TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Huvitteleva Helsinki vuonna 1932 [Tanssipaikat] (Grapponia 2009-03-28 9:55)

Ravintolajazzin aikakausi - Kieltolaki-Suomen ja Alkokuri-Suomen taitteessa

Lutukolli
2009-03-29 14:39

Tämän päivän stadiin verrattuna tuo alkuvuoden 1932 tanssiravintoloiden tarjontahan tuntuu ruhtinaalliselta, vaikka jutussa sanotaan sen ajan pääkaupunkia verraten huonoksi tanssijaksi. Mihin verrattuna? Olisiko silloin ollut muissa maamme kaupungeissa väkilukuun verraten enemmän tanssiravintoloita - Ainakin erään musiikkikappaleen muisteluksen mukaan juhlintaa suosivassa Viipurissako? Yleensä ainakin historiankirjoista on saanut sen käsityksen että ravintolaelämän painopiste siirtyi Turusta Helsinkiin, kun siitä tuli pääkaupunki 1812. Vai onko Suomen Kuvalehden (SK) kirjoituksessa vain vertailtu pääkaupungin tanssiravintoloiden lukumäärää ravintoloiden ja kahviloiden kokonaismäärään. Kahvilathan eivät kieltolain aikana paljon ravintoloista eronneet, molemmissa soitettiin ja varsinkin 1920-luvun loppupuolelta alkaen "kovan teen" tarjoilu salaa oli yleistä. En tiedä 1930-luvun stadin lukuja, mutta esimerkiksi vuonna 1949 koko maassa oli 424 anniskeluravintolaa, joista 69 tarjosi tansseja.

Vaikka ravintolassa soittavat muusikot ja tanssiminen oli yleistä jo 1800-luvun puolivälistä lähtien, tapahtui 1920-luvulla Pekka Jalkasen mukaan (Alaska, Bombay ja Billy Boy - Jazzkulttuurin murros Helsingissä 1920-luvulla) ravintoloissa jonkinlainen murros eli "tanssien järjestämisestä tuli 1920-luvun alussa hienostoravintoloiden vetonaula". Tanssiminen ei kuitenkaan heti lyönyt kokonaan itseään läpi, vaan ohjelma yleensä koostui pääasiassa varieteeohjelmasta, ajanvietemusiikista ja vain jonkin verran tanssimusiikista. Muutos oli kuitenkin merkittävä siksi, että 1930-luvulle tultaessa uudet amerikkalaiset muotitanssit kuten esimerkiksi "vansteppi" ja "tuusteppi" sekä jazz (SK:n "neekerimusiikki") olivat muuttaneet rajusti ravintola- ja musiikkikulttuuria. Myös "soittogulashien" ja kapellimestarien pelinappuloiksi itsensä kokeneiden "ravintolamuusikkereiden" 1917 perustama ammattiliitto oli aktivoitunut 1920-luvulla ja Musiikerilehti alkanut ilmestyä säännöllisesti.

Jos Grapponian esiintuoma kirjoitus oli lehden numerossa 6 ja SK olisi jo silloin ilmestynyt joka viikko, olisi kuvauksen pitänyt olla vielä Kieltolaki-Suomesta, sillä vuonna 1919 voimaantullut kieltolaki päättyi 5.4.1932. Vaikka Muusikeriliitto suhtautui julkilausumissaan kielteisesti kieltolakiin, oli sillä monien soittajien mielestä myös hyvätkin puolensa, koska orkesterielämä oli vilkasta ravintoloissa ja kahviloissa. Kieltolain päättymisen jälkeiset pari vuotta olivat poikkeuksellisen vapaata aikaa ravintolaelämälle, jonka sanotaan ryöstäytyneen jokseenkin holtittomaksi. Yleensä ihmiset muistavat sota-ajan tanssikiellon, mutta ei sitä, että eduskunta päätti jo vuonna 1935 vähentää tanssimisen mahdollisuutta ravintoloissa. Eli väkijuomalain 46§:ään tuli säännös, jonka mukaan vain ensiluokan ravintoloissa tanssi oli sallittu, johtuen ilmeisestikin tanssiravintoloiden maineesta prostituution ja muunkin holtittoman elämän paikkoina.

Valtion harjoittama järjestyksenpito oli yhteiskuntapolitiikan keskeisenä keinona "sisällissodan" jälkeen 1920-luvulta 1950-luvulle saakka. Tanssikielto oli osa kuripolitiikkaa ja tanssikielto perustui siihen moraaliseen käsitykseen, että tanssi ja alkoholi lisäävät ravintoloissa tapahtuvaa prostituutiota ja epäsiveellistä käyttäytymistä yleensäkin. Tanssikieltoa perusteltiin myös Alkoholiliikkeen (Alko) puolelta kahdella argumentilla, sillä että nuoriso aloittaa alkoholin käytön tanssin hurmassa ja sukupuolitaudit kasvavat prostituution myötä. Todisteita näiden käsitysten ja perustelujen vahvistamiseksi ei kuitenkaan minkään tutkimuksen mukaan ole löytynyt tieteellistä näyttöä.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu