Esiintyjien päivitystilanne

Kohdassa "Esiintyjät" näkyvät ne esiintyjät, joista on tällä hetkellä ohjelma- tai taustatietoja julkaistaviksi. Esiintyjäkohtaisia tietoja (keikkakalentereja ja taustatietoja) on pyydetty sekä ohjelmatoimistoilta että esiintyjiltä itseltään. Alla olevan luettelon viimeinen sarake ilmoittaa, milloin keikkatietoja on viimeksi saatu heiltä. Ellei tietoja ole tullut esiintyjiltä, palvelimessa näkyvät vain tanssipaikkojen kautta tulleet hajatiedot.

Jos tietoja ei löydy täältä tai ne ovat vajavaisia tai vanhentuneita, käänny suoraan esiintyjän tai hänen ohjelmatoimistonsa puoleen. Kokemuksen mukaan se auttaa, mutta vasta kun kysyjiä on tarpeeksi monta. Jos esiintyjä tai hänen agenttinsa on tavoitettavissa sähköpostitse ja jos ohjelmatietoja ei ole pitkään aikaan saatu, esiintyjän ohjelmasivulta löytyy luultavasti nappi, jota painamalla voi lähettää täydennyspyynnön vähällä vaivalla.

Jos esiinnyt itse ja haluat oman keikkakalenterisi ajan tasalle, lue ohjeet.

esiintyjälähdepäivitetty
7-beatSatu Meriläinen5.6.2007
A-nelonen ei koskaan
A. Aallon rytmiorkesteriEmma-sävel Oy18.4.2001
A. Kukkapuron yhtye ei koskaan
Aarne Saarinen ei koskaan
Aarre Loukkolan yhtye ei koskaan
Adi Subari ei koskaan
Afrikan Tähti ei koskaan
After Night ei koskaan
After ShaveTammer-Viihdeei koskaan
Agents ei koskaan
Agneta Olsson ei koskaan
Ahti Aalto ei koskaan
Ahti Ahvenus ja KlubiAhti Ahvenus ja Klubi28.7.2003
Ahti Lammen yhtye ei koskaan
Ahti Lampi ei koskaan
AikalisäAikalisä5.2.2010
Aikamiehet ei koskaan
Aikapojat ei koskaan
Aikapommi ei koskaan
Aikuiset miehet ei koskaan
Aila Heikkilä ei koskaan
Aila PekkarinenAila Pekkarinen22.7.2006
Ailamari VehviläinenTahdissa7.2.2009
Aimo ei koskaan
Aimo Peuralahti ei koskaan
Aira Kontiainen ei koskaan
Aitta-orkesteri ei koskaan
AjattomatAjattomat26.1.2010
Ajax ei koskaan
Ajolähtö ei koskaan
Ajomiehet ei koskaan
Ake Pääkkö duo ei koskaan
Ake ja Amado ei koskaan
Aki HietalaAki Hietala11.7.2008
Aki Hietalan yhtyeAki Hietala2.8.2007
Aki MäkiAki Mäki9.2.2010
Akkavalta ei koskaan
Alahärmän puhallinorkesteri ei koskaan
Alaska-kvintettiAlaska-kvintettiei koskaan
Alaska-sekstetti ei koskaan
Alavuden kaksiriviset ei koskaan
AlbatrossiAlbatrossiei koskaan
Albert ei koskaan
Alegro ei koskaan
Alfa BandLasse Palander4.3.2010
Ali Baba ei koskaan
Alibi 30.7.1999
Alpo Airiaisen yhtye ei koskaan
Altain huiput ei koskaan
Alvarit ei koskaan
Amadeus LundbergFantasia28.1.2010
Amadeus-yhtyeMatti Korkialaei koskaan
Amado 28.11.2003
Amarillo 1Amarillo 112.9.2005
Amarillo 2Amarillo 2ei koskaan
Amatöörit ei koskaan
Ami Huovinen 28.11.2003
Ami Jaara ja Ami CoAmi Co11.2.2010
Ami Salmi ei koskaan
Ami Varjotie 9.6.1998
Amigos ei koskaan
Amor-kvartettiAmor-kvartetti12.3.2010
Amor-kvartetti 1 ei koskaan
AmorosAmoros19.9.2005
Amoroso 28.11.2003
AmulettAmulettei koskaan
André ei koskaan
Andy ja M.J.K. Quartet ei koskaan
Angelic ei koskaan
Anita HirvonenWoodoo tuotanto24.9.2009
Anita JoensuuViihdeohjelmat1.8.2006
Anitta MattilaOktaavi Oy25.2.2010
Anjalankosken Viihdemiehet ei koskaan
Anka ei koskaan
Ann-Sofie Sakko ei koskaan
Anna Book ei koskaan
Anna Eriksson 30.7.1999
Anna HanskiHelsinki Music Company4.10.2007
Anna Stenlund ei koskaan
Anna-Liisa RäsänenAnna-Liisa Räsänen12.3.2010
Anna-Mari Loijas ei koskaan
Anne HankolinHonkala team ja Anneei koskaan
Anne Härkönen ei koskaan
Anne Kasittula ei koskaan
Anne Koivunen ei koskaan
Anne KoutilaSininen tie12.4.2007
Anne LehtonenAnne Lehtonen15.6.2002
Anne MattilaOktaavi Oy11.3.2010
Anne PalokangasRamses22.7.2005
Anne Rantala ei koskaan
Anne Tanskanen ei koskaan
Anne Tuominen ei koskaan
Anne ja Kati & Korven pojatAnne ja Kati & Korven pojat3.7.2009
Anne-Mari Hakala ei koskaan
Anneli Koivumäki ei koskaan
Anneli Kätkä ei koskaan
Anneli MattilaOktaavi Oy11.3.2010
Anni ParkkilaAnni Parkkila6.9.2009
Anniina MattilaOktaavi Oy11.3.2010
Annika EklundHelsinki Music Company7.4.2008
Annikki Tähti ei koskaan
Annina Alanen 15.5.2007
Ansku Brunees 24.9.2007
Anssi K. Laitinen trio ei koskaan
Anssi Savolan orkesteri ei koskaan
Antero KetonenAntero Ketonen8.2.2010
Antero Ketosen yhtye ei koskaan
Antero ja ValamoAntero ja Valamo2.3.2010
Antti AhopeltoAntti Ahopelto12.11.2009
Antti Aronen ei koskaan
Antti Gröndahlin yhtye ei koskaan
Antti Hautaniemi ei koskaan
Antti HuovilaSata kitaraa31.1.2008
Antti Karjala ei koskaan
Antti Ketonen 11.11.2002
Antti Mäki-Opas ei koskaan
Antti NuutinenAntti Nuutinen16.6.2005
Antti Pääkkönen 30.7.2003
Antti Raiski 21.11.2008
Antti Sytelän yhtye ei koskaan
Antti Telenius 18.7.2007
Antti ToivolaAntti Toivola13.11.2008
Antti Vainion yhtyeAntti Vainion yhtye28.10.2009
Antti Vanninen ei koskaan
AnttiJ & CompAnyAnttiJ & CompAny3.9.2008
Anu KeronenKari Nyqvistin yhtyeei koskaan
Anu Kumpumäki ei koskaan
Anu TammelaAnu Tammela28.9.2009
Anza Mertaranta AllstarsTamsong Music ay15.9.2007
Apa Lehtosen yhtye ei koskaan
Apollo ei koskaan
Ari AaltoAri Aalto24.1.2010
Ari GrönthalViihdeohjelmat20.2.2005
Ari Hiltula ei koskaan
Ari Honkanen ei koskaan
Ari Kettukangas ei koskaan
Ari KietäväinenAri Kietäväinen2.2.2009
Ari KlemAri Klem30.3.2007
Ari Kuivalaisen yhtyeAri Kuivalainen16.10.2008
Ari Maatiala ei koskaan
Ari Mattilan yhtye ei koskaan
Ari Pekka Räsänen ei koskaan
Ari Rantanen ei koskaan
Ari Supari ei koskaan
Ari Tarri ei koskaan
Ari Tarrin yhtye ei koskaan
Arizona ei koskaan
Arizona Train ei koskaan
Arja Havakka 24.8.2007
Arja KorisevaArja Koriseva Oy29.11.2004
Arja Lohtander 15.12.2004
Arja Lohtander ja Mon Cherie 19.1.2007
Arja Mäkelä ei koskaan
Arja Pirttilä ei koskaan
Arja Sipola ei koskaan
Arja Tuomarila ei koskaan
Armada ei koskaan
Arto Arvela ei koskaan
Arto Hännisen yhtye ei koskaan
Arto KantoniemiOhjelmakunnariei koskaan
Arto Kivekkään yhtye ei koskaan
Arto Nuotio 26.5.2005
Arto RahkonenArto Rahkonen19.2.2009
Arto Tapani ei koskaan
Arvi Leskinen ei koskaan
Arvingarna ei koskaan
Arvo Matias ei koskaan
Arvo PienimäkiOhjelmakunnariei koskaan
Arvo Pienimäki ja Kabriela ei koskaan
Asko Järvelän yhtyeOhjelmatoimisto Veikko Stenforsei koskaan
Astra ei koskaan
AtlanticAri Aalto24.1.2010
Atlantis 30.12.2006
Atlas ja Timo RautalaTimo Rautalaei koskaan
AtomiAtomi1.7.2009
Atomia ei koskaan
Aulis Kinnunen ei koskaan
Aura StenrothRytmisetei koskaan
Auringonnousu ei koskaan
Aurinko 15.7.1999
AurinkotuuliAurinkotuuli14.6.2002
AuroraPasi Ketola1.2.2004
AvalonAvalon10.2.2010
AvecAvec10.3.2010
AvenueOktaavi Oy11.3.2010
Bajero 2.9.1999
BalanssiBalanssi5.8.2005
Banderolli ei koskaan
BarbarelloBarbarello11.3.2010
Barbeque Dance and Jazz band ei koskaan
BaroqueBaroque4.8.2009
Beaver ei koskaan
Bel air ei koskaan
Bel-Ami ei koskaan
Benex ei koskaan
Beni Siltalan yhtye ei koskaan
Benjamin Group ei koskaan
BeritBerit27.8.2009
Bill Hota & Pulvers ei koskaan
Birgit Ohra-ahoBirgit Ohra-aho4.3.2010
Blue Cafe ei koskaan
Blue Dream ei koskaan
Blue Fox ei koskaan
Blue Moon 28.11.2003
Blue Notes ei koskaan
Bluesbakers ei koskaan
Boheme 24.6.2007
BohemiaBohemia10.3.2010
Bonus 25.3.2004
Boot factory band ei koskaan
Boreus ei koskaan
Bravuuri ei koskaan
Brio ja MasaBrio ja Masa8.7.2005
Broadway 21.6.2001
Bueno 1 ei koskaan
Bueno 2 16.2.2006
Buffalo ei koskaan
Buona Sera 9.8.2004
Börje Knutti ei koskaan
Cabaree ei koskaan
Cafe CasablancaReetu Records Oy13.10.2003
Cafe Dynamite ei koskaan
Cafe dynamite band ei koskaan
CalibraCalibra10.3.2010
CaliforniaCaliforniaei koskaan
Camilla Ståhle ei koskaan
CaminitoCaminito4.12.2009
Capella ei koskaan
Capri 4.4.2003
Capri Swingers ei koskaan
Captain ei koskaan
Cara mia ei koskaan
Carambola ei koskaan
CaravanCaravanei koskaan
Carioca 14.6.2002
Carisma ei koskaan
Carita Pennanen 28.10.2009
CaruselCarusel2.5.1999
Casa GrandeViihdemaailma23.3.2006
Casablanca ei koskaan
Castel ei koskaan
CastraCastra27.8.2009
CatCatCatCat14.5.2009
Cavalkad ei koskaan
Ceres ei koskaan
Channel FourOhjelmapalvelu Satakieli17.2.2010
Charles PlogmanCharles Plogman10.3.2010
CharliesCharlies11.3.2010
Charmant 28.11.2003
Chisu ei koskaan
Chorus ei koskaan
Christa HuikkoChrista Huikko27.2.2006
Christa Huikko BandChrista Huikko23.11.2006
Cinema Band ei koskaan
Cirius ei koskaan
Cityfox ei koskaan
Claes Lövgrens ei koskaan
Clara Reinikainen ei koskaan
ClassicClassicei koskaan
Cobra ei koskaan
Cocktail ei koskaan
Colibri ei koskaan
Columbus ei koskaan
Comet ei koskaan
CompanyCompany30.3.1998
Copter ei koskaan
Copter's 3.7.2006
Coralia 23.8.2005
Corona ei koskaan
Cortina ei koskaan
Cortina Four ei koskaan
CosmosCosmos22.2.2010
CoverMake'sCoverMake's2.2.2006
CoverkoneMatiné Ohjelmapalvelutei koskaan
Crystal ei koskaan
Crystall 16.5.2007
D'VoicesD-tuotanto Ky13.10.2009
Da Capo 26.4.2002
Dallape ei koskaan
Dancett ei koskaan
DannyD-tuotanto Ky13.10.2009
DansWerket ei koskaan
Dansdax ei koskaan
DeFendersTimangiei koskaan
DeLuxeDeLuxe2.11.2009
Desiree 20.7.1999
Desiré ei koskaan
Desperados ei koskaan
DieselMarkku Aro17.2.2010
Dimitri Isberg ei koskaan
Dimitri Sjöberg 9.6.2004
Dolce ei koskaan
DoloresDolores22.12.2009
Domino ei koskaan
Dominou 4.2.2005
Dreams ei koskaan
Dry CapriDry Capri7.3.2010
Duo Ake ja Rami ei koskaan
Duo Ari ja RamiKeikkamestari.com10.3.2010
Duo Avalon ei koskaan
Duo Bolero ei koskaan
Duo Eero Leppänen ei koskaan
Duo Eija Ala-Keturi ei koskaan
Duo Ervox ei koskaan
Duo Esko ja Samuli ei koskaan
Duo Fun ei koskaan
Duo Hannu Hänninen ei koskaan
Duo Hannu ja Eija ei koskaan
Duo Juhani Seppänen ei koskaan
Duo Kasino ei koskaan
Duo Kuningaskobra ei koskaan
Duo MagiaMagiaei koskaan
Duo Noppa ei koskaan
Duo Pekka Roiko ei koskaan
Duo Pentti Rainer ei koskaan
Duo Rapi ei koskaan
Duo Sami SoininenSami Soininen9.3.2010
Duo Sanna ja Jamppa ei koskaan
Duo SiriusEsa Lehtinen22.10.2009
Duo Strada ei koskaan
Duo Särmä ei koskaan
Duo Taikayö ei koskaan
Duo Taisto Happo ei koskaan
Duo Tapio HakulinenDuo Tapio Hakulinen5.3.2010
Duo Tapsa ja JokkeLopen Harmonikat12.2.2006
Duo UsvaOhjelmatoimisto Veikko Stenfors9.8.2005
Duo Veijarit ei koskaan
Duo yx + yxDuo yx + yx12.3.2010
Duppiduu ei koskaan
DynamoDynamo26.5.2005
EKL:n orkesteri ei koskaan
Eeki Mantere ei koskaan
Eerika GrönlundTaikavaaraei koskaan
Eero Anosen yhtye ei koskaan
Eero AvenEero Aven16.12.2009
Eero Haapasen yhtye ei koskaan
Eero Juhani ei koskaan
Eero Kurjen yhtye ei koskaan
Eero Laiho ei koskaan
Eero MaggaEeron karaokeei koskaan
Eero Seppälän yhtye ei koskaan
Eeva Mäkeläisen yhtye ei koskaan
Efekti ei koskaan
Eija BergmanEija Bergman11.2.2008
Eija Kalliomäki ei koskaan
Eija KantolaOmega20.1.2010
Eija KorisevaOnnensävel Oy12.3.2010
Eija Kourimo ei koskaan
Eija Sinikka 28.11.2003
Eikan Pumppu ei koskaan
Eila Helena ei koskaan
Eila Niskala ei koskaan
Eila Pienimäki 14.12.2001
Eini ja BoogieEini ja Boogie12.3.2010
Eino GrönExtra Viihde Oy27.7.2009
Eino Luostarin yhtyeEino Luostarin yhtye3.10.2007
Eino Virrantaival ei koskaan
Ekenäs dansspelare ei koskaan
Ekenäs dansspelgille ei koskaan
Eki JantunenEki Jantunen15.3.2004
Eki Liuskanto ei koskaan
Ekstaasi ei koskaan
El MoskiittoEl Moskiitto20.1.2008
Eleanoor ei koskaan
ElegiaOhjelmatoimisto Veikko Stenfors22.6.2008
Elina Heed ei koskaan
Elina Nurmoranta 2.8.2006
Elina VettenrantaElina Vettenranta9.10.2009
Elisa Salo ei koskaan
Elise ja KavaljeeritElise ja Kavaljeerit27.8.1998
Elite 1Elite11.3.2007
ElixirHeikki Kotila2.3.2010
Elokuu ja Sami HakalaElokuu ja Sami Hakala19.1.2010
Elysee ei koskaan
Eläkkeensaajien viihdekuoro ei koskaan
Elämän tarkoitus ei koskaan
Emile ei koskaan
Energia ei koskaan
Enni ja Karhukopla ei koskaan
Epävireiset sydämetExtra Viihde Oy29.9.2008
Erik Merisalo ei koskaan
Erik Österin yhtye ei koskaan
ErimiehetSami Keskitalo8.2.2010
Erja Jalonen ei koskaan
Erja Uitto ei koskaan
Erkki Eräs ei koskaan
Erkki Jantusen yhtye ei koskaan
Erkki Kivelä ei koskaan
Erkki Korpinen ei koskaan
Erkki Liikanen ei koskaan
Erkki Lukkarisen yhtye ei koskaan
Erkki Luumi ei koskaan
Erkki Mustikkamäen yhtye ei koskaan
Erkki MustikkamäkiMatti Välimäen yhtyeei koskaan
Erkki Petäjän yhtye ei koskaan
Erkki RäsänenErkki Räsänen18.2.2010
Esa Fox ei koskaan
Esa LehtinenEsa Lehtinen22.10.2009
Esa Lehtisen yhtye ei koskaan
Esa Puutio ja EsanssiEsa Puutio15.7.2003
Esa Rintamäki ei koskaan
Esa Salmi ei koskaan
Esa Tiiri ja kumppanit ei koskaan
Esbo spelmanslag ei koskaan
Esko Jäntin yhtye ei koskaan
Esko Kätkän yhtye ei koskaan
Esko Sartolahden yhtye ei koskaan
Esko Sartolahti ei koskaan
Esko Tuukkasen yhtye ei koskaan
Essi LeppäkoskiEssi Leppäkoski29.1.2010
Essi Vuorela ei koskaan
EsteriEsteri5.3.2010
Estrada ei koskaan
EurosetEuroset5.12.2009
Ex Tempore ei koskaan
Ex-miehet ei koskaan
ExodusOhjelmakunnariei koskaan
Exodus-kvartettiExodus-kvartetti10.3.2008
ExsetExset18.3.2009
Extrapolar ei koskaan
FBI BeatExtra Viihde Oy2.11.2009
Fakta ei koskaan
FalconsFalcons25.1.2007
Fanny ei koskaan
FantasiaFantasia28.1.2010
FantasyFantasy12.12.2007
Farmarit ei koskaan
Farzons ei koskaan
Favorit 25.2.2008
Federal 14.5.2003
FeelingsFeelings15.2.2010
Fellows ei koskaan
Fellows 2 ei koskaan
FeniksFeniks25.2.2010
Fenix ei koskaan
Fermaatti ei koskaan
Fernanda ei koskaan
FernandosFernandosei koskaan
Fernandoz ei koskaan
FernetMelodia Oy11.1.2010
Figarol 3.11.1998
FiilaritFiilarit7.8.2008
Filharmonia ei koskaan
Finis ei koskaan
FinlandersFinlanders Team27.11.2009
FinnFoxFinnFox17.8.2006
Finnbeat ei koskaan
Finnstar 22.10.2002
Firevision ei koskaan
Flame & JonnaFlame10.3.2010
Flamingo 27.11.2008
Flamingokvintetten ei koskaan
Florida ei koskaan
FocusFocus6.3.2010
Fontana ei koskaan
FortunaArja Koriseva Oy29.11.2004
Fosfor ei koskaan
Four Roses 15.11.2007
FoxFox21.9.2005
Fox-Team 16.12.2003
Foxet ei koskaan
Foxipojat ei koskaan
FoxpopFoxpop9.12.2004
Foxset ei koskaan
Foxstep ei koskaan
Foxtet ei koskaan
Foxtetti ei koskaan
Foxtop ei koskaan
Foxtrotter ei koskaan
Foxtrotters ei koskaan
FrederikReetu Records Oy13.10.2003
FrediPolarartistit Oyei koskaan
Freelance ei koskaan
FreesiaElina Vettenranta9.10.2009
Frendit ei koskaan
FrescoOhjelmakunnariei koskaan
Frisco ei koskaan
Fuego ei koskaan
Gabriel ei koskaan
GalaxieGalaxie9.3.2010
GalaxyGalaxy20.11.2007
Gentlemen ei koskaan
Gents ei koskaan
GlamourGlamour4.11.2008
Glen-Stefan Qvarnström ja Resonance ei koskaan
Gomba ei koskaan
GranadaViihdeohjelmatei koskaan
Grani Big Band ei koskaan
GraniittiRainer Bollström26.10.2007
Gulliver ei koskaan
Gunnar Taipaleen yhtye ei koskaan
Gunnarin orkesteri ei koskaan
H. Moilanen ja Osviitta 24.9.2007
HK-Remix ei koskaan
HaavekuvaHaavekuva9.3.2010
HaavemaaTerhi Matikainen5.3.2010
Haitaripartio ei koskaan
Haiti ei koskaan
Halsbrytarna ei koskaan
Hamlet 30.7.1999
Hammond ei koskaan
Hanakat hanurit ei koskaan
Handen HumppaHanden Humppa2.9.2006
Hanna Ekola ei koskaan
Hanna Kotilainen ei koskaan
Hanna Nyrönen ei koskaan
Hanna TalikainenOctavia5.3.2010
Hanna UosukainenHanna Uosukainen16.4.2008
Hanna-Kaisa ei koskaan
Hanne Kannasharju ei koskaan
Hannele Ilmonen ei koskaan
Hannele Partanen ei koskaan
Hannele Valkama 30.4.2003
Hannele ja Pojat ei koskaan
Hannele ja Reijo ja Rami ei koskaan
Hannele ja Teuvo ja Raimo ei koskaan
Hannu Anttilan yhtye ei koskaan
Hannu Auvinen ei koskaan
Hannu Auvinen Group ei koskaan
Hannu Herranen ei koskaan
Hannu Kaikon yhtye ei koskaan
Hannu Karjalainen Group ei koskaan
Hannu Kattilakoski 10.8.2005
Hannu Kause 17.8.1999
Hannu Lepistön yhtye 16.12.2007
Hannu Luostari ei koskaan
Hannu Luoto ei koskaan
Hannu Mahlamäki ja SunsetHannu Mahlamäki ja Sunset22.3.2009
Hannu Matilaisen yhtye ei koskaan
Hannu PaloFortone Viihde15.6.2009
Hannu Palosaaren solistiorkesteri ei koskaan
Hannu Saarikoski ei koskaan
Hannu Saksin yhtyeOhjelmakunnariei koskaan
Hannu Tuovisen yhtye ei koskaan
Hannu Viitalan yhtyeHannu Viitalan yhtye13.5.2009
Hannu Wacklin ei koskaan
Hannu ja Salama ei koskaan
Hans Martin ei koskaan
Hans-Veli Huhtala ei koskaan
Hanslankarit ei koskaan
Hanuri ja Hattu ei koskaan
Harhakuva ei koskaan
Harlekiini 19.2.1998
Harmonia 30.4.2003
Harmoniekat ei koskaan
Harmonikkamestarit ei koskaan
HarmonyHarmony5.1.2009
Harri KuokkanenRolexsi18.8.2009
Harri Lahti ei koskaan
Harri Lehtonen & SilverHarri Lehtonen ja Silver7.3.2010
Harri Nuutisen yhtye ei koskaan
Harri Saksan yhtyeHarri Saksaei koskaan
Harri ja CoronetHarri ja Coronet1.3.2010
Harry Lindström ei koskaan
Harry Lindström ja Duppiduu ei koskaan
Harry Lindströmin yhtye ei koskaan
Harry Nurmen yhtye ei koskaan
Harry Nurmi ei koskaan
Hasaband ei koskaan
Hattulan VPK ei koskaan
Hauhon harmonikat ei koskaan
Havanna 11.7.2005
HePaKaSa ei koskaan
Hecuma 20.3.2000
Heidi & HappyDayHeidi & HappyDayei koskaan
Heidi & SmileHeidi & Smile5.2.2003
Heidi BrunilaHeidi Brunila25.11.2009
Heidi Kokkonen ei koskaan
Heidi KukkulaHeidi Kukkula18.11.2008
Heidi Kyrö 2.2.2005
Heijastus ei koskaan
Heikki IlmonenHeikki Ilmonen14.5.2005
Heikki Jääskeläinen 19.1.2007
Heikki Keihään yhtye ei koskaan
Heikki Lahden yhtye ei koskaan
Heikki Lukkarisen yhtye ei koskaan
Heikki Mikaelin yhtye ei koskaan
Heikki Mäntylä ei koskaan
Heikki Puronvarsi ja Oikeat SoittajatHeikki Puronvarsi22.12.2009
Heikki Taimen yhtye ei koskaan
Heimo Kettunen ei koskaan
Heimo Lajunen ei koskaan
Heimo Mäntysen yhtye ei koskaan
Heimo Riihelä ei koskaan
Heini Kivimäki-Hietanen ei koskaan
Heini PrittinenUnelmayhtyeei koskaan
Hekuma-yhtyeHekuma10.10.2009
Helena Kujala ei koskaan
Helena Taijala ei koskaan
Helene Nylund ei koskaan
Helenius-kvartetti ei koskaan
Heli Birgit ei koskaan
Heli Hyttinen ei koskaan
Heli Kajaste 3.1.2000
Heli Korkka ei koskaan
Heli Mäkiö ei koskaan
Heli Olkinuora ei koskaan
Heli RuotsalainenMusiikkipalvelu Helion7.10.2008
HeliborHelibor-viihde Ayei koskaan
Heljanka ei koskaan
Helli Uusitalo ja Romantica ei koskaan
HelmenkalastajatHelmenkalastajat25.2.2010
Helmi Margit ei koskaan
HelminauhaTahdissa8.3.2010
Hemppaband ei koskaan
Henkka ja KulkuritExtra Viihde Oy2.11.2009
Henri HurmeHenri Hurme11.5.2004
Henri Mäntyniemen yhtye ei koskaan
Henri StenrothNapoli15.2.2010
Henrikki ei koskaan
Henry MäntyniemiHenry Mäntyniemi26.6.2007
Henry's duo ei koskaan
HerraSet ei koskaan
HerraseurueMarja-Liisa Heiskari-Puntalo30.1.2010
Herttuat ei koskaan
Hertzi boys ei koskaan
Hervottomat ei koskaan
Hesa Fox ei koskaan
Hesafox ei koskaan
Hessu Jokelan yhtye 27.1.2003
Hessu Koiviston kvintetti ei koskaan
Hidalgot 24.6.2004
Hiekkamyrsky ei koskaan
Hilkka MäkitaloShubiduu30.12.2007
HillStreetHeidi Kukkula18.11.2008
Himalaja ei koskaan
Hitaat 23.7.2004
HitfactoryMaria Heikkilä30.1.2006
Hitsin hitaat ei koskaan
HittisadeVeera Vikman24.1.2004
HohdeHohde22.4.2005
Hollolan harmonikat ei koskaan
Honkala teamHonkala team ja Anne7.2.2010
Hopeinen Q 30.7.1999
Horizone ei koskaan
Horsmankukka ei koskaan
Hospital ei koskaan
Hot Line ei koskaan
Hot Shot ei koskaan
Hovi-orkesteri ei koskaan
Huikon veljeksetEH-viihde19.1.2010
Humanders ei koskaan
Humidor ei koskaan
Hummeri ei koskaan
Humor ei koskaan
Humpan hurjat huijarit ei koskaan
Humppafoksi ei koskaan
Humppakumppanit ei koskaan
Humppaviitoset ei koskaan
HumupekkaHumupekka11.10.2005
Hunters ei koskaan
HurlumheiHurlumhei6.7.2007
Hurmio 1 25.6.2003
Hurmio 2 ei koskaan
Hurmurit ei koskaan
Huuma ei koskaan
Hymyhuulet ei koskaan
Hyvinkään rautatieläisten harmonikkakerhSeppo Lankinen15.2.2010
Hyvinkään seniorisoittajat ei koskaan
Hyvinkäänkylän puhallinorkesteri ei koskaan
Hyvät herratTuija Mäensivu27.1.2010
Hämeen hitaat ei koskaan
Hänen orkesterinsaHänen orkesterinsa24.6.2005
Härkätie ei koskaan
Härmälän pelimannit ei koskaan
Högtryck ei koskaan
Ihana orkesteri ei koskaan
Ihmemaa 19.4.2006
Iisalmen harmonikkakerho ei koskaan
Ikivihreä orkesteri ei koskaan
Ikivihreät ei koskaan
Ilkka HakalaSonetti19.2.2010
Ilkka Halonen ei koskaan
Ilkka Hemming ei koskaan
Ilkka Huisman ei koskaan
Ilkka Jääskeläinen 19.1.2007
Ilkka MarttalaIlkka Marttala22.2.2010
Ilkka Saari ei koskaan
Illuusio 17.8.1999
Ilmo Puurusen yhtye ei koskaan
Ilmoset ei koskaan
Ilpo Havu ei koskaan
Ilpo Heinon yhtye ei koskaan
Ilpo Kalevan yhtyeIlpo Kalevaei koskaan
Ilpo Seppäsen yhtye ei koskaan
IltaLaulajanne Oy20.2.2010
IltaruskoSaku Backman15.12.2009
Iltatuuli ei koskaan
Iltatähti ei koskaan
Iltatähti ja A HautaniemiAki Mäki12.8.2009
Imatra Big Band ei koskaan
Imatran muusikot ei koskaan
In The MoodIn The Mood23.11.2009
Inkoon pelimannit ei koskaan
Into Mieli SetInto Mieli Set18.6.2004
Intro 13.11.2000
Irene Aittonen ei koskaan
Irmeli Pietilä ei koskaan
IrtolaisetIrtolaiset18.5.2004
Iskelmäyhtye KoronaKorona8.2.2010
Iskuorkesteri ei koskaan
IslandersD-tuotanto Ky13.10.2009
Ismo Lehtola 16.2.2006
Ismo Pentikäinen ja PelipojatIsmo Pentikäinen4.3.2005
Istanbul ei koskaan
Isto HiltunenHelsinki Music Company13.8.2008
Itä-Hämeen harmonikat ei koskaan
Itämaan liekkiItämaan liekki14.11.2006
J-P Team ei koskaan
J. Eskelinen ja Onnen kulkuritViihdeohjelmat10.3.2010
J. Laurel ja The Silence ei koskaan
J. Rannan yhtyeJapo Ranta2.6.2003
J.M.CavaljeerCavaljeer30.7.2008
JPP ei koskaan
Jaakko Teppo ei koskaan
Jaana HiltunenSheriff12.3.2010
Jaana Hirvonen ei koskaan
Jaana Ilkkala 18.11.2007
Jaana KurhelaQrecords-viihde Oy25.2.2010
Jaana LammiJojo14.9.2005
Jaana LapakkoSabeline18.5.2009
Jaana Lehtorinne ei koskaan
Jaana Pöllänen 28.11.2003
Jaana-Satu ei koskaan
Jade ei koskaan
Jade's bandJade's band16.2.2010
JaguarJaguar22.1.2004
Jaguars ei koskaan
Jalmarin Union ei koskaan
Jambalaya ei koskaan
Jamifox ei koskaan
Jammarit ei koskaan
Jampas ei koskaan
Jamppas ei koskaan
Jamset ei koskaan
Jamsound 14.11.2002
Jan Malms ei koskaan
Janeiro 30.11.1998
Jani Helenius band ei koskaan
Jani Huhtala ei koskaan
Jani Korkeakoski 20.8.2005
Jani Pirttimäki ei koskaan
Jani Rinne ei koskaan
Jani ja JetsettersJani ja Jetsetter5.1.2009
Jani ja Sepi ei koskaan
Janiina Lehtonen ei koskaan
Janiina ja Pilke ei koskaan
Janina Soinranta ei koskaan
Janne Ahonen ei koskaan
Janne Ahosen yhtyeJanne Ahosen yhtye22.5.2009
Janne Heino ei koskaan
Janne Heinon yhtye ei koskaan
Janne Hurme 1.12.2003
Janne Joki 30.12.2006
Janne Leino ei koskaan
Janne Maarala ei koskaan
Janne Maaralan yhtye ei koskaan
Janne SiitariJanne Siitari10.3.2010
Janne TulkkiLaulajanne Oy20.2.2010
Janne ValtonenJanne Valtonen13.6.2007
Jari Fagerdahl ei koskaan
Jari GrekFinrila Oy27.11.2008
Jari Grekin yhtye ei koskaan
Jari Hellman 30.7.1999
Jari Huotarin yhtye ei koskaan
Jari Huuki ei koskaan
Jari Kokkinen ei koskaan
Jari Kokkisen yhtye ei koskaan
Jari Kujalan yhtye ei koskaan
Jari Laatikainen ei koskaan
Jari Marjala 28.5.2003
Jari Mustajärvi ei koskaan
Jari Partanen 30.7.1999
Jari Pelamon yhtye ei koskaan
Jari Saarnion yhtye ei koskaan
Jari Sillanpää 13.3.2002
Jari VähäkoskiEmolahden lystit Oy15.6.2004
Jari VälimäkiJari Välimäkiei koskaan
Jarkko HonkanenJarkko Honkanen11.3.2010
Jarkko Suvanne ei koskaan
Jarkko Yli-SikkiläMustat kitarat26.1.2010
Jarkko Ylinen ei koskaan
Jarmo Hannula ja HoviorkesteriJarmo Hannula12.12.2007
Jarmo Kangasmäen yhtyeJarmo Kangasmäen yhtye27.2.2010
Jarmo Käkelä ei koskaan
Jarmo Polo ei koskaan
Jarmo Tinkala ei koskaan
Jarmo Tuuri GroupJarmo Tuuri23.2.2009
Jarmos-yhtyeJarmos8.3.2010
Jarno GrönholmAuraviihdeei koskaan
Jarno Itkonen ei koskaan
Jaska Mäkynen 16.10.2004
Jasmin Mäntylä 21.3.2006
Jasmine Valentin 20.2.1999
Jatsarit ei koskaan
JellonatJellonat4.4.2007
Jenkka-Jazz ei koskaan
Jenna BågebergJenna Bågeberg11.11.2009
Jenna Koskenniemi ei koskaan
Jenni ja Kiertotähti ei koskaan
Jet-Set ei koskaan
Jettiset 17.12.2002
Jim Beat ja Jussi Haanpää ei koskaan
Jirko Hokkanen ei koskaan
Joel Hallikainen 20.6.2007
Joel Stranger ei koskaan
JohanderTanssimusiikkiyhdistys Johander15.3.2009
Johanna DebreczeniJohanna Debreczeni Fan Club15.6.2009
Johanna Hämäläinen ei koskaan
Johanna Kojo ei koskaan
Johanna Miettinen ei koskaan
Johanna PakonenJohanna Pakonen12.3.2010
Johanna PiipponenHelsinki Music Company16.4.2008
Johanna RantsiJohanna Rantsi17.12.2008
Johanna Raunio ei koskaan
Johanna Siekkinen 30.7.1999
Johanna SydänmaaBuenoei koskaan
Johanna Tuomi ei koskaan
JojoJojo14.9.2005
Jokerit CompanyJokerit Company13.7.2006
Jokioisten pelimannit ei koskaan
JokisetJokiset12.1.2010
Jokke Järvinen ja Amor ei koskaan
Jonna Kantola 10.2.2004
Jonna OrtjuJonna Ortju1.6.2009
Jope Huttusen yhtye ei koskaan
Jore ja Lare Siltala ei koskaan
Jori Kärki ei koskaan
Jorma Alitalo ei koskaan
Jorma KaleviJorma Kalevi9.6.2009
Jorma Koivusen yhtye ei koskaan
Jorma Kultamaan yhtye ei koskaan
Jorma Kääriäinen ei koskaan
Jorma Laurila ei koskaan
Jorma Markos ja La MerJorma Markos26.2.2010
Jorma Niemen yhtye ei koskaan
Jorma Sivunen ei koskaan
Josafat ei koskaan
Jouko Kallio ei koskaan
Jouko Kallio ja QarismaJouko Kallioei koskaan
Jouko Keskisen yhtye ei koskaan
Jouko Takalo ei koskaan
Jouko Virtasen yhtye ei koskaan
Joukon jatkotOiva Sorsa Experience9.6.2009
Jouni ApajainenJouni Apajainen23.11.2002
Jouni KeronenJohanna Debreczeni Fan Club15.6.2009
Jouni Miettinen ei koskaan
Jouni Paldaniuksen yhtye ei koskaan
Jouni Raitio 28.11.2003
Jouni ja Mauri ei koskaan
Joyride 20.9.2006
JuJu ei koskaan
Juha Heinonen ei koskaan
Juha HildénJuha Hilden7.12.2001
Juha Leppäsen yhtye ei koskaan
Juha MetsäperäHurmio10.2.2010
Juha Mäkinen ei koskaan
Juha Niemen yhtye ei koskaan
Juha Saarisen yhtye ei koskaan
Juha Simolan yhtyeJuha Simola4.1.2010
Juha VartiainenJuha Vartiainen25.2.2010
Juha Ylitalon yhtye ei koskaan
Juha-Pekka BoeliusJuha-Pekka Boelius30.6.2004
JuhamattiJuhamatti27.2.2010
Juhani Kunelius ei koskaan
Juhani MarkolaOhjelmatoimisto Veikko Stenforsei koskaan
Juhani Merikosken yhtyeJuhani Merikosken yhtye11.2.2010
Juhani Merikoski ei koskaan
Juhani RautiainenViihdeohjelmat11.3.2010
Juhani Vahto ei koskaan
Juhani Valtanen 24.1.2002
Juhani Virran yhtye ei koskaan
Juhlaorkesteri ei koskaan
Juhonpojat ei koskaan
Jukeboksi 12.9.2006
Jukebox ei koskaan
Jukefox ei koskaan
Jukka Ahola ei koskaan
Jukka Aholainen band ei koskaan
Jukka Anttila ei koskaan
Jukka HallikainenMonarkia11.3.2010
Jukka Heiskasen yhtye ei koskaan
Jukka Honka ei koskaan
Jukka Leppäkangas ei koskaan
Jukka Leppäkankaan yhtye ei koskaan
Jukka Linnala Team 25.6.2007
Jukka Raitanen ei koskaan
Jukka Ritarin yhtye ei koskaan
Jukka RuusumaaArja Koriseva Oy29.11.2004
Jukka Vuorisen yhtye ei koskaan
Jukka ja Jöröset ei koskaan
Jukka ja Seppo ei koskaan
Julkinen sektori ei koskaan
Jummi ei koskaan
Junior Big Band ei koskaan
Junnun kopla ei koskaan
Jupiter ei koskaan
Jussi & The Creamers ei koskaan
Jussi Fischer ei koskaan
Jussi Fischerin yhtye ei koskaan
Jussi Henttonen ei koskaan
Jussi Henttonen team ei koskaan
Jussi Liskin yhtye ei koskaan
Jussi Niemen yhtye ei koskaan
Jussi Roponen ei koskaan
Jussi Roposen yhtyeOhjelmakunnariei koskaan
Jussi Seppäsen yhtyeJussi Seppäsen yhtye8.2.2010
Jussi Teppola ei koskaan
Jussi Ylitalo ei koskaan
JustUsJustUs23.5.2004
Justis Tuhkasen yhtye ei koskaan
Jyri Lahtinen ei koskaan
Jyrki Hällströmin yhtye ei koskaan
Jyrki KallioJyrki Kalliolahti23.3.2006
Jyrki Kallion yhtye ei koskaan
Jyrki Mäkelän trio ei koskaan
Jämijärven pelimannit ei koskaan
Jämsän Paroni ei koskaan
JätkänsakkiJätkänsakki13.12.1999
Jääräpäät ei koskaan
Jääseppeleet ei koskaan
Kaakon pojat ei koskaan
Kaarina Tikanmäki ei koskaan
Kaarle Villenheimo ei koskaan
Kai GideonViihdeohjelmat17.12.2009
Kai HyttinenPolarartistit Oyei koskaan
Kai Santala ei koskaan
Kai Santalan yhtye ei koskaan
Kai TapaniKai Tapani13.12.2008
Kai Tapanin yhtyeKai Tapaniei koskaan
Kai Törmä ei koskaan
Kai Wiklund ei koskaan
Kaiho ei koskaan
Kaija Laakso ei koskaan
Kaija LustilaKaija Lustila26.2.2010
Kaija PietiläKaija Pietilä21.12.2009
Kaija PohjolaManager Tuotanto Oy22.2.2010
Kaija Santakangas ei koskaan
Kaija-Leena ja MarinaKaija-Leena ja Marina28.3.2003
Kaikko Band ei koskaan
Kaipuun kukkatarhaViihdeohjelmatei koskaan
Kaisa Meriläinen ei koskaan
Kaisa RemulaKaisa Remula17.6.2006
Kaisa-Mari RuokolainenFoxpopei koskaan
Kaj Silfvastin yhtye ei koskaan
Kake Nisula ei koskaan
Kake RandelinOktaavi Oy11.3.2010
Kaks kisälliä ei koskaan
Kaksi kitaraa ei koskaan
KaktusTammer-Viihdeei koskaan
Kale ja Pojat ei koskaan
Kalervo Helenius ei koskaan
Kalevi Draken yhtye ei koskaan
Kalevi Heikkilän yhtye ei koskaan
Kalevi Markku ei koskaan
Kalevi Markun yhtye ei koskaan
Kalevi Porala ei koskaan
Kalevi Poralan yhtye ei koskaan
Kalevi Suntilan yhtye ei koskaan
Kalhon soittokunta ei koskaan
Kalle Kaaja ei koskaan
Kalle Koo ei koskaan
Kalle Kurvisen yhtye ei koskaan
Kalle Oravala 29.8.1997
Kalle Partasen yhtye ei koskaan
Kalliolan harmonikat ei koskaan
Kalmar Union ei koskaan
Kalmarit ei koskaan
KangastusEsa Sjöblom15.2.2010
Kannonkosken pelimannit ei koskaan
Kansansuosikit ei koskaan
Kapa Neva ei koskaan
KapriisiKapriisi30.7.2006
KaprisKapris4.3.2010
Karambola ei koskaan
Karanos ei koskaan
KaravaaniExtra Viihde Oy2.11.2009
Kare Savolainen ja VorkkeritEeron karaokeei koskaan
Karelia Beat ei koskaan
Kari Ahola ei koskaan
Kari Harju band 28.11.2003
Kari Hautasaaren yhtye ei koskaan
Kari HirvonenViihdeohjelmat17.12.2009
Kari Iisakki ei koskaan
Kari Isola ja Yön tähdetKari Isola ja Yön tähdet5.3.2010
Kari K. ja Valentino ei koskaan
Kari Komulainen ei koskaan
Kari Koskinen ei koskaan
Kari Kuronen ei koskaan
Kari Kurosen yhtye ei koskaan
Kari LeppänenVilliruusut10.7.2008
Kari MentulaKari Mentula7.3.2010
Kari Nyqvistin yhtyeKari Nyqvistin yhtyeei koskaan
Kari Pekan yhtye ei koskaan
Kari Pienimäen yhtye ei koskaan
Kari PiironenViihdeohjelmat20.1.2010
Kari Puustjärvi Group ei koskaan
Kari Raution yhtyeKari Rautio9.10.2007
Kari Silanderin yhtye ei koskaan
Kari TapioHänen orkesterinsa15.9.2005
Kari VepsäKari Vepsä5.1.2010
Kari Vihersalon yhtye ei koskaan
Karibia ei koskaan
Karibian aallot ei koskaan
Karisma ei koskaan
Karjalan harmonikkaorkesteri ei koskaan
Karjalan pojat ei koskaan
Karkelo ei koskaan
Karkkilahumppa ei koskaan
KaroliinitEeron karaokeei koskaan
Kartanonmutka ei koskaan
Karuselli ei koskaan
Kasmir 1Kasmir17.5.2009
Kasmir 2 ei koskaan
Kastanja ei koskaan
Kastanjat ei koskaan
Kata Vile ei koskaan
Katariina KeinänenKatariina Keinänen23.7.2009
Kati ForsKati Fors17.7.2006
Kati TuuliaKati Tuulia23.7.2009
Katja Hirvonen 20.3.2006
Katja Höyhtyä 25.6.2001
Katja Jakku ei koskaan
Katja MattilaEsa Sjöblom29.5.2007
Katja Nykänen ei koskaan
Katri AapalahtiKatri Aapalahti25.6.2007
Katri HelenaPetoman24.2.2009
Katupojat ei koskaan
Kauhajoen harmonikkakerho ei koskaan
Kauko Loiske ei koskaan
Kauko Ruohonen ei koskaan
Kauko Salmi ei koskaan
Kauko SimonenArtistitalo Oy15.12.2003
Kaukomaa 11.11.2002
Kauno Kaulanen ei koskaan
Kaupparatsut ei koskaan
KavaljeeritKavaljeerit17.6.2004
KeidasJohanna Debreczeni Fan Club15.6.2009
Keijo Kumanto ei koskaan
Keijo Lehden yhtye ei koskaan
Keijo Lille ei koskaan
Keijo Maunuksen yhtye ei koskaan
Keijo Metsälän yhtye ei koskaan
Keijo Minerva ei koskaan
Keijo Nieminen ei koskaan
Keijo Nurmi ja RytmisetKeijo Nurmi ja Rytmiset16.2.2010
Keijo Rahnasto ei koskaan
Keijo Rahnaston yhtye ei koskaan
Kellokosken VPK:n soittokunta ei koskaan
Kellon hanuripartio ei koskaan
Keravan mieslaulajat ei koskaan
Kerosiini ei koskaan
Kerttu Kailio ei koskaan
KeskiyöOhjelmakunnariei koskaan
Kesyttömät ei koskaan
KesätuuliKesätuuli27.1.2010
Kicke Paananen ei koskaan
KiintotähtiExtra Viihde Oy2.11.2009
Kike ElomaaOhjelmatoimisto Veikko Stenforsei koskaan
Kikka Salmi ei koskaan
Kilimanjaro ei koskaan
Kilipukit ei koskaan
Kilu Hietalan yhtye ei koskaan
Kimara ei koskaan
Kimmo Lindegren ei koskaan
Kimmo Männyn yhtye ei koskaan
Kimmo Sopanen Group ei koskaan
KinoJakeKinoJake19.12.2009
KinsetKinset28.2.2010
Kipi ja Coyotes ei koskaan
Kirkkonummen pelimannitKirkkonummen pelimannit24.5.1997
Kirsi Kirstua ei koskaan
Kirsi Lipiäinen ei koskaan
Kirsi Ranto 8.2.2000
Kirsi UkkonenEsa Sjöblom29.5.2007
Kirsi ja Tie SydämeenKirsi ja Tie sydämeen9.2.2009
Kismen ei koskaan
KismetKati Tuulia18.8.2009
Kisällit ei koskaan
Kitaraorkesteri TroikkaKitaraorkesteri Troikka16.11.2005
Kitarayhtye Yön äänet ei koskaan
Kiuruveden harmonikkakerho ei koskaan
Klaani ei koskaan
Klipparit ei koskaan
Koho-orkesteri ei koskaan
Kokkolan harmonikkaklubiHarmonikkapalvelu Simo Hietala12.3.2010
Kokkolanseudun harmonikat ei koskaan
Kokkoset ei koskaan
KolibriKolibri16.10.2003
KomeettaHannu Palo19.11.2000
Komeetta 2 ei koskaan
Kopla ei koskaan
KoposetKoposet13.5.2000
KoralliKoralli29.4.2008
Koralliorkesteri ei koskaan
Korppi 3.7.2003
KorsuorkesteriKorsuorkesteri Klubi9.3.2010
Koruttomat ei koskaan
Kotitarvesoittajat ei koskaan
Kotka Big Band ei koskaan
Kouvolan harmonikat ei koskaan
Kouvolan soittokuntaEsa Sjöblom13.9.2006
Kristalli ei koskaan
Kristian LaevuoKeskiyön sävelei koskaan
Kristiina MäkiKristiina Mäki3.11.2008
Kukka-Maaria Ahonen ei koskaan
Kulkurikvartetti ei koskaan
Kulkurin kukkaKokkolan harmonikkaklubi12.4.2009
Kulkurit duo ei koskaan
Kulman kundit 16.5.2000
Kulta-Aika ei koskaan
Kultainen haitari ei koskaan
Kultainen kuu ei koskaan
Kultaiset TähdetKultaiset Tähdet12.2.2002
Kultaiset kitaratPertti Niskala19.11.2007
Kumma ei koskaan
Kunnon miehetKunnon miehet2.5.2007
KuplaKatri Aapalahti25.6.2007
Kurittomat ei koskaan
Kurre 2.10.2001
Kurun pelimannit ei koskaan
Kutsumattomat vieraat ei koskaan
KuuMoonKuuMoon28.2.2010
Kuukumina ei koskaan
Kuume ei koskaan
Kuunkuiskaajat ei koskaan
Kuunsilta 2Kuunsilta23.1.2010
Kuusankosken harmonikansoittajat ei koskaan
KuutamoKuutamo26.2.2010
KuutamollaKuutamolla21.11.2006
KuutamotaivasArto Peijonen18.2.2010
Kylänmiehet ei koskaan
Kyläpelimannit ei koskaan
KylärengitKylärengit12.3.2010
Kyläsoittajat ei koskaan
Kyytipojat ei koskaan
Kyösti Salmén ei koskaan
Köpi Koski ja ProjektiKöpi Koski14.2.2010
La Luna ei koskaan
La Paloma ei koskaan
La StradaWoodoo tuotanto24.9.2009
Laavuorkesteri ei koskaan
Ladies First big band ei koskaan
Laguuni ei koskaan
Lahden pelimanniorkesteri ei koskaan
Lahjomattomat ei koskaan
Lahti Big BandLahti Big Band ry25.4.2005
Lahtiset 20.7.1999
Lakeuden kuu ei koskaan
Lakeuden rengit ei koskaan
Lallit ei koskaan
Lamer ei koskaan
Lapintaika ei koskaan
Lapintähti ei koskaan
Lappböle hornmankapell ei koskaan
Lapponia 21.10.2002
Lare Siltala ei koskaan
Lasse Kossilan yhtye ei koskaan
Lasse Könösen orkesteri ei koskaan
Lasse LaaksoHelmi31.1.2009
Lasse Laakso & Tanssiorkesteri HelmiHelmi4.12.2009
Lasse Laaksonen ei koskaan
Lasse Laaksosen yhtye ei koskaan
Lasse PalanderLasse Palanderei koskaan
Lasse Santakankaan yhtye ei koskaan
Lasse Suomisen yhtye ei koskaan
Lassi Kautto ei koskaan
Late duoLate duo10.4.2008
Laulava sydän ei koskaan
Laura Alajääski ei koskaan
Laura Carita 15.10.2007
Laura Hihnala ei koskaan
Lavakeisarit ei koskaan
Lavanda ei koskaan
Lazzarella ei koskaan
Lea Anita ei koskaan
Lea LavenLea-Sing Viihde Oy10.3.2010
Leasing ei koskaan
Leena SaarinenLeena Saarinen26.7.2007
Legenda ei koskaan
Lehtiset ei koskaan
Leikarit ei koskaan
Leirinuotio ei koskaan
Lemmikit 17.10.2003
Lempäälän pelimannit ei koskaan
Lento ei koskaan
Lentojätkät ei koskaan
Leo Bassin yhtyeBoogeyman Oy17.3.2004
Leo Kinnunen ei koskaan
Leo Kinnusen yhtye ei koskaan
Leo Mäkiö ei koskaan
Levottomat ei koskaan
Liisa Liimatainen ei koskaan
Liisa Tuhkanen 19.4.2006
Liiteriorkesteri ei koskaan
LinnutLinnut4.9.2003
Lionz ei koskaan
Liza ei koskaan
Loimu-orkesteri ei koskaan
Loisto-orkesteri ei koskaan
Lokki ei koskaan
Lootus ei koskaan
Lopen harmonikatLopen Harmonikat9.7.2009
Lopen puhallinorkesteri ei koskaan
Lotta Engberg ei koskaan
Lotta SkogLotta Skog25.2.2010
Luis Tawastin yhtye ei koskaan
Lumienkelit ei koskaan
LumipalloLumipallo2.2.2008
LumiperhonenLumiperhonen12.7.2006
Lumiruusu ei koskaan
Lumo ei koskaan
Lumottu Maa ei koskaan
Lumous ei koskaan
Luomu-yhtyeEsa Lehtinen22.10.2009
Lupaus ei koskaan
Luxos ei koskaan
LuxusLuxusei koskaan
LyijyttömätLyijyttömätei koskaan
Lännenmiehet ei koskaan
Länsihumppa ei koskaan
Länsirannikon pelimannit ei koskaan
Maaherra ei koskaan
Maarit AroMaarit Aro13.6.2008
Maarit Merikare ei koskaan
Maarit Peltoniemi 22.9.2005
Maestro ei koskaan
MaestrotMaestrot30.6.2003
Magia 1 1.7.2008
Magia 2 ei koskaan
MagnaMagna10.7.2008
MagnetManager Tuotanto Oy28.5.2008
Magnum ei koskaan
Mahottomat ei koskaan
Maija Kinnunen ei koskaan
Maija Muikku ja HelluntaiheilatMaija Muikku ja Helluntaiheilat21.5.2004
Maiju Juhola ei koskaan
Maikki ja Mysteerio ei koskaan
Mainingit ei koskaan
Maininki ei koskaan
MainioKaija Pietilä2.4.2007
MajavaKeskiyön sävelei koskaan
MajorKati Fors17.7.2006
Make ja Mantsurianz ei koskaan
Makuuni ei koskaan
Mambo ei koskaan
Mania 7.11.2001
Manjaana ei koskaan
Manjana ei koskaan
Manne KannasharjuFalconsei koskaan
Manne Majan yhtye ei koskaan
Mantsuria 7.6.2003
Marco Bjurström ei koskaan
Mareena Silander ei koskaan
Mari RantasilaManager Tuotanto Oy29.8.2005
Mari Sihvonen ei koskaan
Mari Ylikärppä ei koskaan
Maria HeikkiläMaria Heikkilä30.1.2006
Maria Juhola ei koskaan
Maria ja Raimo Tuomelan yhtye ei koskaan
Marianne Kantola ei koskaan
Marianne Kettunen ei koskaan
Marianne ja Jasmine ei koskaan
Marika Korhonen ei koskaan
Marika Laurila ei koskaan
Marika PaavolaMika Linden2.4.2003
Marika RautiainenMarika Rautiainen3.11.2008
Marilii ei koskaan
Marimba ei koskaan
Marinero 28.6.2001
Marino & Sunrise ei koskaan
Mario's ei koskaan
Marion RungMarion Enterprise Oy20.7.2006
Marita Käkelä ei koskaan
Marita Mäkelä ei koskaan
Marita Niemelä ei koskaan
Marita TaavitsainenManager Tuotanto Oy5.3.2010
Marja-Leena Gröhn ei koskaan
Marja-Leena Gröhn ja MarimbaMarja-Leena Gröhn25.2.2006
Marja-Liisa Heiskari-PuntaloMarja-Liisa Heiskari-Puntalo30.1.2010
Marjaana Salmi ei koskaan
Marjatta Leppänen ei koskaan
Marjo ja Pojat ei koskaan
Marjorie 6.6.2005
MarjorinaCastra27.8.2009
Marjut Rothovius 4.9.1998
Marketta Vallivaara 20.5.1998
Markku AroMarkku Aro17.2.2010
Markku Hannulan yhtye ei koskaan
Markku Harjunpään orkesteriViihdeavain Oy21.1.2010
Markku Hietalan yhtye ei koskaan
Markku Ignatiuksen yhtyeMarkku Ignatiuksen yhtye18.3.2002
Markku Ketola 16.10.2002
Markku Koivulan yhtye ei koskaan
Markku Olavi ei koskaan
Markku RäsänenMarkku Räsänen12.7.2008
Markku Toivonen ei koskaan
Markku Toralan yhtye ei koskaan
Markku Torolan yhtye ei koskaan
Markku Tuomisen yhtye ei koskaan
Markku Väyrynen ei koskaan
Markku Väyrysen yhtye ei koskaan
Marko HaavistoMarko Haavisto12.10.2004
Marko Juhani GroupTmi Terhi Kiemunki5.6.2005
Marko Juhani ja La Playa ei koskaan
Marko Karvonen ei koskaan
Marko Lahti ei koskaan
Marko LämsäPallosalama8.3.2010
Marko MaunukselaMarko Maunuksela4.3.2010
Marko MäntyniemiViihdeohjelmatei koskaan
Marko Pasma ei koskaan
Marko RäsänenKirsi ja Tie sydämeen29.12.2006
Marko TuovinenMarko Tuovinen3.3.2010
Markus Allan ei koskaan
Markus HuitsiBurning floor14.9.2007
Markus Kinnunen ei koskaan
Markus Kokkola ei koskaan
Markus KokkonenMarkus Kokkonen5.3.2010
Markus KuusistoMarkus Kuusisto14.6.2004
Markus Lampela 15.8.2002
Markus Määttänen ei koskaan
Markus SextetMarkus Sextet8.3.2010
Markus Tiihonen ei koskaan
Markus Wainerbergin orkesteri ei koskaan
Marmaris ei koskaan
Marsipaanit ei koskaan
Martinez ei koskaan
Martti Jalonen ei koskaan
Martti Kuurila ei koskaan
Martti Metsäkedon tanssiorkesteriMartti Metsäkedon orkesteri7.3.2010
Martti Suuntala ei koskaan
Martti Timonen ei koskaan
Martti Timosen yhtye ei koskaan
Masa & MarsibandMasa ja Marsiband18.8.2009
Masa Niemen yhtye ei koskaan
Masa Yards ei koskaan
MasinistitMasinistit23.3.2009
Master ei koskaan
Matias Saastamoinen ei koskaan
Mats Bergmans ei koskaan
Matti Esko 24.4.2003
Matti Hartikainen ei koskaan
Matti Hartikainen duo ei koskaan
Matti Heinivaho ei koskaan
Matti Heinäsen trio ei koskaan
Matti Hyvönen ja trio Robertinos ei koskaan
Matti Karjalainen Group ei koskaan
Matti KorkialaViihdeohjelmat14.11.2008
Matti Mustosen yhtye ei koskaan
Matti OjalaMatti Ojala15.11.2006
Matti Reittamon yhtye ei koskaan
Matti Salminen ei koskaan
Matti Salon yhtye ei koskaan
Matti Siltala band ei koskaan
Matti Vähäkoski ei koskaan
Matti Välimäen yhtyeMatti Välimäen yhtye11.4.2002
Matti ja TeppoMatti ja Teppoei koskaan
Matz Bladhsin yhtye ei koskaan
Mauno Eskolan yhtye ei koskaan
Mauno Raittilan yhtye ei koskaan
Mauri Haapamaan yhtye ei koskaan
Mauri Kaarasuo ei koskaan
Mauri Niemen yhtye ei koskaan
Mauri Niemi ei koskaan
Mauri Peltoniemen yhtye ei koskaan
Mauri Peltoniemi ei koskaan
Mauriset ei koskaan
Maxells ei koskaan
MaximusHante musiikki Oyei koskaan
MedisetMediset15.11.2006
Meg-orkesteri ei koskaan
MegaMega31.8.2007
Megax ei koskaan
Meiju SuvasMeiju Suvas1.3.2010
Meininki ei koskaan
MekkaMekka23.12.2005
Mekka Q ei koskaan
Melando ei koskaan
Melekoset ei koskaan
Melinda Rantonen ei koskaan
Melodia ei koskaan
Melodiataikurit ei koskaan
Melodios ei koskaan
Melody ei koskaan
Melody Group ei koskaan
Melody-pojat ei koskaan
Memories ei koskaan
Men in Black ei koskaan
MenokkaatMenokkaatei koskaan
Menotuuli ei koskaan
MenoxMenox9.3.2010
Meri-Siskot ei koskaan
Meriitti ei koskaan
Meriti ei koskaan
MerituuliAimo Hotanen24.1.2010
Merja Backman ei koskaan
Merja Järvi ei koskaan
Merja Lehtinen ei koskaan
Merja Luoto ei koskaan
Merja Niemi ei koskaan
Merja RantaHarmony5.1.2009
Merja Rantamäki ei koskaan
Merja Raski ei koskaan
Merja Ryyti ei koskaan
Merja Uimonen ei koskaan
Merkurius ei koskaan
MerlotMinna Heiskanen18.6.2003
Mestari OrikantoMestari Orikanto5.3.2010
Mestarin orkesteri ei koskaan
Metsäkylän muuttolinnut ei koskaan
MexicanMexican7.5.2008
Mexicana ei koskaan
Mia Carita 28.11.2003
Mia HedViihdeohjelmat5.4.2005
Mia LeivoPekka Juntunen20.2.2010
Middle-East GuitarsMiddle-East Guitars12.4.2002
Midinetti ei koskaan
Miehikkälän pelimannit ei koskaan
Migu ja SateenkaariReilu tähti4.9.2001
Miia MäkeläMiia Mäkelä10.3.2010
Miia Reko ei koskaan
Miili Forstén 10.2.2000
Mika Honkanen ei koskaan
Mika Lappalainen ei koskaan
Mika Mäkkeli 28.11.2003
Mika PeltoniemiTurhat Jätkät8.3.2010
Mika PohjonenMika Pohjonen8.12.2005
Mika Raittilan yhtyeMika Raittilan yhtye24.2.2010
Mika Rajala ei koskaan
Mika Rosendahl ei koskaan
Mika Tapani ja BeatersMika Tapani & Beaters5.10.2005
Mika Tarkkosen yhtye 28.7.1998
Mika Toivanen Band ei koskaan
Mikado ei koskaan
Mikael KonttinenKivington Music14.12.2009
Mikko KilkkinenJaguar22.1.2004
Mikko MäkeläinenMikko Mäkeläinen11.3.2010
Mikko Niemelä ei koskaan
Mikko Niskanen ei koskaan
Mikko SalmelaPohjoisartistit16.4.2007
Mikko TakalaMikko Takala30.6.2009
Mikko Tuovinen ei koskaan
Mikko ja Tommi Huoponen ei koskaan
MiksetMikset28.12.2009
Milktrain ei koskaan
MiltonsAnne & Miltons30.1.2008
Mini ei koskaan
Minja Jalonen 22.12.1999
Minna Aronen ei koskaan
Minna HeiskanenMinna Heiskanen18.6.2003
Minna Kolehmainen ei koskaan
Minna PajulaFiilaritei koskaan
Minna Pirilä ei koskaan
Minna SirkiäFinrila Oy27.11.2008
Minna Äikäs ei koskaan
MinorMarkus Kuusisto5.7.2004
Mira KunnasluotoMira Kunnasluoto11.7.2008
Mira Sunnari 17.8.2001
Mira ja BrainlessMira & Brainless22.2.2005
Miranda ei koskaan
Mirja Känsäkangas ei koskaan
Mirja Poikkeus ei koskaan
Mirja ja VillivaariMirja ja Villivaari22.4.2005
Mister-kvartetti ei koskaan
Misterio 3.8.2001
MistralOktaavi Oy11.3.2010
Misty ei koskaan
Mittaripois ei koskaan
MochaOiva Sorsa Experience24.5.2005
Modern Fox ei koskaan
Moliéndo 26.11.2007
Molliori ei koskaan
MonacoMonaco12.3.2010
MonarkiaMonarkia11.3.2010
Monika Vähämäki ei koskaan
Monopol ei koskaan
Monopoli ei koskaan
MonreposMonreposei koskaan
MoondanceMoondanceei koskaan
MoonlightLotta Skog25.2.2010
Moonstar ei koskaan
Mr Kela ei koskaan
Musette 10.10.2000
Musikantit ei koskaan
Must ei koskaan
Musta Pekka ei koskaan
Musta Rudolf ei koskaan
Musta ruusuViihdeohjelmatei koskaan
Mustat kitaratMustat kitarat26.1.2010
MutkattomatEki Jantunen15.3.2004
Muukalaislegioona ei koskaan
MuuttolinnutMuuttolinnut11.3.2010
Myllypelimannit ei koskaan
Myllärit ei koskaan
Myrskylintu 12.7.2004
MyrskylyhtyMikko Mäkeläinen11.3.2010
MyrskytuuliExtra Viihde Oy27.1.2010
MysteeriMarja-Liisa Heiskari-Puntalo15.6.2009
Mäyräkoirat ei koskaan
N.E.M.ON.E.M.O10.3.2006
Nalle Lehtonen ja Tulinen trumpettiNalle Lehtonen4.2.2008
Nando Blomerus ei koskaan
Napoleon 7.1.1999
NapoliNapoli15.2.2010
Narva Big Band ei koskaan
Narvan soittokunta ei koskaan
Naseva ei koskaan
Nasma TeamNasma Team12.11.2009
Nassikat ei koskaan
NeOn PöhönäsNeon Pöhönäs3.5.2004
Nelikko ei koskaan
NelinpeliNelinpeli12.3.2010
Nelitahti ei koskaan
Neliveto ei koskaan
NeljänSuoraNeljänsuora1.3.2010
Neljäs miesFortone Viihde15.6.2009
Nelo-set ei koskaan
Neloset ei koskaan
Nelostie 16.10.2004
Neulapojat ei koskaan
New Fanny 6.9.2002
New Harlem ei koskaan
New StyleHeidi Brunila29.12.2005
Next-kvartetti ei koskaan
Niagara ei koskaan
NickesNickes27.8.2003
Niina HartikainenExtra Viihde Oy29.9.2008
Niina Päivänurmi ei koskaan
Nilzons ei koskaan
Nina KoivistoNina Koivisto5.3.2010
Nina Korhonen 23.4.2001
Nina Laaksonen ei koskaan
Nina Pethman ei koskaan
Nina S. Newton ei koskaan
Nina Valkama ei koskaan
Ninaco ei koskaan
Ninni Martikainen 24.8.2004
Niskalenkki ja Jorma KorpelaNiskalenkki1.3.2010
Nisulan pojatNisulan pojat29.6.2005
NitroTrioNitroTrio8.4.2008
Nocturne ei koskaan
NoiserNoiser11.8.2008
Nokian Big Band ei koskaan
Nokipojat ei koskaan
Nokiset 22.8.2003
Noora ja AnnikaBusiness Assistant Inc21.9.1998
Nordfox ei koskaan
Norolan PojatNorolan Pojat5.3.2010
Nousteprassi ei koskaan
Nummisuutarit ei koskaan
Nuoret Miehet ei koskaan
Nuori rytmi 14.3.2003
Närpes spelmansgille ei koskaan
OctaviaOctavia5.3.2010
Odeos ei koskaan
OdessaPertti Niemi2.3.2010
Ohilyönti ei koskaan
Oiva KaltiokumpuOhjelmatoimisto Veikko Stenforsei koskaan
Oiva Sorsa ExperienceOiva Sorsa Experience24.7.2006
Oja-Lipasti bandMarko Maunuksela4.3.2010
Okalinnut ei koskaan
Ola Mikola ei koskaan
Ola Mikola ja Pallas ei koskaan
Olaset ei koskaan
Olavi Anttilan yhtye ei koskaan
Olavi Koiviston yhtye ei koskaan
Olavi Luostari Duo ei koskaan
Olavi Simolan yhtye ei koskaan
Olavi Uusitalo ei koskaan
Olavin pojat ei koskaan
Old Feelings ei koskaan
Old Foxes ei koskaan
Old time swingers ei koskaan
Oliver ei koskaan
Olli Kivistö 28.11.2003
Olli Mäkelän yhtye ei koskaan
Olli Oinonen ei koskaan
Olli Oivasen yhtye ei koskaan
Olli Ylitalo ei koskaan
Olympia ei koskaan
Omat pojat ei koskaan
OmegaOmega20.1.2010
OmenapuuJohanna Pakonen12.3.2010
Ompelimon Pojat ei koskaan
One StepOne Step9.8.2006
OnnenhetkiOnnenhetki9.2.2010
Onnenkulkijat ei koskaan
OnnenmaaKari Vepsä5.1.2010
Onnenmaa duo ei koskaan
Onnenonkijat ei koskaan
OnnenpotkuPohjoisartistit17.9.2009
Onnentähti ei koskaan
Onni Mannisen yhtye ei koskaan
Oo la laaKristiina Mäki3.11.2008
Opeleekio ei koskaan
Orient Express ei koskaan
Original BeatOriginal Beat6.2.2010
Orion ei koskaan
Orkesteri Nieminen ei koskaan
Orkesteri Oiva ei koskaan
OsirisJonna Ortjuei koskaan
Ossi Ahlapuro ei koskaan
Ossi Suortin yhtye ei koskaan
Ossi Suortti ei koskaan
Ottopojat ei koskaan
Oulun Pammaus ei koskaan
Outi Hassinen ei koskaan
Outi Ollila ei koskaan
Outorytmi ei koskaan
P.J.K Studio-orkesteri ei koskaan
Paavo Heiskasen yhtyePaavo Heiskasen yhtye6.2.2010
Paavo Hytti ei koskaan
Paavo Mehtomaa ei koskaan
Paavo ja ZephyrDex-viihde26.2.1999
Paiste ei koskaan
PajatsoAri Klem30.3.2007
Palapeli ei koskaan
PalettiMoody Blue15.2.2006
Pallas ei koskaan
PallosalamaPallosalama8.3.2010
Palsa Band ei koskaan
Pamela Asg ei koskaan
Panama ei koskaan
Panorama 21.6.2005
Pantterit ei koskaan
Pappas Band ei koskaan
Paradiso ei koskaan
Paraguay ei koskaan
ParatiisiManager Tuotanto Oy23.1.2004
Parfyymi 31.1.1998
Paronit ei koskaan
Paroonit ei koskaan
Paroque ei koskaan
Pasi Kaunisto ei koskaan
Pasi Kivimäki ei koskaan
Pasi LehtolaVilliruusut2.2.2010
Pasi Suikkasen orkesteri ei koskaan
Pasi Vainionperä ei koskaan
PassionRaider5.6.2005
Pastörit ei koskaan
PatinaOsuuskunta Orkesteri Patina30.7.2007
Patrol ei koskaan
Paula KoivuniemiPKK-Viihde Ky4.3.2010
Paula Poutanen Team ei koskaan
Pauli Antero Huttunen ei koskaan
Pauli Huttusen yhtye ei koskaan
Pauli Korjus ei koskaan
Pauli Raivion yhtye ei koskaan
Pauli Simonen ei koskaan
Pauli Tuorilan yhtye ei koskaan
Pegasos 8.11.1999
Peilipallo ei koskaan
Pekka Haapala ei koskaan
Pekka Hartonen ei koskaan
Pekka Helinin yhtye ei koskaan
Pekka Hildenin yhtye ei koskaan
Pekka Hokka ei koskaan
Pekka Juntusen yhtyePekka Juntunen14.7.2008
Pekka Konttisen trio ei koskaan
Pekka Lämsän yhtye ei koskaan
Pekka Nebelung ja VolgaPekka Nebelung24.2.2010
Pekka Parsolan yhtye ei koskaan
Pekka Punkeri ei koskaan
Pekka RautioEl Moskiitto20.1.2008
Pekka RinnePekka Rinne17.4.2008
Pekka Rinne ja KuunsiltaPekka Rinne26.1.2010
Pekka Risulan yhtye ei koskaan
Pekka SalovirtaSeesam11.2.2009
Pekka Seppälä ei koskaan
Pekka Tiilikainen ja BeatmakersIskusävel-Ohjelmat28.10.2005
Pekka Vaattovaaran yhtye ei koskaan
Pekka Ylisirkka ei koskaan
Pekkaniskan PojatPekkaniskan pojat8.2.2010
Pelakuu ei koskaan
PelikaanitEeron karaokeei koskaan
Pelimannipojat ei koskaan
PelimiehetJanne Siitari10.12.2008
PeluritPelurit20.12.2006
Pennittömät ei koskaan
Pentti Jalonen ei koskaan
Pentti Jokisen kvintetti ei koskaan
Pentti Juhani ei koskaan
Pentti Karjalaisen yhtye ei koskaan
Pentti KumpulainenEeron karaokeei koskaan
Pentti Kumpulaisen yhtye ei koskaan
Pentti Kunnarin yhtyeOhjelmakunnariei koskaan
Pentti Laitinen ei koskaan
Pentti Lindqvist ei koskaan
Pentti Nummi ei koskaan
Pentti Pursiainen ei koskaan
Pentti Risanen ei koskaan
Pentti ja Pekka ei koskaan
Pepe Enroth 20.7.1999
Pepe Enrothin yhtye ei koskaan
Pepe Niilahden yhtye ei koskaan
Pepito ja Pekka SaraleväPepito10.4.2008
Pepsi ei koskaan
PequenoPekka Juntunen20.2.2010
PerfidiaTammer-Viihdeei koskaan
Perniön puhallinorkesteri ei koskaan
Pertti Alho ei koskaan
Pertti Haapasen yhtye ei koskaan
Pertti Huhtasen yhtye ei koskaan
Pertti Keihäs ei koskaan
Pertti Koivula 30.7.1999
Pertti Korhosen yhtye ei koskaan
Pertti Metsärinteen yhtye ei koskaan
Pertti NiemiPertti Niemi2.3.2010
Pertti Niinilahti ei koskaan
Pertti NiskalaPertti Niskala19.11.2007
Pertti Pursianen ei koskaan
Pertti Riikosen yhtye ei koskaan
Pertti Tamminen ei koskaan
Pete Haarten yhtye ei koskaan
Pete Kosken trio ei koskaan
Pete Laakso 19.3.2002
PetomanPetoman31.1.2010
Petri Forsmanin yhtye ei koskaan
Petri Hervannon yhtye ei koskaan
Petri Hervanto 1.12.2002
Petri Laaksonen ei koskaan
Petri Niemen yhtye ei koskaan
Petri Niemi ei koskaan
Petri Peltoniemi ja FoxiaPetri Peltoniemi ja Foxia3.10.2006
Petri Ritari 30.7.1999
Petri SalminenExodus-kvartetti10.3.2008
Petromax ei koskaan
Petrus Lesonen 17.8.2004
Petteri Lehikoinen ei koskaan
Pia Lång ei koskaan
Pia Nummila ei koskaan
Pia Nykänen ei koskaan
Pia Tammilehto ei koskaan
Pia Tammilehto ja Yöperhonen ei koskaan
Pia Tähtinen ei koskaan
PicardoVoitto Leppänen15.4.2008
Picasso ei koskaan
Pielaveden harmonikansoittajat ei koskaan
Pihapihlaja 6.9.2002
Pihasoittajat ei koskaan
Piia Savo 23.5.2004
Piirpauke ei koskaan
Pikantti ei koskaan
Pikku-syntisetVeikko Nieminen23.11.2009
Pilotti ei koskaan
Pirita Niemenmaa ei koskaan
Piritta Saviniemi ei koskaan
Piritta Venho 30.7.1999
Pirjo Bister 15.5.2002
Pirjo Kartano ei koskaan
Pirjo Kämppi ei koskaan
Pirjo Lounela ei koskaan
Pirjo Ojaniemi ei koskaan
Pirjo Tossavainen ei koskaan
Pirkko Mannola ei koskaan
Pirkko PelanderAntti Vainion yhtye28.10.2009
Pirtin Pojat ei koskaan
Pispalan sälli ja SinirytmiPispalan sälli ja Sinirytmi9.3.2010
Pistos ei koskaan
PlayaMarko Juhani14.11.2003
Playboys ei koskaan
Poesie ei koskaan
Pogostan Priha ei koskaan
Pohjan Dallape ei koskaan
Pohjan Pojat ei koskaan
PohjantähtiPohjoisartistit16.4.2007
Pohjantähti-kvintettiPohjantähti-kvintetti23.6.2006
Pohjois-Kymenlaakson pelimannit ei koskaan
Pohjoisen juna 26.9.2008
Pohjoisen tähti ei koskaan
Pohjola ei koskaan
Pohojanmaan PelimiehetJani Salo3.3.2010
Pohojanmaan PoikamiehetPohojanmaan Poikamiehet1.12.2008
Pokerit ei koskaan
PolarPolar7.1.2010
Polaris ei koskaan
Polarset ei koskaan
Polarvox ei koskaan
Polemique 30.7.1999
Pompes 30.7.1999
Port Payè 19.7.2006
Porvoo Big Band ei koskaan
Poseidon ei koskaan
PoutahaukatMarko Haavisto12.10.2004
Poutapilvi ei koskaan
Power ei koskaan
Poésie ei koskaan
PrestoOktaavi Oy11.3.2010
Prisma 19.3.2002
Privat ei koskaan
Projektori ei koskaan
Promenade ei koskaan
Prunkkala ei koskaan
Pubbe and the Boys ei koskaan
Punainen kitaraTamsong Music ay24.7.2007
Puolikuu ei koskaan
Puskan sävel ei koskaan
PutkiradioLoimiviihde20.1.2010
Pyhäjärven harmonikkakerho ei koskaan
Pyhäjärvi ei koskaan
Pyhäsalmen harmonikkakerho ei koskaan
Pyramid ei koskaan
Pyrstötähdet ei koskaan
PyrstötähtiPyrstötähti16.2.2010
Päivi HoffrénPäivi Hoffrén19.10.2009
Päivi Kantola ei koskaan
Päivi Kaunisto ei koskaan
Päivi Kautto-Niemi 5.1.2001
Päivi LuomaAtomi5.6.2004
Päivi NieminenPolar7.1.2010
Päivi Prittinen ei koskaan
Päivi Saarenmaa ei koskaan
Päivi Siivosen yhtyeLopen Harmonikat14.3.2008
Päivi Vahela ei koskaan
Päättömät ei koskaan
QuattroTesipeliei koskaan
Quattro+ 25.4.2000
RKO ei koskaan
Raakileet duo ei koskaan
RaiderRaider5.6.2005
Raija Koso ei koskaan
Raija Törmälä ei koskaan
Raija Törmälän yhtye ei koskaan
Raija Ämmälä ei koskaan
Raimo Erkinheimon yhtye ei koskaan
Raimo Hämäläinen ei koskaan
Raimo Ignatius ei koskaan
Raimo Laamanen ei koskaan
Raimo Lehtovirta ei koskaan
Raimo Nyyssönen ei koskaan
Raimo Ollinkankaan yhtye ei koskaan
Raimo Piipponen 11.7.2005
Raimo Salovaaran yhtye ei koskaan
Raimo Turtiainen ei koskaan
Raimo Turtiainen ja Pojat ei koskaan
Raimo Virtasen yhtye ei koskaan
Raimo Waren ei koskaan
Raimo Warén ei koskaan
Rainer BollströmRainer Bollström20.6.2008
Rainer Friman 3.7.2008
Rainer Tupolan yhtye ei koskaan
Raineri NymanOhjelmapalvelu Hannu Taskinen21.2.2010
Rainfox ei koskaan
Raision harmonikkakerho ei koskaan
Rami RafaelRami Rafael3.6.2004
Rami Välimäen yhtye ei koskaan
Rami Välimäki 17.8.1999
Rami ja Myötävirtaan ei koskaan
Ramina ei koskaan
RamonaRamona4.3.2005
RamsesRamses22.7.2005
Rannan Pojat ei koskaan
Rantala Group ei koskaan
Rantapojat ei koskaan
Rantarolex ei koskaan
Rape ja Repa ei koskaan
Rauhanturvaajat ei koskaan
Rauhattomat ei koskaan
Rauno "Rauski" JuhannusvuoriSävelsilta3.3.2010
RautalaivaRautalaivaei koskaan
Rautalankaorkesteri Kari Komulainen ei koskaan
Recado ei koskaan
Red Label ei koskaan
Reetta Oja-Lipasti ei koskaan
Reetta SimonenOhjelmakunnariei koskaan
Regata ei koskaan
Rehu Piikles ei koskaan
Reija KortetReija Kortet5.2.2009
Reijo Haukka ei koskaan
Reijo Hautaniemi ei koskaan
Reijo Heino ei koskaan
Reijo Ingmanin yhtye ei koskaan
Reijo Kallio ei koskaan
Reijo Olavi Team ei koskaan
Reijo Rajalan yhtye ei koskaan
Reijo Salminen ei koskaan
Reijo Skippari ei koskaan
Reijo Taipale 5.1.2004
Reijo Wiik ei koskaan
Reima HuhtalaTaimo Löf10.2.2010
Reinfox ei koskaan
Reino Jalonen ja KangastusReino Jalonen ja Kangastus8.12.2009
Reino Kasittulan yhtye ei koskaan
ReissaritReissarit30.11.2009
Reissumiehet ei koskaan
Reissumies ei koskaan
Rekkamies ei koskaan
Relax ei koskaan
Remington ei koskaan
Remix ei koskaan
Renkipojat ei koskaan
Renne Karppinen ei koskaan
Renne ja Aliset ei koskaan
Rentun ruusut ei koskaan
Repholmsbandet ei koskaan
ReppuritReppurit9.7.2009
ResiinaHurmio10.2.2010
Retu ja Soraset ei koskaan
Revanssi ei koskaan
Revontulet ei koskaan
RevontuliRevontuli9.4.2007
Rexi 7.1.1999
Riemuradio 3.5.2006
Rieväkylän poijat ei koskaan
Riikka Raukola ei koskaan
Riitta Maria ei koskaan
Riitta Paaso ei koskaan
Riitta-Liisa Hakkarainen ei koskaan
Riki Sorsa ei koskaan
Riku LautalaOiva Sorsa Experience6.7.2006
Riku LättiRiku Lätti15.7.2006
Riku Niemi Orchestra ei koskaan
Rillumarei ei koskaan
Rimakauhu ei koskaan
Riolli ei koskaan
Riot ei koskaan
Riskiryhmä ei koskaan
Riskit Herrat 15.6.2003
RistiseiskaRistiseiska17.10.2001
Risto KääriäinenJokiset12.1.2010
Risto NevalaAuraviihde30.7.1999
Risto Nissinen ei koskaan
Rita HeiterMexican7.5.2008
Ritva ja Valto ei koskaan
Roadsters ei koskaan
Robin ei koskaan
Roittoband ei koskaan
RolexRolex21.1.2009
RolexsiRolexsi18.8.2009
Roll On ei koskaan
Romanssi ei koskaan
Romantic ei koskaan
Romeot ei koskaan
Rookies ei koskaan
Ropparit ei koskaan
Rosamunda ei koskaan
Rose-Marie Backström ei koskaan
Rosegarden ei koskaan
RoseletSanna Ylikärppä26.10.2009
RosetteRosette11.3.2010
RossoRosso23.8.2004
Rosvokopla ei koskaan
Rotukollit ei koskaan
Roulette ei koskaan
Rovers 24.8.2006
Roxie ei koskaan
RoyalRoyal8.3.2010
Royal Blue ei koskaan
Royal HarmonyEija Bergman11.2.2008
Rubin ei koskaan
Ruletti ei koskaan
Rumat miehet ei koskaan
Ruostumattomat ei koskaan
Ruttojuuri ei koskaan
Rytmihyppyset ei koskaan
Rytmikkäät ei koskaan
Rytmiorkesteri KöyhätOulan Ohjelmat30.5.2005
Rytmiorkesteri OiwaAnssi Vimpari23.2.2010
Rytmipojat ei koskaan
RytmisetHante musiikki Oyei koskaan
Saana ja Axent 19.3.2002
Saara Helena ei koskaan
Saariset ei koskaan
SabelineSabeline18.5.2009
Safari ei koskaan
SafirMeiju Suvas1.3.2010
Sahara-kvintettiSahara-kvintettiei koskaan
Saija TuupanenExtra Viihde Oy2.11.2009
Saija Varjus 17.6.2005
Saija Vikman ja NurkanvaltaajatKimmo Kilponen31.5.2005
Saimaa-Humppa ei koskaan
Saimaan humppa ei koskaan
Saiturit ei koskaan
Sakari Kuosmanen ei koskaan
Saksa Brothers ei koskaan
Saku BackmanSaku Backman3.3.2010
Salaiset akentit ei koskaan
Salamanterit ei koskaan
Saletti ei koskaan
Salla KrokSalla Krok19.2.2010
Salla-Mari Karhunen ei koskaan
Salon puhallinorkesteri ei koskaan
Salonpään orkesteri ei koskaan
Sami Hintsanen ei koskaan
Sami HopponenKaravaaniei koskaan
Sami KeskitaloSami Keskitalo6.3.2010
Sami KojonenSami Kojonen23.9.2008
Sami Pilvilä 30.7.1999
Sami RosholmSami Rosholm14.4.2000
Sami Soininen ei koskaan
Samosa ei koskaan
San Marino ei koskaan
San Marino ja LindaSan Marino & Linda27.1.2010
Sandels ei koskaan
Sanna Haverinen ei koskaan
Sanna Keskitalo ei koskaan
Sanna Kullberg ei koskaan
Sanna LiimatainenCalibra10.3.2010
Sanna Marika ei koskaan
Sanna Mäkelä ei koskaan
Sanna NiemiPasi Ketola17.10.2003
Sanna Pietiäinen 19.11.2004
Sanna Silvan ei koskaan
Sanna Suvanto ei koskaan
Sanna Toivanen ei koskaan
Sanna YlikärppäSanna Ylikärppä26.10.2009
Santakankaan yhtye ei koskaan
Santerit ei koskaan
Sarastus ei koskaan
Sarek ei koskaan
Sari Hellsten ei koskaan
Sari KoivikkoArtistitalo Oy25.1.2005
Sari Lousa ei koskaan
Sari Matala ei koskaan
Sari Raatesalmi ei koskaan
Sarian ei koskaan
Sarmas ei koskaan
Saska HelmikallioAvec1.2.2010
Sata kitaraaSata kitaraa31.12.2007
SateenkaariHannu Viitalan yhtye14.5.2009
Satelliittitaivas 11.10.2006
Satellites ei koskaan
SattumankauppiaatSattumankauppiaat9.3.2010
Satu Koivuranta ei koskaan
Satu MeriläinenSatu Meriläinen5.6.2007
Satu Nieminen ei koskaan
Satu Pitkäaho 5.1.2001
Satu RuohoSatu Ruoho12.11.2004
Satu Seppänen 21.2.2001
Satu-Maarit ei koskaan
Satumaa ei koskaan
SaturnusTammer-Viihdeei koskaan
Sauli Törmänen ei koskaan
Sauli ja Ekstaasi ei koskaan
SavannahSavannah23.2.2010
Saviseudun seniorit ei koskaan
Savon harmonikkaklubi ei koskaan
Savon seniorit ei koskaan
Savotta ei koskaan
Saxband ei koskaan
Scandics ei koskaan
Sebastian Ahlgren ei koskaan
Sedät ei koskaan
SeesamSeesam10.2.2009
Seija KeskitaloMikset28.12.2009
Seija Ovaskainen yhtye ei koskaan
Seilarit ei koskaan
Seinäjoen harmonikkakerho ei koskaan
SeinäruusutSeinäruusut22.8.2007
SeireenitSeireenit6.9.2003
SeitaSeita2.2.2005
Seitsemän seinähullua veljestäSeitsemän seinähullua veljestä17.2.2010
SelectSelectei koskaan
Seminola ei koskaan
SemitesSemites26.2.2010
SenaattoriSenaattori22.3.2009
SendersJukka & Senders25.2.2008
Seniores ei koskaan
Seniorihanurit ei koskaan
Seniorilaulaja 2007 ei koskaan
Seniorit ei koskaan
SenjosSenjos29.3.2005
Seppo Ahokkaan trioSeppo Ahokkaan trio14.7.2008
Seppo Aholan yhtye ei koskaan
Seppo Heikkinen ei koskaan
Seppo Helenius ei koskaan
Seppo Katteluksen yhtye ei koskaan
Seppo Koski ei koskaan
Seppo Kulmalan yhtye ei koskaan
Seppo LankinenSeppo Lankinen15.2.2010
Seppo Lankisen orkesteriSeppo Lankinen1.3.2010
Seppo Lohiniva ei koskaan
Seppo Mäkisen yhtyeSeppo Mäkisen yhtye3.3.2010
Seppo Niemi ei koskaan
Seppo Närhen yhtye ei koskaan
Seppo Olavi ei koskaan
Seppo Salminen ei koskaan
Seppo Salovesi GroupSeppo Salovesi Group17.2.2010
Seppo Saminen ei koskaan
Seppo Silasviita ja Iskelmäyhtye ImperiaIskelmäyhtye Imperials14.5.2008
Seppo Soittilan yhtye ei koskaan
Seppo TammilehtoTamsong Music ay24.7.2007
Seppo Tapani ei koskaan
Seppo Vartiamäen yhtyeSeppo Vartiamäen yhtye2.3.2010
Seppo Viitanen ei koskaan
Seppo ja Simon ei koskaan
Sepän sällit ei koskaan
SerenadeOhjelmakunnariei koskaan
Serenadi ei koskaan
Serkkuset ei koskaan
Serpentti ei koskaan
SesamSesam1.10.2007
Severi Rasku ei koskaan
SeveritSeverit8.11.2009
Shamaanit ei koskaan
SheriffSheriff12.3.2010
Showdown ei koskaan
ShubiduuShubiduu30.12.2007
Sibbo spelmanslag ei koskaan
Siempre ei koskaan
Siepparit ei koskaan
SierraSierra16.5.2007
Siesta ei koskaan
SigmaSigmaei koskaan
Silhouettes ei koskaan
SiluettiMiia Mäkelä10.3.2010
Silver ei koskaan
Silver Q ei koskaan
SimBros.SimBros28.11.2009
Simo Hietala trioHarmonikkapalvelu Simo Hietala12.3.2010
Simo ja Humppasouvarit ei koskaan
Simoset ei koskaan
Sini Hautamäki ei koskaan
Sinikka Järvinen ei koskaan
Sinikka ToivonenSinikka Toivonen17.8.2009
Sinikka Toivosen yhtye ei koskaan
SinikuuSinikuu4.3.2010
Sininen hetki ei koskaan
Sininen huivi ei koskaan
Sininen huvimaja ei koskaan
Sininen poletti ei koskaan
Sininen tieSininen tie12.4.2007
SinitaivasSinitaivas7.3.2010
SinitakitSinitakit9.3.2010
Sinusrytmi ei koskaan
SiriusOhjelmapalvelu Hannu Taskinen21.2.2010
Sirkka Peippo ei koskaan
Sirmakat ei koskaan
Sirpa Jokinen 19.3.2007
Sirpa Kesonen ei koskaan
Sirpa LiimatainenMonaco6.3.2010
Sirpa Läspä ei koskaan
Sirpa Waronen ei koskaan
Sirpa Warosen kvartetti ei koskaan
Sisko-Irene Kallio 29.11.1999
Sivas RegalSivas Regal29.9.2009
Sivasregal 21.8.2008
Sivuluisu ei koskaan
Skylarks ei koskaan
Smile ei koskaan
Sodankylän harmonikkakerho ei koskaan
Soimannit 30.7.1999
Sointu ei koskaan
Sointubolero ei koskaan
Soitinyhtye SawisormetSoitinyhtye Sawisormet5.8.2009
Soittomiehet ei koskaan
SolarisFinrila Oy27.11.2008
Solistiorkesteri SointuSolistiorkesteri Sointu16.12.2006
Solistiyhtye Finlandia ei koskaan
Solistiyhtye Huttuset ei koskaan
Solistiyhtye JermutSolistiyhtye Jermut27.3.2006
Solistiyhtye Kalevi Roihu ei koskaan
Solistiyhtye Ketola ja WitikainenMarkku Ketola ja Witikainen26.2.2010
Solistiyhtye Lilja ei koskaan
Solistiyhtye Pastori Pohjolainen ei koskaan
Solistiyhtye Pohjalainen ei koskaan
Solistiyhtye Seiska ei koskaan
SonettiSonetti19.2.2010
Sonja Lumme ei koskaan
Sonja Tammi 4.10.2006
Sonja Tammi bandSonja Tammi band30.10.2007
Sonus ei koskaan
Sooda ei koskaan
Sopusointu 20.7.1999
Sound CaravanSound Caravan15.11.2006
Sounders ei koskaan
Sounds ei koskaan
SoundsetSoundset4.3.2010
SouvaritOhjelmapalvelu Satakieli23.2.2010
Special ei koskaan
SputnikSputnik17.8.2007
Stardust ja Ismo Halkola ei koskaan
Sten & Stanley ei koskaan
Stimmi ei koskaan
Streaplers ei koskaan
Suerte ei koskaan
Sugar High ei koskaan
SugardamsSugardams7.8.2009
Suklaasydän ei koskaan
Sulevi ja Shemeikka ei koskaan
SunSet 2SunSet 217.11.2002
Sunny GroupTammer-Viihdeei koskaan
Sunny side ei koskaan
Sunraise ei koskaan
Sunset ei koskaan
Sunshine 28.1.2000
Sunstreet 19.3.2002
Suomen tanssiorkesteri ei koskaan
Suomi-yhtye 25.9.2006
SuomirytmiHeikki Ilmonen14.5.2005
SupernovaSupernova13.3.2004
Superset ei koskaan
Susan Sonntag ei koskaan
Susanna GärdströmEero Aven29.7.2008
Susanna HeikkiExtra Viihde Oy2.11.2009
Susanna SakkoPohjoisartistit17.9.2009
Susanne Sonntags orkester ei koskaan
Suvi HiltunenMelodia Oy18.8.2009
Suvi KelkkanenSuvi Kelkkanenei koskaan
Suvi TeräsniskaHelsinki Music Company19.9.2008
Sven Nygårdin orkesteri ei koskaan
Svengijengi ei koskaan
Svengisydän ei koskaan
SwayEeron karaokeei koskaan
Swing Brothers ei koskaan
Swingarit ei koskaan
Swingcompany ei koskaan
SwingersSwingers29.9.2005
Swingers Company ei koskaan
SydänkuuSydänkuu5.12.2008
Sydänmyrsky ei koskaan
Sydänyö ei koskaan
Sydänyö 2 ei koskaan
SykeSyke12.3.2010
Sylvester ei koskaan
SylviaSylvia6.10.2009
Sympatia ei koskaan
Systemex ei koskaan
Säkähumppa ei koskaan
Sävel-orkesteriSävel-orkesteri3.8.2009
SävelsiltaSävelsilta3.3.2010
T'rio Grande ei koskaan
T. Mansikka-aho band ei koskaan
T.S.T.orkesteri ei koskaan
T.T. PurontakaPohjoisartistit19.11.2009
TBA ei koskaan
TahtitaivasOiva Sorsa Experience6.7.2006
Taifun 19.9.2000
TaigaJarkko Honkanen11.3.2010
Taija Maatiala ei koskaan
Taija Riihimäki 3.8.2005
TaikakuuExtra Viihde Oy2.11.2009
TaikakvartettiTaikakvartetti12.11.2009
TaikalintuTaikalintu5.7.2009
Taikamaa ei koskaan
TaikavaaraTaikavaara14.2.2010
Taikayö-kvartettiTaikayö19.10.2008
Taimo Löfin yhtyeTaimo Löf10.2.2010
Taina Kokkonen 30.7.1999
Taipaleenkulman pojat ei koskaan
Taisto Kuortti ei koskaan
Taisto Lähteelän yhtye ei koskaan
Taisto Nyman ei koskaan
Taisto SaaresahoTapio Rannanmaa1.3.2009
Taisto Saaresahon yhtye ei koskaan
Taisto Wesslinin yhtye ei koskaan
Taisto ja Reimarit ei koskaan
Taivaanlahjat ei koskaan
Taivaantulet ei koskaan
Taivaantähdet ei koskaan
Taivalkunta BeatBeatman Oy23.10.2009
Takaisinpaluu ei koskaan
Takanen team ei koskaan
Takapirut ei koskaan
Talonmiehet ei koskaan
Tammer-HanuritTammer-Hanurit23.1.2010
Tammerkoski ei koskaan
Tammi 26.2.2001
Taneli Mäkelä ei koskaan
Tangomania ei koskaan
Tanja Lainio ei koskaan
Tanja SundellSemites16.2.2009
Tanja ja Mino ei koskaan
Tanssikengät 24.10.2007
Tanssin Huumaa 11.11.2003
Tanssin Ilo ei koskaan
Tanssiorkesteri HietamäkiTanssiorkesteri Hietamäki24.5.2007
Tanssiorkesteri NevadaBurning floor14.9.2007
Tanssiorkesteri Veikko NieminenHumuskos22.2.2010
Tanssittajat 2.8.2006
Tanzza ei koskaan
Tapani Kansa 19.4.2007
Tapani Luhtarannan yhtye ei koskaan
Tapani Luojuksen yhtye ei koskaan
Tapani Nevalan yhtye ei koskaan
Tapani Nikkilä ei koskaan
Tapani Riipan yhtye ei koskaan
Tapio Halla-ahon yhtye ei koskaan
Tapio Kovasen yhtye ei koskaan
Tapio Peltonen ja Kultainen saksofoniTapio Peltonen & Kultainen Saksofoni9.11.2009
Tapio Rannanmaa ei koskaan
Tapio Rannanmaan yhtyeLopen Harmonikat2.1.2010
Tapio Saarisen yhtye ei koskaan
Tarja K. Ylitalo ei koskaan
Tarja Kautto ei koskaan
Tarja Leijonin yhtye ei koskaan
Tarja LunnasRosso23.8.2004
Tarja Miller ei koskaan
Tarja MäkeläIlpo Mäkelä18.10.2009
Tarja Sassi ei koskaan
Tarja Tommila ei koskaan
Tarja Ylitalo ei koskaan
Tarmo LahtinenKeskiyön sävelei koskaan
Tarmo Malila ja TäysikuuTäysikuu27.1.2006
Tarmo Teräs ei koskaan
Tarmo Vuorikoski band ei koskaan
Taru Nurmela ei koskaan
Tasaraha ei koskaan
TaskumattiEeron karaokeei koskaan
Tauno Pietikäinen ei koskaan
Tauski Peltonen 9.11.2004
Tavalliset ei koskaan
TaxiTaxi17.5.2002
Teemu Harjukari ja TaivaanrannanmaalaritExtra Viihde Oy2.11.2009
Teemu Kokko ei koskaan
Teemu Laiho 28.8.2006
Teemu LehtolaTeemu Lehtola5.3.2010
Teija Olenius ei koskaan
Teija VierikkoElite11.3.2007
Teijo Suomen orkesteriTeijo Suomi21.2.2010
Telstar ei koskaan
TempoOhjelmakunnariei koskaan
Tendoz ei koskaan
Teo Turunen ei koskaan
Teo ja Tulenluojat ei koskaan
Tequila 28.1.2003
Terhi Jokila 15.7.1999
Terhi LehtoniemiDolores26.8.2008
Tero Heikari ei koskaan
Tero Kyrölä ei koskaan
Tero Kyrölän yhtye ei koskaan
Tero Wallin yhtye ei koskaan
Terttu Ali-Tolppa ei koskaan
TerässiipiJapo Ranta2.8.2004
TesipeliTesipeli21.6.2007
Teuvo Alanko ei koskaan
Teuvo Ihanuksen yhtye ei koskaan
Teuvo Kääntän yhtye ei koskaan
Teuvo OinasExtra Viihde Oy2.11.2009
Teuvo Valon yhtye ei koskaan
Teuvo Vouti ei koskaan
Teuvo Vouti ja Captain ei koskaan
Teuvo Vuodin yhtye ei koskaan
Teuvo Vuoti ei koskaan
Tex MexMika Linden5.6.2001
The Ark ei koskaan
The Boys 19.9.2003
The CharmantsMarkus Kokkonen25.5.2009
The DangersThe Dangers10.7.2009
The LegendsThe Legends19.11.2007
The Lonely Bull ei koskaan
The LunatersThe Lunaters14.4.2006
The Oldies ei koskaan
The Saints ei koskaan
The Smooth ei koskaan
The Sounds ei koskaan
The SpectreOhjelmatoimisto Veikko Stenforsei koskaan
The SteelsEeron karaokeei koskaan
The SurrendersJanne Siitari26.2.2009
The Swingin T. ei koskaan
The SyyttömätThe Syyttömät3.6.2003
The Victors ei koskaan
The Vintages ei koskaan
The WeldersThe Welders23.3.2009
Thor-Görans ei koskaan
Thorleifs ei koskaan
Tico TicoTico Tico16.10.1998
TiikerihaiSeppo Lankinen28.1.2010
Tiina PitkänenTiina Pitkänen25.5.2009
Tiina RuuskaRosette18.2.2010
Tiina Räsänen 17.9.2001
Tiina Saarivuori 20.9.2006
Tiina Syysmäki 20.7.1999
Tiina Tanner ei koskaan
TimangiTimangi21.7.2009
TimankiTimanki9.3.2010
TimanttiTitta ja Timantti16.5.2008
Timanttiset ei koskaan
Timbarimba ei koskaan
Timi Isberg ei koskaan
Timo AaltoKeijo Aalto27.8.2004
Timo Forsman ei koskaan
Timo Forsmanin yhtye ei koskaan
Timo Hacklinin yhtye ei koskaan
Timo HeikkinenTinaruusuei koskaan
Timo Heikkisen yhtye ei koskaan
Timo Luostari ei koskaan
Timo Luostarin yhtye ei koskaan
Timo Nyyssönen ei koskaan
Timo Postinen ei koskaan
Timo Puurunen 11.2.2008
Timo Puurusen yhtye ei koskaan
Timo Saarimäen yhtyeTimo Saarimäkiei koskaan
Timo Sormusen yhtye ei koskaan
Timo Tervo Band ei koskaan
Timo Turunen ei koskaan
Timo ja SeppoTimo Uusitalo29.9.2009
TinaruusuTinaruusu11.6.2008
Tino Ahlgren ei koskaan
Titan ei koskaan
Titanic ei koskaan
Titi Kruus 14.3.2003
Titta Malinen ei koskaan
Tivoli ei koskaan
Todistajat ei koskaan
Togents ei koskaan
Tolkis FBK:s musikkårTolkis FBK / Tolkkisten VPKei koskaan
Tolkkisten VPK:n soittokunta ei koskaan
Tomi Loppi BandTomi Loppi Band8.3.2010
Tomi Loukkola ei koskaan
Tomi MarkkolaMelodia Oy11.1.2010
Tomi Metsäketo ei koskaan
Tommi NyyssönenTommi Nyyssönen12.3.2010
Tommi SeppänenTommi Seppänen29.1.2010
Tommi SoidinmäkiPetoman31.1.2010
TommysCharles Plogman10.3.2010
Toni Harju band ei koskaan
Toni Mikaelin veljesyhtye ei koskaan
Toni RossiThe Charades20.1.2006
ToniTapani ei koskaan
TonikaTonika8.3.2010
Tony Montana 28.5.2005
Tony Montana BandTony Montana Band11.4.2006
Top TenTop Tenei koskaan
Top ZetTammer-Viihdeei koskaan
Topi Sorsakoski ja KulkukoiratSolledos Oy19.2.2010
Topi Sulin ei koskaan
Topi ja Toivottomat ei koskaan
Torino ei koskaan
TornadosExtra Viihde Oy2.11.2009
TosimiehetTosimiehet12.3.2010
Trapetsi ei koskaan
Trimmer-trio ei koskaan
Trio Accent ei koskaan
Trio Alan miehet ei koskaan
Trio Bravo 19.3.2002
Trio Bristol ei koskaan
Trio Emile ei koskaan
Trio Esko Herman 23.6.2004
Trio Esperanza ei koskaan
Trio Europa ei koskaan
Trio Falcon ei koskaan
Trio H-hetkiTrio H-hetki9.2.2010
Trio Hannu Roitto ei koskaan
Trio J. Keskiyö ei koskaan
Trio Jorma Kotilainen ei koskaan
Trio Juliska ei koskaan
Trio Kajas ei koskaan
Trio Laurila ei koskaan
Trio Leo Pihlajamäki ei koskaan
Trio Marino ei koskaan
Trio Masa Walli ei koskaan
Trio Mänty ei koskaan
Trio Mäntyniemi ei koskaan
Trio Palmu ei koskaan
Trio Pekka Parsala ei koskaan
Trio Pitkämäki Haakana ei koskaan
Trio Polar ei koskaan
Trio Rajatappaus ei koskaan
Trio Risto Nissinen ei koskaan
Trio Ritchie ei koskaan
Trio Sinetti ei koskaan
Trio Taikayö ei koskaan
Trio Tapio Selin ei koskaan
Trio Timo Routasaari ei koskaan
Triola ei koskaan
Troikka ei koskaan
Trollmakt ei koskaan
TropicOhjelmatoimisto Veikko Stenforsei koskaan
TropicanaTropicana24.2.2010
Tropiikin yö ei koskaan
Tuhlaajapojat ei koskaan
Tuija Alatalo ei koskaan
Tuija Huusko ei koskaan
Tuija Kokotti ei koskaan
Tuija LaineIlpo Taipaleen yhtye17.9.2009
Tuija MäensivuTuija Mäensivu27.1.2010
Tuija Virtanen ei koskaan
TukkijätkätEeron karaokeei koskaan
Tulenliekki ei koskaan
Tulinen sydän 26.3.2009
TulipunaruusutTulipunaruusutei koskaan
Tuliset ei koskaan
Tulisielu ei koskaan
Tunnelmakvartetti ei koskaan
Tunteet ei koskaan
Tuohisuut ei koskaan
Tuomas Koivu ei koskaan
Tuomas KoivuviitaOhjelmatoimisto Veikko Stenforsei koskaan
Tuomas Myllylä 21.11.2007
Tuomo Karppinen 20.3.2001
Tuomo Vihermaa ei koskaan
Tuomo Vihermaan orkesteri ei koskaan
Tuovi Tihinen ei koskaan
Tuovilat ei koskaan
TuplawernetTuplawernet7.3.2010
Turhat JätkätTurhat Jätkät8.3.2010
Tutta Carpelan 30.7.1999
Tuula Anneli Salminen ei koskaan
Tuula HeikkiläViihdeavain Oy21.1.2010
Tuula Mäkinen ei koskaan
Tuuli TarkkonenTaikalintu8.1.2010
Tuulikki Berströmin yhtye ei koskaan
Tuulikki JärviSeppo Vartiamäen yhtye2.3.2010
Tuuliviiri ei koskaan
Twangers ei koskaan
TwistersTwisters3.9.2008
Tyrävyö ei koskaan
Tytti Pelkosen yhtye ei koskaan
Tyyki GroupTeijo Suomiei koskaan
TähdenlentoTähdenlento8.3.2010
TähdetMarko Tuovinen3.2.2008
TähtihetkiMarkus Kokkonen5.3.2010
Tähtikartta ei koskaan
Tähtikvartetti ei koskaan
Tähtilamppu ei koskaan
Tähtiorkesteri 4.7.2002
Tähtisade 17.8.1999
TähtisiltaIlpo Taipaleen yhtye7.2.2010
Tähtisyke ei koskaan
TähtitaivasPohjoisartistit19.11.2009
Täysikuu 2 ei koskaan
Täysikuu 3Täysikuu 326.10.2007
Täysikuu 4 ei koskaan
Töpinän Pojat ei koskaan
Uko's Beat ei koskaan
Ukot ei koskaan
Ulla Maija RantioUlla Maija Rantio24.6.2008
Ulla-Jaana Riekkoniemi ei koskaan
Ulvilan harmonikat ei koskaan
UnelmavävytUnelmavävyt21.2.2010
UnelmayhtyeUnelmayhtyeei koskaan
Unikuva 1Unikuva 111.5.2009
Unikuva 3 ei koskaan
UnionUnion17.1.2008
Unto Marttisen yhtye ei koskaan
Unto Satorannan yhtyeUnto Satorannan yhtye3.3.2010
Unto Satoranta ei koskaan
Urakkasahurit ei koskaan
Urho Hämäläinen ei koskaan
Urho Hämäläisen yhtye ei koskaan
Usko Lahti ei koskaan
Usko Lahtisen yhtye ei koskaan
Uusi iloinen orkesteriUusi iloinen orkesteri20.5.2008
Uusikuu ei koskaan
V.I.P.Oktaavi Oy11.3.2010
VaihtoaskelSami Kojonen23.9.2008
Valentin ei koskaan
ValentinotRami Rafaelei koskaan
Valhalla ei koskaan
Valkeakoski Big Band ei koskaan
Vallilan Tango ei koskaan
ValoValo24.5.2009
Valo yössäRami Rafaelei koskaan
Valopilkku ei koskaan
ValotJanne Valtonen13.6.2007
Valttiässät ei koskaan
Vanha mylly ei koskaan
Vanha suola ei koskaan
Vanhanpiian pojat ei koskaan
Vanilla ei koskaan
VariaatioJuha Vartiainen12.3.2008
VarieteeVarietee22.5.2008
Varikkohumppa ei koskaan
VarjokuvaVarjokuva6.3.2010
Varjot ei koskaan
Vaskikellot ei koskaan
Veepee Lehto ei koskaan
Veera Vikman 2.10.2006
Veeruska Uusikartano ei koskaan
Vega ei koskaan
VeijaritVeijarit8.3.2010
Veijo Haavisto ei koskaan
Veijo Perälän yhtye ei koskaan
Veijo PorkolaVeijo Porkola21.5.2002
Veikko Ahvenaisen yhtye ei koskaan
Veikko Alangon yhtye ei koskaan
Veikko Anteron yhtye ei koskaan
Veikko Tomperin yhtye ei koskaan
Veikko Virta ei koskaan
Veli Kuja-Halkola BandVeli Kuja-Halkola Band8.3.2010
Veli-Matti Grönvallin yhtye ei koskaan
Veli-Matti Järvenpää ja T.H. Aho Special ei koskaan
Veli-Matti Järvenpään yhtye ei koskaan
Veli-Matti Linna ja SerenaVeli-Matti Linna & Serena6.10.2008
Veljekset Huoponen 30.7.1999
Velvet 29.12.2006
Venetsia ei koskaan
VenusVenus21.9.2005
Verona ei koskaan
Vesa Alare ei koskaan
Vesa Formunen ei koskaan
Vesa Formusen yhtye ei koskaan
Vesa Laaksosen yhtye ei koskaan
Vesa Myllyviita ei koskaan
Vesa OksanenFantasy12.12.2007
Vesa OllinmäkiVesa Ollinmäki30.6.2009
Vesa Parantainen ei koskaan
Vesa Parantaisen yhtye ei koskaan
Vesku Eerikäinen ei koskaan
Vetonaula ei koskaan
Vetävä ei koskaan
Vexi ja Kisällit ei koskaan
Vienna ei koskaan
Vieno Kekkonen ei koskaan
ViikaritSami Rosholmei koskaan
Vikingarna ei koskaan
Ville Leppänen duo ei koskaan
Ville Mäkimattila ei koskaan
Ville Peren yhtye ei koskaan
Ville ja Pinja ei koskaan
Villi yö 28.11.2003
VilliruusuVilliruusu10.1.2010
VilliruusutVilliruusut2.2.2010
Villisydän 19.11.2004
Violet ei koskaan
ViolettaVioletta15.3.2005
Violetta 2Duo Zorbasei koskaan
Virpi PiippoVirpi Piippo8.5.2007
VirvatuuliKeijo Aalto30.7.2004
Virve NuotioManager Tuotanto Oy30.6.2008
Virve Parkkonen ei koskaan
VitosetVitosetei koskaan
VoimaorkesteriVoimaorkesteri27.2.2010
Voitto Erkinheimon yhtye ei koskaan
Voitto LeppänenVoitto Leppänen15.4.2008
Voitto Takanen ei koskaan
Voitto Takasen yhtye ei koskaan
Voltti ei koskaan
VonkamiehetVonkamiehet11.7.2007
Vuosikerta ei koskaan
Vuosikymmenen tähdet ei koskaan
Väinö Korsu ei koskaan
Väinö Korsun yhtye ei koskaan
VäliaikainenVäliaikainen9.3.2010
VäriloisteVäriloiste24.2.2010
WalkaritWalkarit10.3.2010
Wanha Warasto ei koskaan
Wanha kulkuri ei koskaan
Wanted 24.1.2002
Welmerit 5.1.1999
Wilson ei koskaan
Wind ei koskaan
Witikaisen ruletti 14.6.2000
Wizex ei koskaan
WähäkosketWähäkosket22.2.2010
X-Band 4.6.2008
Yards ei koskaan
Yhdye ei koskaan
Yhtye SaharaMelitronic3.2.2009
Ykköspojat ei koskaan
Ykä ja pojat ei koskaan
Yliveto 12.11.2002
Young Sound ei koskaan
Yrjö Oskari Hurmio ei koskaan
Yrjö Oskari Hurmion yhtye ei koskaan
YöduuriYöduuri14.5.2009
Yöjuna ei koskaan
Yöjuoksu 27.9.2007
YölintuMelodia Oy18.8.2009
Yön lyhdytYön lyhdyt12.3.2010
Yön siivet 14.7.1999
Yön tähdet ei koskaan
Yön äänet ei koskaan
Yönhetki ei koskaan
Yönkiitäjät ei koskaan
Yönkulkijat ei koskaan
YöperhonenQrecords-viihde Oy25.2.2010
YötaivasYötaivas2.2.2010
Yötuuli 20.5.1998
Yövieras 17.8.1999
Ähtärin pelimannit ei koskaan
ÄssätÄssät11.3.2010
Äänimerkki ei koskaan
Äänipajaorkesteri ei koskaan
Öiset kitaratÖiset kitarat24.9.2006
Öiset kulkijatÖiset kulkijat9.3.2010


[Etusivu] [Kalenteri] [Tanssipaikat] [Esiintyjät] [Merkintöjen selitykset] [Palaute]