Tanssipalvelin Seuratanssi Tanssilajit
Yleistä Foksi Tango Trioli Valssi Hidas valssi Humppa Jenkka Polkka Masurkka Hambo Rumba Cha cha cha Samba Jive Fusku Lavarock Diskoswing Sambaswing

Tango

Aito ja alkuperäinen tango on argentiinalais-uruguaylainen tanssi. Argentiinassa sen tukialue oli Buenos Aires ja Uruguayssa Montevideo. Tangon kehitykseen vaikutti ratkaisevasti kaupunkien demografinen vääristymä: miehiä oli paljon enemmän kuin puolet väestöstä, ja he olivat valmiita näkemään valtavasti vaivaa tullakseen huomatuiksi naisten keskuudessa. Yksi työläs mutta toimiva tie oli hankkia hyvä tanssitaito.

Tango levisi Pariisiin vuonna 1912, ja sieltä sai alkunsa ensimmäinen maailmanlaajuinen tangovillitys. Seuraavina vuosikymmeninä kehittyi tanssi, jota nykyään sanotaan kansainväliseksi tangoksi. Siinä on pinnallista samankaltaisuutta argentiinalaisen tangon kanssa, mutta sen liikekieli on lähellä brittiläistä tanssitapaa.

Suomessa tuli 1930-luvulla tavaksi tanssia tango foksin askelin. Se osoittautui varsin toimivaksi ratkaisuksi, ja foksattu tango nousi helppoutensa vuoksi erityisesti aloittelevin tanssijoiden suosioon. Pitkän aikaa foksi ja tango olivat tanssikoulujen kursseillakin yksi ja sama tanssi. Vasta 1990-luvulla tanssinopettajat alkoivat lisätä foksitangoon teatraalisia aineksia, osaksi kansainvälisestä tangosta, osaksi muualta.

Argentiinalainen Kansainvälinen Suomalainen


Yleistä Foksi Tango Trioli Valssi Hidas valssi Humppa Jenkka Polkka Masurkka Hambo Rumba Cha cha cha Samba Jive Fusku Lavarock Diskoswing Sambaswing
Tanssipalvelin Seuratanssi Tanssilajit