttää ja ei kiinnosta olla sosiaalinen, silloin voi mennä bussiin istuskelemaan eikä tarvitse tulla väkisin yleisön joukkoon. Omassa työssäni matkailualalla jos sanoisin asiakkaalle kuten minulle sanottiin, saisin välittömästi pomojen asiasta tietäen kenkää.. Mutta, tässä tilanteessa päätin äänestää jaloillani; enää en mene Tulkin enkä Tulisen sydämen keikoille vaikka muuta mahdollisuutta ei olisi. Joku rajansa kaikella.

Jannen settien aikana musiikki oli taas todella yksipuolista. Ensimmäisessä setissä tuli foksien, foksien ja beattien lisäksi yhdet sambat ja yhdet hitaat valssit, eli ei ollut paljoa valinnanvaraa kuinka tanssia. Toinen setti alkoi yllättäen hitailla fokseilla ja sen jälkeen olikin kiintiö täynnä. Suurimman osan toisen setin ajasta istuin pihalla polttiaisten ja hyttysten syötävänä. Taukomusiikiksi oli valittu valsseja, humppia ja fokseja :) Hyvänä puolena tietty voisi mainita sen, että orkesteri soitti illan aikana yhdet jenkat ja polkat, masurkka ei vieläkään kuulu ohjelmistoon. Bändin ensimmäisessä setissä oli mielenkiintoinen pari, ensimmäinen kappale oli Finkkujen tuotannosta hidas foxi jonka pariksi oli laitettu rumba (illan ainoa). Cha cha chata tuli sentään illan aikana kaksi paria. Muitakin tuollaisia outoja pareja tuli illan aikana, mutten onneksi pannut niitä kaikkia mieleeni. Äänen voimakkuudet olivat välillä Jannen esiintyessä liian kovalla, varsinkin toisen setin aikana jolloin suurin osa väestä oli jo poistunut paikalta.

Olen toimittanut tämän palautteen myös Jannelle kirjallisena, toivottavasti asiaan tulee jotain parannusta. Kyllähän hänen pitäisi tanssitaitoisena tietää mitä tanssiva kansa haluaa, ei lavoilla voi keskittyä vaan soittelemaan omia hittejä fanijoukolle, tanssijat kuitenkin maksavat hänenkin palkkansa. Eipä eilenkään paikalla ollut kovinkaan montaa niistä henkilöistä, jotka tiedän aktiivisiksi tanssijoiksi ja Kuikan lavan vakiokävijöiksi.

Illan pelasti eräs ohikulkumatkalla ollut "vanha" tanssituttuni, jonka kanssa tanssi on aina taivaallista. Pari uutta pinssiläistä tuli bongattua: Maria_ kiitos rupattelutuokiosta ja Jande :):nkin näin, mutten ehtinyt käydä moikkaamassa, ehkäpä seuraavalla kerralla.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu